Homoseksuaalisuuden riemuvoitto

Jo vuosikaudet maailma on mennyt rappiolle, sitä vaivaa niin kutsuttu "suvaitsevaisuuden" aalto. Kuitenkaan kyse ei ole suvaitsevaisuudesta vaan nimenomaan sen puutteesta. Nykyisin nuoret pakotetaan koulutusjärjestelmän toimesta tiettyyn muottiin, joka pyrkii ohjaamaan nuoret pois terveeltä ja normaalilta kasvualustalta. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä, kun totean, että jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Mutta se että tämän oikeuden avulla surutta hyväksikäytetään oman "erilaisuuden" vai pitäisikö sanoa "erikoisominaisuuden" myötä tulevaa myötätuntoa ja pyritään muuttamaan muut ihmiset samanlaisiksi.

Elämme joka tapauksessa demokraattisessa valtiossa ja demokratian perusajatus on enemmistövalta. Enemmistö joka pitää huolta vähemmistöistä. Ja onko tämä huolenpito ja paasaaminen tarpeeksi homoseksuaaleille? Ei ole. Heidän pitää saada oikeus paitsi päättää omasta elämästään myös viattomien lasten elämästä.

On päivän selvää, että lapsi tarvitsee erilaisen kasvuympäristön joka tarjoaa sekä äidin ja isän rakkauden. En lainkaan väheksy, etteivätkö ulkopuolisesti niin kovin pinnallisen stereotypian saanneet homoseksuaalit kykenisi tarjoamaa oman sukupuolensa osuutta asiaan, mutta eivät he kaiken "erikoisominaisuuksiensa" myötä siltikkään kykene tarjoamaan äidin tai isän rakkautta.

Onko adoptio sallittava kaikille? Jos nyt annamme homoille adoptio oikeuden milloin tulevat vuohet ja hevosetkin sitä vaatimaan? Älkäämme saattako useiden satojen lasten kasvatusta riskille, asiat ovat olleet hyvällä tolalla kohta 100 vuotisen historiamme ajan, miksi muuttaa sitä mikä ei ole rikki? Olen henkilökohtaisesti kiertänyt satoja hoitolaitoksia ja niissä olevat lapset odottavat äitiä ja isää hakemaan heidät, antakaamme heille se mahdollisuus saada molemmat.

Toivon, että tähän järjettömään maailmaan saadaan viimeinkin järkeä. Oikeus voittakoon! Veljet ja siskot tarttukaa yhdessä nouskaa Arkadiankadun portaille julistamaan vakaumustanne!

- Toveri Hengessä: Rellort
5175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Äläs puhu höpöjä, samiA vaan tule jo vihdoin kaapista ulos.

Äänestä

Olipas typerin ja älyvapain teksti minkä olen lukenut pitkään aikaan. Ei oikein jaksa edes provosoitua.

Äänestä

Homot, vuohet ja hevoset?????? :D

Äänestä

Pitäisikö adoptio sallia sinulle, Rellort? Oletko kykenevä vanhemmaksi? Pitäisikö sinut sterilisoida?

Äänestä
  • Kannatan aloittajan steriloimista ihan yleisen edun nimissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rellort kirjoitti:

Jo vuosikaudet maailma on mennyt rappiolle, sitä vaivaa niin kutsuttu "suvaitsevaisuuden" aalto. Kuitenkaan kyse ei ole suvaitsevaisuudesta vaan nimenomaan sen puutteesta. Nykyisin nuoret pakotetaan koulutusjärjestelmän toimesta tiettyyn muottiin, joka pyrkii ohjaamaan nuoret pois terveeltä ja normaalilta kasvualustalta. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä, kun totean, että jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Mutta se että tämän oikeuden avulla surutta hyväksikäytetään oman "erilaisuuden" vai pitäisikö sanoa "erikoisominaisuuden" myötä tulevaa myötätuntoa ja pyritään muuttamaan muut ihmiset samanlaisiksi.

Elämme joka tapauksessa demokraattisessa valtiossa ja demokratian perusajatus on enemmistövalta. Enemmistö joka pitää huolta vähemmistöistä. Ja onko tämä huolenpito ja paasaaminen tarpeeksi homoseksuaaleille? Ei ole. Heidän pitää saada oikeus paitsi päättää omasta elämästään myös viattomien lasten elämästä.

On päivän selvää, että lapsi tarvitsee erilaisen kasvuympäristön joka tarjoaa sekä äidin ja isän rakkauden. En lainkaan väheksy, etteivätkö ulkopuolisesti niin kovin pinnallisen stereotypian saanneet homoseksuaalit kykenisi tarjoamaa oman sukupuolensa osuutta asiaan, mutta eivät he kaiken "erikoisominaisuuksiensa" myötä siltikkään kykene tarjoamaan äidin tai isän rakkautta.

Onko adoptio sallittava kaikille? Jos nyt annamme homoille adoptio oikeuden milloin tulevat vuohet ja hevosetkin sitä vaatimaan? Älkäämme saattako useiden satojen lasten kasvatusta riskille, asiat ovat olleet hyvällä tolalla kohta 100 vuotisen historiamme ajan, miksi muuttaa sitä mikä ei ole rikki? Olen henkilökohtaisesti kiertänyt satoja hoitolaitoksia ja niissä olevat lapset odottavat äitiä ja isää hakemaan heidät, antakaamme heille se mahdollisuus saada molemmat.

Toivon, että tähän järjettömään maailmaan saadaan viimeinkin järkeä. Oikeus voittakoon! Veljet ja siskot tarttukaa yhdessä nouskaa Arkadiankadun portaille julistamaan vakaumustanne!

- Toveri Hengessä: Rellort

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu