AlkoholismiVastattu 7 v

Yöllinen sekavuuskohtaus

Minulla on hieman lähtenyt alkoholin käyttö käsistä ja tässä on toisinaan ollut jopa 4 päivän putkia. Tuona ajanjaksona otan reippaammin kunnon kännin tai sitten vain 6 olutta pikku hiprakkaan. Olen laittanut merkille k…
AlkoholismiVastattu 7 v

"Koko perhe sairastuu"

Usein sanotaan, että alkoholistin perheen tulee järjestää elämänsä siten, että alkoholismi sairastuta koko perhettä. Millä tavoin perheen sairastuminen ilmenee? Neuvo on mietityttänyt minua vuosikymmenet. Aluksihan en e…
AlkoholismiVastattu 7 v

Alkoholinkäytön 3 vaihtoehtoa

Reilut 2 vuotta AA:ssa käyneenä huomaan meidän lahkolaisten jakavan ihmiset kolmeen ryhmään: 1. Raitistuneet (absolutistit) alkoholistit - Joiden on syytä edelleen käydä säännöllisesti palavereissa, sillä muuten tapahtu…
AlkoholismiVastattu 7 v

Kohtuukäyttö

Juon nykyään joka päivä koffin ykköstä kaksi tölkkiä. Näin on mennyt nyt kaksi vuotta. Joskus repeilee ja haen vielä kaksi lisää. Repeilyjä ei onneksi paljon. Minulla on ollut joskus annokset 8-17 tölkkiä/pv. Nyt 2-4 yk…
AlkoholismiVastattu 7 v

Laboratorioarvot

Pitääkö olla huolissaan fyysisen terveyden osalta, jos lab.arvot ovat Eryt 3,37, ALAT 69, CDT 4,3% ja GT 231. Ikäni on 69 ja juon päivittäin viiniä 6-8 lasillista. Marita
AlkoholismiVastattu 7 v

parisuhde ja riippuvuus

Olen päihteetön ja elämäntapani on muutenkin raitis, olen käynyt läpi elämän varrella kertyneen taakan ja päivittäinen elämäntapa on ei-riippuvainen. Puolisoni ei ole päihteetön. Sinänsä hänen juomisensa ei ole alkoholi…
AlkoholismiVastattu 7 v

25 vuotta eikä suotta

Juhannuksena tulee 25 vuotta täyteen alkoholijuomien jättämisesta. Taisin kirjoittaa aiheesta viisi vuotta sitten, joten siellä lieneekin mainittu, mitä hyötyä siitä on.
AlkoholismiVastattu 7 v

Taidat todellisuudessa paeta alkoholia AA-palaveriin?

Miksi AA-kerholaiset vakuuttelevat koko ajan ettei ole viinanhimoa, mutta silti juostaan päivittäin AA-kokouksissa? Jos ei ole viinanhimoa, niin eikö silloin pitäisi pystyä elämään normaalia elämää ilman mitään näytelmä…
AlkoholismiVastattu 7 v

Alkoholin osto rajoitus kohtu käyttö.

Eikö ne vois luoda sähköinen tietokanta mihin oli litetty kaikki paikat missä myydän alkoholia ja jos hekilön vikko kulutus ylittä tiettyn rajan eli järjestelmä laske henkilön kokonais kuulutus eil henkilön alkoholi kuu…
AlkoholismiVastattu 7 v

Tasapaino ja huimaus

ja maksatulehdus/maksakirroosi. Liittyykö maksan sairauksiin jatkuva paha huimaus ? Huimaa makuullakin. Vaikkei ole enää juonut puoleen vuoteen.
AlkoholismiVastattu 7 v

Miksi ei tule krapulaa?

Miten vois selittää tilanteeni: juon päivässä 0,7L Sisuviinan (39%) ja pari lonkeroa lantrinkeina. Herään klo 11 ja puhallan kalibroituun Drägeriin 1,1 romilllee. Klo 14 puhallan 0 promillee ja lähden töihin. Tätä jatku…
AlkoholismiVastattu 7 v

Onko täällä muita alkoholisteja, jotka..

..pysyvät kämpässään, kun tulee näitä juhlapäiviä? Itse ainakin olen. Hommaan ruokaa sekä juomaa aina hyvissä ajoin ennen kekkereitä, ettei tarvitse osallistua ihmisten tekopirteisiin pippaloihin. Katupirteät ovat pahim…
AlkoholismiVastattu 7 v

mitä teen?

mitä teen kun aikuinen poikani on alkoholista riippuvainen, haluaisimme mieheni kanssa auttaa mutta on vaikea auttaa ,olemme kaikenlaisia neuvoja antaneet hänelle mutta ei ole tarpeeksi sitkeyttä tunnustaa itseen että o…
AlkoholismiVastattu 7 v

Miten aloittaa juominen tauon jälkeen

Tiedän vanhastaan, että alkuun ei meinaa millään maistua ja päässäkin pyörii. Aamulla ei tee mieli juoda. Muutama päivähän siinä taas menee, että aamupala vaihtuu olueen ja elämä taas alkaa rullata, velat muuttuu saatav…
AlkoholismiVastattu 7 v

Rytmihäirö syypää?

Ryrmihäiriön biisit on jatkuvaa Gambinan kittausta ja suorastaan ihannoidaan alkoholismia!.
AlkoholismiVastattu 7 v

Nyt ois sitten vuosi ilman alkoholia haaste!

Jo pidemmän aikaa miettiny tämmöistä turhan alkoholin lipittämisen ja nyt löysin siihen motivaatiota. Olen nyt päättänyt että vuoden en ota mitään vaikka millainen tilaisuus olisi. Vuodesta tulee tietenkin raskas ja kai…