Tokiossa käyneitä järistyksen jälkeen?

Matka varattu, meno 1.5. > 10pv Tokioon. Tilannetta tulee seurattua monesta paikasta mutta, laitan tännekin auki kysymyksen jos löytyisi Tokiossa käyneitä. Lähinnä millainen on ilmapiiri kaupungissa, toimiiko kaikki normaalisti jne.

Kiitokset.
4442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aivan keskustassa ei ole tullut järistyksen jälkeen käytyä, mutta ainakin täällä hieman kauempana näyttää jo normaalilta. Kauppojen hyllyilläkään ei enää ole samalla tavalla tyhjää kuin vielä viime viikolla. Tietysti jos jotain käännettä huonompaan tapahtuu, niin veden ja valmisruokien hamstrausta saattaa tapahtua uudelleen.

Muuten ilmapiiri on normaali, ja kaikki toimii. Esim. sähkökatkoja ei ole ollut tällä viikolla ollenkaan. Tietysti sähkön säästötoimet ovat edelleen päällä, joten isot valomainokset, tv-ruudut yms saattavat olla iltaisin pimeänä, mikä tietysti hieman muuttaa katukuvaa. Junaliikenne toimii, mutta ainakin osalla junalinjoista on harvennetut vuorot. Esimerkiksi Keio-linjalla junat kulkevat nyt 20 minuutin välein kun normaali olisi 10 minuutin välein.

Hyvä paikka seurata Tokion ja Japanin kuulumisia sekä tilanneraportteja on Suomen Tokion suurlähetystön Facebook-sivusto:
http://www.facebook.com/FinnishEmbassyTokyo

Äänestä
  • Kiitokset hyvästä vastauksesta !

    Tällähetkellä näyttää että matkalle ollaan lähdössä, seurataan rauhassa kuitenkin vielä 2vka ennen päätöksiä. http://www.facebook.com/FinnishEmbassyTokyo seuraamista jatketaan tiiviisti.

    Äänestä

  • Pientä päivitystä tilanteeseen.

    Sähkökatkoja ei ole ollut nyt kahteen viikkoon, kiitos lämpimän sään ja vähentyneen tarpeen lämmitykselle. Sähkön säästäminen on edelleen tarpeen ja se näkyy käytännössä monella eri tavalla. Valomainokset ja isot TV-ruudut saattavat olla edelleen pois käytöstä etenkin silloin, kun on sähkön kulutuksen huippuaika. Lisäksi esim. juna-asemilla on valaistusta himmennetty ja rullaportaat ovat paikoitellen pois käytöstä. Osassa junia ei käytetä sisävalaistusta päiväsaikaan ja myöskään ilmastointi ei ole päällä. Kannattaa siis varautua suhteellisiin kuumiin ja tukaliin paikallisjuniin Tokiossa.

    Sähkön kulutuksen odotetaan taas nousevan mentäessä kesää kohden ja kelien muuttuessa kuumemmiksi, jolloin tarvitaan enemmän ilmastointia. On mahdollista, ellei todennäköistä, että kesällä joudutaan ottamaan sähkön säännöstely taas ennakoon suunnitelluin katkoksin käyttöön.

    Sähkön säästötoimet saattavat vaikuttaa myös kauppojen ja pankkiautomaattien aukioloaikoihin, etenkin jos säännöstely on päällä.

    Äänestä

Suomen Tokion suurlähetystö järjesti 9.4.2011 keskustelu- ja infotilaisuuden Japanissa asuville Suomalaisille. Kooste tilaisuudesta ja asiantuntijaluennoista on nyt luettavissa suurlähetystön kotisivulla:
http://www.finland.or.jp/Public/default.aspx?contentid=216752&nodeid=41206&culture=fi-FI

Suositeltava lukupaketti kaikille, jotka harkitsevat matkustamista Japaniin ja etenkin Tokion alueelle lähitulevaisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1.5. Tokio calling.. kirjoitti:

Matka varattu, meno 1.5. > 10pv Tokioon. Tilannetta tulee seurattua monesta paikasta mutta, laitan tännekin auki kysymyksen jos löytyisi Tokiossa käyneitä. Lähinnä millainen on ilmapiiri kaupungissa, toimiiko kaikki normaalisti jne.

Kiitokset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu