Liika mustasukkaisuus ja kiellot/vahtiminen

Olen useassa suhteessa ja joskus jo tapailun alussa törmännyt sellaiseen että mies pyrkii heti kontrolloimaan tilannetta, vahtimaan ja kieltämään eri asioita.. kerrottakoon alkuun olen parikymppinen ja tapaillut esim. ulkomaalaisia miehiä. Toki itsekin olen joissain suhteissa saattanut olla pikkasen mustasukkanen, mutta vahtiminen menee yli.. Moni mies on useasti yrittänyt kieltää esim. kaupungilla ja kaupoilla yksin käymisen, en ymmärrä miksi. Tajusin että yksi suhde kaatuikin siihen koska mies epäili niin paljon ulkona käymistäni että meni pettämään. Liikun ja tykkään liikkua yksin, se on usein ollut myös ongelma ja herättänyt mustasukkaisia tunteita, kaikilla ei vaan ole suurta kaverijoukkoa joiden kanssa liikkua. Kaikkein eniten tuollainen käytös korostui kun treffien jälkeen selitin yhdelle miehelle meneväni kotiin mutta käyn ensin nopeasti ruokakaupassa, mies sanoi menevänsä kotiinsa ja lähti kävelemään pois päin. Hän kumminkin seurasi kauppaan ja tuli sinne ikään kuin vahtimaan, käytös ärsytti niin paljon että tapailu loppui siihen..

Jotkut miehet on olleet muuten ihan mukavia, mutta suhteenalut on kaatuneet juuri luottamuspulaan ja mustasukkaisuuteen.. en tiedä voiko tämmöisistä asioista keskustella, päästä yli ja miten, jos toinen on luonteeltaan ylimustasukkainen ainahan syitä keksii eikä sille kai mahda mitään.. esim. kaupungilla käymisen kieltäminen on sellainen asia mitä en hyväksy. Kumminkin suhteessa on pakko yrittää luottaa, jos haluaa suhteen onnistuvan, näin ei kumminkaan moni tee. Olen varma että jatkossakin tutustun kuvaillunlaisiin ihmisiin, paras on vaan lähteä heti "kättelyssä"?
4917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos sinulle käy näin jatkuvasti, niin epäilenpä, että omassakin käytöksessä on jotakin, mikä ei kuulu normaalin käsitykseen parisuhteesta/seurustelusta.

Äänestä

Kuuluuko normaaliin seurusteluun miehen flirtti toisten naisten kanssa ja älytön tuijotus jopa miehen kanssa tanssiessa tuijottaa muita. Kuuluko siihen deittipalstoilla surffaaminen ja oudot puhelut?

Äänestä
  • Ja vaikka oltaisiinkin ns fuckbodeja eikö naiselle kuulu kertoa jos panee myös muita? no eipäs tietenkään koska silloin menettää tämän yhden hyvän!!!

    Äänestä

Ja edellisen kysymyksen kysyn hyvän ystäväni puolesta, joka asuu ulkomailla---samaa käytöstä on varmasti täälläkin....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävääkäytöstä kirjoitti:

Olen useassa suhteessa ja joskus jo tapailun alussa törmännyt sellaiseen että mies pyrkii heti kontrolloimaan tilannetta, vahtimaan ja kieltämään eri asioita.. kerrottakoon alkuun olen parikymppinen ja tapaillut esim. ulkomaalaisia miehiä. Toki itsekin olen joissain suhteissa saattanut olla pikkasen mustasukkanen, mutta vahtiminen menee yli.. Moni mies on useasti yrittänyt kieltää esim. kaupungilla ja kaupoilla yksin käymisen, en ymmärrä miksi. Tajusin että yksi suhde kaatuikin siihen koska mies epäili niin paljon ulkona käymistäni että meni pettämään. Liikun ja tykkään liikkua yksin, se on usein ollut myös ongelma ja herättänyt mustasukkaisia tunteita, kaikilla ei vaan ole suurta kaverijoukkoa joiden kanssa liikkua. Kaikkein eniten tuollainen käytös korostui kun treffien jälkeen selitin yhdelle miehelle meneväni kotiin mutta käyn ensin nopeasti ruokakaupassa, mies sanoi menevänsä kotiinsa ja lähti kävelemään pois päin. Hän kumminkin seurasi kauppaan ja tuli sinne ikään kuin vahtimaan, käytös ärsytti niin paljon että tapailu loppui siihen..

Jotkut miehet on olleet muuten ihan mukavia, mutta suhteenalut on kaatuneet juuri luottamuspulaan ja mustasukkaisuuteen.. en tiedä voiko tämmöisistä asioista keskustella, päästä yli ja miten, jos toinen on luonteeltaan ylimustasukkainen ainahan syitä keksii eikä sille kai mahda mitään.. esim. kaupungilla käymisen kieltäminen on sellainen asia mitä en hyväksy. Kumminkin suhteessa on pakko yrittää luottaa, jos haluaa suhteen onnistuvan, näin ei kumminkaan moni tee. Olen varma että jatkossakin tutustun kuvaillunlaisiin ihmisiin, paras on vaan lähteä heti "kättelyssä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu