Kun mietit rehellisesti, kaikki naissuhteesi ovat alkaneet silloin kun olet ollut juomassa? Eikö vain. Kuvittelet että kyllähän niitä naisia tapaa selvinpäinkin. Jonkin aikaa näin voit itsellesi uskotellakin. Mutta sitt…
Alkoholi ei ole tavanomainen hyödyke, vaan sillä on vaikutuksia niin terveyteen, hyvinvointiin kuin kansantalouteen. Alkoholimonopoli on tutkitusti tehokas tapa vähentää alkoholista syntyviä terveyteen ja turvallisuutee…
Mauri Karvonennon huijari. Otti rahat kirjoista Aavetaloja ja ihmiskohtaloita. Kirjoja ei tullut ja estää yhteydenotot. Rikosilmoitus tietysti mutta varokaa tyyppiä. Järjestämillään retkillä samaa huijatsta. Ei saavu pa…
Isäni on pelannut ja juonut kaiken., koko oman omaisuutensa ja juominen aiheutti myös eron avovaimosta. Ulosotossa kymmeniä velkoja, joihin haettu velkasaneerausta. Isäni erosi vuosi sitten ja minä maksoin hänelle kolme…
Isäni on pelannut ja juonut kaiken., koko oman omaisuutensa ja juominen aiheutti myös eron avovaimosta. Ulosotossa kymmeniä velkoja, joihin haettu velkasaneerausta. Isäni erosi vuosi sitten ja minä maksoin hänelle kolme…
Olen juonut olutta runsaasti pidemmän aikaa useampaan otteeseen viikossa, korkeintaan kahden päivän putkeen, pelkästään olutta tosiaan monta tölkkiä. Ja nyt siis päättänyt lopettaa sen. Kysyisin kokemuksia, neuvoja, mik…
B1 vitamiinin eli tiamiinin puutos (Wernicken-Korsakoffin tauti) on vakava, ja johtuu usein alkoholin runsaasta käytöstä. Olen käyttänyt alkoholia runsaasti jo pidemmän aikaa, useamman kerran viikossa. En ole kuitenkaan…
On pakko juoda kaljaa, runsaasti, joka päivä, että olotila pysyy paremman puolella. Lopettaa tahtoisin, mutta ahdistus, levottomuus, unettomuus iskee päälle.
Mikähän ihme siinä alkoholissa koukuttaa. Ei tarvi kun olut pari töiden jälkeen, kohta on haettava sixpakki. Myöhemmin lisää. 2 juomaa aiheuttaa että, 20 menee kuitenkin.
Pertti on vanha AA kettu 20 vuotiaana hän kävi ensimäisen kerran AA kokouksessa kun hän oli saavuttanut pohjan nyt täyttänyt 59 vuotta ja ollut 39 vuotta juomatta ja viettänyt monta vuosipäivä.
Niin se vain on alkoholi jäänyt pois elämästä. Välillä on ollut vaikeita elämän tilanteita mutta nekään ei herättänyt halua juoda. En tarvitse alkoholia enää stressiin, suruun ja iloon. Selviän tunteistani ilman alkohol…
Olen tullut siihen päätelmään, että luovun oluen käytöstä. Ei se tuota enää mitään nousutilaa, eikä iloa elämään, pöhnä pitää vaan levottomuuden loitommalla. Turvotus tulee vaan ja väsymys. Kerta-annokset lähtee käsistä…
Eli heräsin eilen krapulassa. Eilinen meni. Tänä aamunaki oli niin paska olotila, että päätiin ottaa pari loivennusta olon kohentaa. Epäonnistuin, liian nopeasti join. Kännin puolelle käänty taase. Perhana sentään tätä …
Puhun nyt tuttava perheestä. Miten sosiaalitoimi kerta toisensa jälkeen katsoo läpi sormien alkoholi ongelmaisen puolison toikkarointia? Onko tämä ihan normaali käytäntö jotenkin olen todella järkyttynyt, että lapset ol…
Onkin niin edullista ja helppoa tilata. https://www.helsinginuutiset.fi/teemat/8527190
Kaljasta, viinasta tulee alkuun niin kepee olo, kuten tiedämme. Mutta raakaa kusetusta se on. Miettiä sopii, sitten kun kirroosi ym. tullut ja makaat kärsineenä 60v. Oliko se niin kivaa? Tai jos aivot dementoituu jo 45v…
Olen nelikymppinen juoppo. Pitävät ihan luuseri tapauksena. No siis, minuun kohdistetaan sellasta jotain häiriköintiä. Pelottaa vähän miten tässä käy.. minut kai hakataan, tai tapetaan. Mitähän tässä keksis? Jos lopetta…
Rupee köyhä absolutistix, niin hommat selviää... Tosiasiassa monen yksinäisen ja syrjäytyneen pitäisi juoda enemmän, ei vähemmän. Ei niitä ihmissuhteita synny muuten kuin bilettämällä. Pyöränhuoltokerhossa? Just joo... …
Minulta mitattu MCV 4.4.2025, oli silloin 94. Huomenna taas verikokeisiin, onko MCV:ni mahdollisesti noussut, kun olen tämän kahden kk:n aikana juonut 14: sta päivän aikana, muutamina päivinä rajumminkin?
Voiko nousta kahdessa kuukaudessa 94: stä yli viitearvojen, kun on juonut 14:sta päivänä runsaasti?