Dokumentti 1970-luvulta

Kuka tietää, mikä ja kenen tekemä oli joskus 2000-luvun alussa tv2:lta tullut mustavalkoinen 1970-luvun dokumentti, joka kertoi nuorten elämästä Kainuussa. Siinä haastateltiin mm. Näljängän veljeksiä Suomussalmelta ja hieman urbaanimpia nuoria Sotkamossa..

Dokumentin puheosuudet julkaistiin joskus 1970-luvulla Flmihullu-lehdessä.
3439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olisko, jörn donnerin perkele kuvia suomesta. muistan että olis tullut useammassa osassa.

Äänestä

Tämmöisen kirjoitin aikoinaan elokuva-arkiston esitykseen:

13 päivää elämästä
Suomi 1978. Tuotantoyhtiö: Partanen & Rautoma. Ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Heikki Partanen, Hannu Eerikäinen, 31 min. Esitys 35 mm

13 päivää elämästä on haastatteluelokuva työttömistä suomalaisista nuorista talvella 1977/78. Heikki Partasen ja Hannu Eerikäisen ajan hermolla toimivaa elokuvaa voidaan verrata hyvin Susanna Helken ja Virpi Suutarin myöhempään jättimenestykseen Joutilaat (2002). Kuten uusin dokumenttielokuva yhä useammin vaatii, se asettaa kameran samalle tasolle ihmisen elämän kanssa: kerrotut tarinat ovat nuorten omia, eivät kenenkään muun.

Tekijät etsivät toista, Etelän Median peittoon jäänyttä Suomea. "On olemassa kaksi Suomea: tiedotusvälineiden, asiantuntijoiden, rajun politiikan Suomi sekä elävien ihmisten Suomi. Puhkaisimme usvapilven ja hengitimme raikasta ilmaa kolmentoista päivän ajan." Tekijät totesivat monien vastaan tulleiden asioiden olleen heille uusia: "Kohtasimme paljon nuoria – etukäteen valmistelematta – joiden kaikkien 'elämän käsikirjoituksesta' työttömyys repi irti kalliita sivuja."

Niinpä posiolaiselle Mairelle työn saaminen on päiväunelma ja kahdesti kohdatut Sotkamon nuoret nukkuvat puoleenpäivään. Anita, kevään ylioppilas Imatralla, ajaa kuorma-autokortin varmistaakseen työn saannin. Kari puolestaan matkustaa Sodankylästä lähes tuhat kilometriä Turkuun rakennustöihin vain joutuakseen pakkolomalle... Repertuaariin kuuluvat myös – hieman epäjärjestyksessä mainittuna – "Jänispojat", "Epätoivoinen äiti", "Eija koneiston rattaissa", "Suomen pienimmän orin isäntä", "Mauri kekritansseissa", visiitti "Näljängän vaaralla" ja "Arskan kirves".

13 päivää elämässä palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla 1978, minä vuonna tekijät saivat myös henkilökohtaisen valtion elokuvapalkinnon. Elokuvasta on julkaistu perusteelliset artikkelit Filmihul-lussa 3/1978 sekä Kulttuurivihkoissa 3/1978.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ma(i)steri kirjoitti:

Kuka tietää, mikä ja kenen tekemä oli joskus 2000-luvun alussa tv2:lta tullut mustavalkoinen 1970-luvun dokumentti, joka kertoi nuorten elämästä Kainuussa. Siinä haastateltiin mm. Näljängän veljeksiä Suomussalmelta ja hieman urbaanimpia nuoria Sotkamossa..

Dokumentin puheosuudet julkaistiin joskus 1970-luvulla Flmihullu-lehdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu