Hei! Onko muilla ujoilla vaikeuksia puhua ihmisille vielä joiden kanssa on ollut 2 vuotta samalla luokalla. Minua pidetään friikkinä ja keskustelun tappajana. Puhua haluaisin muiden kanssa, mutta ei vain pysty. Siitä sy…
Olen aika täydellisesti eristänyt itseni ja asetan itselleni liian korkeita tavoitteita, joita en koskaan voi saavutaa. Esimerkkinä tästä on se, että itsensä nolaamisen mahdollisuus ei tule oudossa seurassa kyseeseen. E…
Inhoan niib paljon olla ujo! En vaan osaa puhua! Välttelen ihmisiä. Vihaan itteeni!!! :( kaikki on pilalla ujouteni takia :(/
Pitäisi vain jostain keksiä ne keinot että hyväksyisi vain itsensä tallaisena eikä ressaisi miltä muiden silmissä näyttää. Pelkään keskustelu tilanteita. Aivoni lyövät lukkoon eikä ajatus enää kulje niinkuin pitäisi. Jä…
Minusta on aina tuntunut että olen riittämätön ja en kelpaa kenellekään. Kaikki johtuu varmaan enimmäkseen siitä kun ala-asteesta vielä työelämäänkin asti jotkut nostavat esille ujouteni ja silloin tällöin kysellään ja …
Ujostuttaa, vaikkei se näy päällepäin minussa. Tänään näin nuoren naisen, joka kovin ujonoloinen. Ajattelin, että siinä mulle morsian =) Oli muodotkin kohdallaan =) Mutta mistä johtuu ujous? Häpeääkö itseään jotenkin lo…
Nyt on jäljellä erään tuska. Olen pahoillani kaikesta teille. Ainoa tilaisuuteni onnistua meni pieleen koska olen sosiaalisesti kyvytön. Olisi pitänyt jäädä pois.
Hei tarvitsisin vähän apua kun mun ylä koulussa on kiva tyttö mutta en osaa kovin puhua tytöille. Silloin kun tulin ylä kouluun se tyttö oli minulle kyllä mukava ja hän jopa otti kuvankin kanssani snapchattiin mutta sil…
En varsinaisesti ole kovin ujo, moikkaan aina työpaikalla ihmisiä ja katson silmiin. Mutta olen aika laiska puhumaan, sosiaalisuuteni vaatii hirveesti ponnisteluja kuin vuorelle kiipeäminen ja tykkään olla suurimmaksi o…
Masentaa, kun synnyin tällaiseksi. En saa keskustella mistään. En uskalla edes vastata kun kysytään. Olen mieluummin hiljaa. Olen muuten pirteä, nauran paljon, mutta en osaa puhua. Tapailen yhtä miestä ja on alkanut mas…
Selventäkää nyt vielä sellaiset ujot naiset jotka menette ihastuneenakin välttelemismoodiin, että mistä voin yrittää lukea merkkejä siitä välttelettekö ihastustanne vai haluatteko viestiä ettette ole kiinnostuneita? Erä…
Olen itse herkkä, voimakkaasti tunteva jännittäjä. Tuntuu, että ihmisten enemmistö jumittuu kaltaistensa seuraan ymmärtämättä tai osaamatta muutenkaan samaistua mihinkään omasta kokemusmaailmasta poikkeavaan. Isossa jou…
Minua on jo pitkään häirinnyt työ/harjoittelupaikoissa kun yritää liittyä keskusteluun mukaan, joko katsotaan nenän vartta pitkin tai vastataan jaa. On se mukavaa kun saa kuulla itsestään kokoajan kommentteja: olet liia…
Ja olen siitä aivan varma. Olen poikaystävän seurassa todella ujo. Hyvä että uskallan vastata mitään kun hän kysyy. Meillä oli todella ihana hetki kahdestaan ja poika olisi halunnut suudella mutta ei kun minua alkoi taa…
Olen yksinäinen ekstrovertti. Minulla ei ole koskaan ollut suhdetta. Olen ollut yksillä erittäin onnistuneilla sokkotreffeillä, jolla vein naiselta lähes jalat alta. Jatkoa ei tullut, koska hänelle tuli este, jolloin ol…
Laitetaan nyt tänne osioon, vaikka en itseäni 'ujoksi' mielläkään, olen vain hiljainen. Mitäs te ujot ja/tai hiljaiset vastaatte, jos joku ihmettelee "miksi olet noin hiljainen?" "oletko ujo?? tms. Olin juuri ulkomailla…
Hei! Minua vaivaa eräs asia, josta halusin nyt teille kirjoittaa. Lueskelin aiempia kirjoituksia ja samaistuin niistä moneen. Itse olen nyt parikymppinen tyttö ja olen ollut koko ikäni ujo. Ajan myötä ujous on kuitenkin…
Eivät ole ammuttavien joukossa.
En tiedä mitä tehdä. Olen ujo ja todella epävarma itsestäni. Tunnen itseni usein rumaksi ja vastenmieliseksi. Jos ihmiset katsovat minua kaupassa niin luulen että he katsovat vain miten ruma olen. Olen huomannut että ol…
Itse olen 18v mikä on ongelma kun tapaan ihmisiä, aluksi tulee juttua mutta sitten yhtäkkiä muut eivät enään juttele minulle itse olen aika hiljainen. Naiskauneuttakin pitäs itelle joskus saada pystynkö tyttöihin tekemä…