Äijien asennevammasta aasialaisiin

Perjantai 1.7.2011 klo 20.13

Huoneita siivoavia kerroshoitajia puristellaan, ja heille tehdään seksiehdotuksia.

Palvelualojen ammattiliiton Pamin mukaan kerroshoitajien seksuaalinen häirintä on yleistä suomalaisissakin hotelleissa. Huoneita siivoavia kerroshoitajia puristellaan, ja heille tehdään seksiehdotuksia.

Pam-lehden tekemässä kyselyssä viidennes vastaajista kertoi joutuneensa asiakkaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Lehti kysyi asiaa hotellien kerroshoitajilta sen jälkeen, kun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja pidätettiin toukokuussa seksuaalisesta väkivallasta epäiltynä.

Vastaajien kertomuksissa toistuivat lehden mukaan puristelut ja muu käsiksi käyminen, seksiehdotukset ja asiakkaan esiintyminen alasti. Muutamassa tapauksessa asiakas oli yrittänyt sulkea kerroshoitajan kanssaan hotellihuoneeseen. Ahdisteleva asiakas oli usein humalassa.

Vaikka ongelmat ovat näinkin yleisiä, kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi, ettei työpaikalla heidän tietääkseen ole ohjeita riskitilanteisiin varautumiseen.

STT
------------------------------------------
Haluatteko te thaihieromalaitosten ******* myyjät ylläpitää mainettanne
edelleen muiden kustannuksella ? Saadaanko Suomeen seksin oston ja myynnin kieltävä laki vai jatkuuko vastaava asenne seuraaviin sukupolviin ?
Ehkä joku aasianhihhuli taas linkittäisi pornosivut ? Kiitos.
21457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

pysyisit sisällä näin helteillä,ja muista lääkkees.

1Äänestä

Ikinä kuullutkaan koko lehdestä. Ja jälleen kerran, jutussa ei mainittu thaimaasta yhtään mitään.

Äänestä

Naisia on häiritty seksuaalisesti kautta aikojen kaikissa maissa ja kaikissa sosiaaliluokissa. Itsekin olen moiseen syyllistynyt suomessa,esimerkiksi flirtillä, ja pikkutuhmuuksilla, myönnän. Mut sama pätee myös miehiin. Itsekin olen myös toisinpäin joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, suomessa. Mutta toki puristelut yms ovat typeryyttä, jos niihin ei lupaa.
Tosiasia on että mikä toiselle on flirttiä niin feministeille seksuaalista häirintää.
Hotelleissa ihmiset käyvät suihkussa, ja peseytyvät, vaihtavat normaalia enemmän vaatteita, joten yllätysvieraat saattavat nähdä alastomia ihmisiä. Mitenhän noi uimahallien siivojat kärsivätkään suihkutiloja siivotessaan alastomista ihmisistä? Minusta SAK on taas ihan eksyksissä, no ehkä ne lakkoilee palvelualankin vaikka aasialaisille, kuten ay-väki on tehnyt merenkululle, paperiteollisuudelle, telakka teollisuudelle, jne.. Perseet penkkiin vaan ettei tarvitse asiakkaita palvella.

Minusta etenkin pamin ja tehyn väki voisivat käydä opintomatkalla thaimaassa katsomassa mitä ystävällinen ja asiakaslähtöinen palvelu tarkoittaa, kun sitä tehdään täydellä sydänmellä, ja hymyhuulilla. ravintoloissa hotelleissa kampaamoissa, kaupoissa ja jokapaikassa. Mutta menevätkö he??? Eivät mene. Siksi mun pitääkin mennä niin niin usein thaimaahan, saamaan asiallista, hyvää, ja korkeaa palvelua, se on luksusta pikkurahalla.

1Äänestä
  • Jo kypällä eurolla saa huoran koko yöks.Mielummin sillä idioottihymyllä.
    Pesee vielä tennissukatkin ja viikkaa vaatteet tuolin karmille.

    Äänestä

Aloittajan IP-osoite lienee jostain Nuivaniemen suunnalta ?

1Äänestä
  • on pienipalkkainen palvelualalla työskentelevä tyyppi, todennäköisesti siivoja.Jolla ei ole varaa matkustaa thaimaahan ja asuu pienellä paikkakunnalla todennäköisesti varkaudessa. Täällä ko. tyyppi purkaa ahdistuneisuuttaan ja katkeruuttaan kun ei tullut opiskeltua ja jäi kunnon ammatti saamatta ja sitä kautta rahaa matkustelemiseen esim. thaimaahan.

    1Äänestä

  • Aloittaja eli amalia kirjoitti:

    on pienipalkkainen palvelualalla työskentelevä tyyppi, todennäköisesti siivoja.Jolla ei ole varaa matkustaa thaimaahan ja asuu pienellä paikkakunnalla todennäköisesti varkaudessa. Täällä ko. tyyppi purkaa ahdistuneisuuttaan ja katkeruuttaan kun ei tullut opiskeltua ja jäi kunnon ammatti saamatta ja sitä kautta rahaa matkustelemiseen esim. thaimaahan.

    Kerrotko samanlaisen myös baarihuorien käyttäjästä ?

    Äänestä

Käyttäjät. Ovat suomeen valeavioliiton kautta muuttaneita, yleensä turkkilaisia tai afrikkalaisia jotka suomen kapakoista ja yökerhoista saavat helposti suomalaisen naisen=baarihuora seurakseen, ja näin tartuttavat sukupuolitaudit.

Äänestä
  • Puhutko nyt aasialaisvosuista ?

    Äänestä

  • kuulostaa tutulta kirjoitti:

    Puhutko nyt aasialaisvosuista ?

    Voe voe,on se amalia tyhmä ihminen!!Edellisessä viestissä puhutaan selvästi turkkilaisista,afrikkalaisista ja suomalaisista ei aasialaisista....

    Sun pitäis nyt vaan unohtaa ex siippas,se on ollutta ja mennyttä,hänellä pyyhkii nyt hyvin thai naisensa kanssa.Olisit aikanaan pitänyt itsestäsi vähän parempaa huolta ,etkä olisi vaan maannut sohvan pohjalla sipsipussi kädessä.Nyt sulla on toivoton úrakka saada paino putoamaan alle sadan kilon.

    1Äänestä

  • kjghggh kirjoitti:

    Mikä vastakohtaisuus ! Häh häh häää. Michelinpappa ja taikkuhuora, jolla
    ei laaksoa ei kukkulaa.

    Äänestä

  • mitäs michelin ? kirjoitti:

    Mikä vastakohtaisuus ! Häh häh häää. Michelinpappa ja taikkuhuora, jolla
    ei laaksoa ei kukkulaa.

    Kun tollainen valtava puuskuttava tankki tulee taikkulankku kainalossaan,
    ei voi olla repeämättä.

    1Äänestä

  • mutta saa nauraa kirjoitti:

    Kun tollainen valtava puuskuttava tankki tulee taikkulankku kainalossaan,
    ei voi olla repeämättä.

    http://www.pleasegodno.com/uploads/FatGirl.jpg Jos minä taas katson sinua,minä säälin sinua amalia...Tässä kuvassa olet sinä!!!!

    1Äänestä

  • hgghjk kirjoitti:

    http://www.pleasegodno.com/uploads/FatGirl.jpg Jos minä taas katson sinua,minä säälin sinua amalia...Tässä kuvassa olet sinä!!!!

    No Amaliahan se siinä,lähibaarin vakkari asiakas.Joka ilta vonkaamassa baarin puliukkoja mukaansa,huhu kertoo että kymmenkunta vuotta sitten olisi onnistanut.Ei epäilystäkään,Amalia se on!!

    1Äänestä

  • yök yök!! kirjoitti:

    No Amaliahan se siinä,lähibaarin vakkari asiakas.Joka ilta vonkaamassa baarin puliukkoja mukaansa,huhu kertoo että kymmenkunta vuotta sitten olisi onnistanut.Ei epäilystäkään,Amalia se on!!

    Jollet ole se baarin puliukko !

    Äänestä

  • mistäs tiedät... kirjoitti:

    Jollet ole se baarin puliukko !

    Eipä ole ihme jotta munanpuutteessaan amalia tänne kirjoittelee,eihän toi plösö ole saanut miestä ikinä..Äkkiä 120 kiloa painoa pois niin sitten jopa joku turkin lammaspaimen voisi heltyä.Muista pyyhkiä hämähäkin seitit sitten pois ennen panoa..

    1Äänestä

  • kjghggh kirjoitti:

    Voe voe,on se amalia tyhmä ihminen!!Edellisessä viestissä puhutaan selvästi turkkilaisista,afrikkalaisista ja suomalaisista ei aasialaisista....

    Sun pitäis nyt vaan unohtaa ex siippas,se on ollutta ja mennyttä,hänellä pyyhkii nyt hyvin thai naisensa kanssa.Olisit aikanaan pitänyt itsestäsi vähän parempaa huolta ,etkä olisi vaan maannut sohvan pohjalla sipsipussi kädessä.Nyt sulla on toivoton úrakka saada paino putoamaan alle sadan kilon.

    Mitähän mahtaa kuulua Amalialle tänään?

    1Äänestä

  • Nostalgiaaa kirjoitti:

    Mitähän mahtaa kuulua Amalialle tänään?

    Nykyään on pattayan palstalla aviomies numball vitunidiootti tai joku muu vastaava.
    On luonut hahmot joilla voi vittuilla niille jotka jaksavat vastata.
    En kyllä ymmärrä niitä jotka kinastelevat mielisairaan kanssa.

    1Äänestä

  • Jotainjärkeä kirjoitti:

    Nykyään on pattayan palstalla aviomies numball vitunidiootti tai joku muu vastaava.
    On luonut hahmot joilla voi vittuilla niille jotka jaksavat vastata.
    En kyllä ymmärrä niitä jotka kinastelevat mielisairaan kanssa.

    Ymmärrätkö tuon yllä olevan Amaliavittuilun kun piti nostaa sillä tämä keskustelu sinulle ymmärryksesi esittämiseksi.

    Ymmärrätkö hahmon lerpanlaiffia.

    1Äänestä

  • Mielisairas kirjoitti:

    Ymmärrätkö tuon yllä olevan Amaliavittuilun kun piti nostaa sillä tämä keskustelu sinulle ymmärryksesi esittämiseksi.

    Ymmärrätkö hahmon lerpanlaiffia.

    Niin...+Niitä+on+sellaisiakin+ihmisiä+jotka+jaksavat+puuttua+loputtoman+paskanpuhumiseesi+ja+koettavat+ystävällisesti+ohjata+sinut+hoitoon,+mutta+sinä+et+tajua+vihjettä+vaan+lisäät+tahtia+mitä+enemmän+sinulle+vastataan.+Olet+tyypillinen+narsistinen+psykopaatti+ja+nettikiusaaja+ja+elät+100%+fantasiamaailmassa.+Jotkut+psykopaatit+ovat+älykkäitä.+Sinä+et+ole.

    1Äänestä

  • vastataansitten kirjoitti:

    Niin...+Niitä+on+sellaisiakin+ihmisiä+jotka+jaksavat+puuttua+loputtoman+paskanpuhumiseesi+ja+koettavat+ystävällisesti+ohjata+sinut+hoitoon,+mutta+sinä+et+tajua+vihjettä+vaan+lisäät+tahtia+mitä+enemmän+sinulle+vastataan.+Olet+tyypillinen+narsistinen+psykopaatti+ja+nettikiusaaja+ja+elät+100%+fantasiamaailmassa.+Jotkut+psykopaatit+ovat+älykkäitä.+Sinä+et+ole.

    Totuustarkkailijako se siellä avautuu 😨

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joita paljon alalla kirjoitti:

Perjantai 1.7.2011 klo 20.13

Huoneita siivoavia kerroshoitajia puristellaan, ja heille tehdään seksiehdotuksia.

Palvelualojen ammattiliiton Pamin mukaan kerroshoitajien seksuaalinen häirintä on yleistä suomalaisissakin hotelleissa. Huoneita siivoavia kerroshoitajia puristellaan, ja heille tehdään seksiehdotuksia.

Pam-lehden tekemässä kyselyssä viidennes vastaajista kertoi joutuneensa asiakkaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Lehti kysyi asiaa hotellien kerroshoitajilta sen jälkeen, kun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja pidätettiin toukokuussa seksuaalisesta väkivallasta epäiltynä.

Vastaajien kertomuksissa toistuivat lehden mukaan puristelut ja muu käsiksi käyminen, seksiehdotukset ja asiakkaan esiintyminen alasti. Muutamassa tapauksessa asiakas oli yrittänyt sulkea kerroshoitajan kanssaan hotellihuoneeseen. Ahdisteleva asiakas oli usein humalassa.

Vaikka ongelmat ovat näinkin yleisiä, kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi, ettei työpaikalla heidän tietääkseen ole ohjeita riskitilanteisiin varautumiseen.

STT
------------------------------------------
Haluatteko te thaihieromalaitosten ******* myyjät ylläpitää mainettanne
edelleen muiden kustannuksella ? Saadaanko Suomeen seksin oston ja myynnin kieltävä laki vai jatkuuko vastaava asenne seuraaviin sukupolviin ?
Ehkä joku aasianhihhuli taas linkittäisi pornosivut ? Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu