Inkeri Kerola, Markus Lohi ja Tapani Tölli

Kepu menetti Pohjois-Suomessa valtavasti paikkoja, mutta ONNEKSi vanhoillislestadiolaisten ääntenkeskitys onnistui hyvin - lesta-kansanedustajien määrä pysyi kolmena.

Uuteen eduskuntaan valittiin ainoatoikeatuskovaiset kansanedustajat:

Markus Lohi. Tapani Tölli ja Inkeri Kerola.
5417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä on pointtisi tuossa viestissä? Ovat he tehneet jotain rikollista tai väärää, pitäisikö heidän hävetä itseään?
Eikö heidän äänestäjillään ole kansalaisoikeuksia, lupa äänestää ketä haluavat?

Ovatko he jotenkin loukanneet sinua?
Vai onko sinulla itselläsi jotain, mikä sinua hävettää ja siksi yrität kiinnittää huomiota muihin?

Suomessa on tietääkseni meillä kaikilla ajatuksen ja uskonnonvapaus, sinulla ja heillä yhtä lailla.

Äänestä
  • Mielestäni avaaja teki fiksusti kun kertoi näiden kepulaisedustajien taustat.

    Vanhoillislestadiolaiset haluavat päästä päättäjiksi ja lakien säätäjiksi Eduskuntaan, ja heillä on siihen samat oikeudet kuin muillakin.

    Mutta suuri ongelma on, että he salaavat äänestäjiltä maailmankatsomuksensa. Moni on saattanut äänestää heitä tietämättä että heillä on omintakeiset katsomukselliset ehdot päätöksenteossaan, ehdot joillla saattaa olla huomattavia vaikutuksia silloin kun päätetään kansallisesta lainsäädännöstä.

    Suurimmat ongelmat ovat todennäkööisesti käsityksissä ihmisoikeuksista, eli Suomen perustuslaista.

    Vanhoillislestadiolaiset eivät salli esim. naispappeutta eivätkä ehkäisyä, ja heidän käsityksensä miesten ja naisten tasa-arvosta on kokonaan toinen kuin Suomen perustuslaissa.

    Samaten he syrjivät seksuaalisia vähemmistöjä, mikä on perustuslaissa kielletty.

    Vanhoillislestadiolaiset pitävät suurta osaa kulttuurielämästä ja kulttuurin tuotteista syntinä eivätkä voi tukea sitä päätöksissä Eduskunnassa. esimerkiksi konsertit, televisio, tanssitaide, ooppera, elokuva, teatteri jne on heistä syntiä. Kuinka he voivat siis olla ratkaisemassa kansallista kultturuipolitiikkaa ja sen rahoitusta. Jos he saisivat päättää, sitä ei olisi lainkaan.

    Muutamat vanhoillislestadiolaiset poliitikot eivät kaikki) vaativat peruskoulun biologian opetukseen mukaan luomisoppia eli kreationismia Amerikan malliin. Tämä epätieteellinen hömppä ei kuulu tieteeseen, ja vaarantaisi suomalsiten osaammista, jopa peruskoulun PISA-tuloksia.

    Maailmankatsomuksella on suuri merkitys päätöksenteossa, ja siksi se tulisi avoimesti julkistaa jo vaalikampanjan aikana.

    Mitä lestadiolaisehdokas siinä pelkää?

    On epäeettistä mennä vaaleihin "sammutetuin lyhdyin", oma uskonnollinen tausta äänestäjiltä salaten.

    Äänestäjällä on oikeus kuluttajavalistukseen ja tietoon tässäkin suhteessa.

    Äänestä

Miksi eivät menneet KD:n listoilta?

KD on kuitenkin lähimpänä heidän mailmankatsomustaan!

Äänestä
  • Eivät ole lähelläkään KD:n maailmankatsomusta, niin paljon ahdasmielisemmästä uskontokunnasta on kysymys.

    Äänestä

Oma uskon lahko ei vaikuta kyllä mitenkään. Poliittiseen toimintaa ei eduskunnassa ajeta uskoa vaan suomen asiaa! Ei sinne uskoa lähetä ajaan. Eikä näyttäny kenenkään vaali ohjelmaan usko kuuluvan. Äänestin lestaadiolais ehokasta ihan sen takia että se oli ykkös ehokas vitut uskosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanh.lestadiolaisia kirjoitti:

Kepu menetti Pohjois-Suomessa valtavasti paikkoja, mutta ONNEKSi vanhoillislestadiolaisten ääntenkeskitys onnistui hyvin - lesta-kansanedustajien määrä pysyi kolmena.

Uuteen eduskuntaan valittiin ainoatoikeatuskovaiset kansanedustajat:

Markus Lohi. Tapani Tölli ja Inkeri Kerola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu