EläinallergiatEi vastauksia

Voiko koira aiheuttaa kasvoihottuman?

Otin pienirotuisen koiranpennun ja melkein heti sen jälkeen sain ihottuman kasvoihini. Voiko koira, esim. koiran sylky sen nuollessa käsiä ja kasvoja aiheuttaa oireilun. Minulla on ollut vuosia aikaisemmin eri rotuisia …
EläinallergiatEi vastauksia

Allergian "parantuminen"

Kävin 8-vuotiaana allergiatesteissä, koska sain allergisia oireita esimerkiksi koirista, kissoista, hevosista kaneista jne. Olen nyt 13, ja olen käynyt hoitamassa koiria (kaikki ovat olleet erirotuisia), eikä minulla ol…
EläinallergiatEi vastauksia

Tarttuuko kanin pasteurella?

Tarttuuko kanin pasteurella kissoihin ja/tai koiriin? Omistamme jo valmiiksi 7 kissaa ja koiran. Olihan meillä kanikin, mutta pasteurella vei sen vuosi sitten. Olen hankkimassa nyt uutta kania, joka on paljon rauhallise…
EläinallergiatEi vastauksia

Aviouolison eläinallergia...

Mulla oli kissa ja koira ennen kun tapasin mieheni. Ne on olleet mulle henkireikä nuorempana ja pitänyt poissa huonoilta teiltä (olin ennen lemmikkejäni kova bilettämään ja tein todella huonoja valintoja...) Kun tapasin…
EläinallergiatEi vastauksia

jaksaminen

olen aina luullut voimani ovat loppumattomat!voiko niin olla?
EläinallergiatEi vastauksia

allerginen, eroon siedätyksellä ??

Sain tuossa vuosi sitten tuloksen allergia testeistä kissa paha, koira ja hevonen lievä. Ongelmani on nyt se että allergiani pahenee koko ajan. Eläin allergian lisäksi minulla on paha siitepölyallergia jonka tiimoilta s…
EläinallergiatEi vastauksia

Allergiasta eroon?

Olen pitkään miettinyt onko minun mahdollista päästä eroon eläin allergiastani. olen IHAN jokaiselle eläimelle allerginen,pystyn tuurilla pitämään kotonani 2 gerbiiliä. Ikää on 13(22pv päästä 14) ja haluaisin eläinten p…
EläinallergiatEi vastauksia

tyhmät sukulaiset

kuika voi miehen puolelta olla serkku niin stanan tyhmä (koiraihminen) ettei käsitä että koiran hilse kulkeutuu hänen vaatteissaan ja hiuksissaa joka paikkaan????!!! Esim. hänellä rikkoutu auto, olin ainoa joka oli ollu…
EläinallergiatEi vastauksia

kani allergia oireet???????

Voiko olla mahdollista että olisin tullut allergiseksi kanilleni, Mulla on pitemmän aikaa ollut tukkoisuutta siis sellasta että olisi tulossa nuha mutta ei tule on vaan semmonen tukkoinen olo kokoaajan nenässä. pari päi…
EläinallergiatEi vastauksia

Hengitysoireet koira-allergiassa?

Olen allerginen koirille, todettu ihan allergiatesteillä lääkärissä. Sairastan myös kroonista nuhaa ja muitakin allergioita mm. siitepöly. Kun olemme kylässä jossain paikassa missä on koiria, niin hengitykseni alkaa ain…
EläinallergiatEi vastauksia

voiko olla allergiaa?

Heips! meillä on 2v10kk oleva lapsi ja hän usein hieroo/pyyhkii nenäänsä täällä meillä kotona ja samoin myös mummilla ja vaarilla..meillä on ollut tuo pienempi shih tzu koira lapsen syntymästä asti..ja vuoden ajan toine…
EläinallergiatEi vastauksia

Kissa-allergiaan ilmanpuhdistin

Onko muut kissa-allergiset koittaneet ilmanpuhdistinta? Miten teillä auttoi? Avomies heräili öisin kun kurkku menee tukkoon, pistettiin makuuhuoneeseen ilmanpuhdistin niin oireet loppuivat. Ilmalämpöpumppuun laitetaan v…
EläinallergiatEi vastauksia

Paarma

Kasvot turposivat, purema kohdat kutisivat, hengitys vaikeutui. Paarmoja oli paljon. Miten suojautua seuraavalla kerralla, metsässä? Hyttysmyrkyt ei auta. Antihistamiini laski hieman turvotusta.
EläinallergiatEi vastauksia

rasitusastma ?!?

noin vuoden ajan on ollut sydämmen alla pistosta =tämä ilmenee liikunnan yhrteydessö.myös henkeä ahdistaa ja keuhkoputkeen sattuuu-.- oisiko tuo mahdollista rasitusastmaa:c
EläinallergiatEi vastauksia

Nyt sen huomasin

Että ei enää kissoja eikä edes kissaihmisiä mulle, kiitos. Oon alunperin maatalon tyttö ja ihan satavarmaan kaikkien eläinten karvojen kanssa tekemisissä. No problem. Koiria ja kissoja ollut itselläkin ja lapsillani. No…
EläinallergiatEi vastauksia

Miesten kissa-allergia

Melkein kaikilla miehillä on eläinallergia ja melkein kaikilla naisilla eläin. Lievittääkö eläinallergiaa mikään?
EläinallergiatEi vastauksia

Asuntosairaus?

Mitä enemmän luonnossa sitä vähemmän allergiaa? Mitä vähemmän nykyaikaisessa asunnossa sitä vähemmän allergiaa, sama asia. Eli sitämukaa kuin on siirrytty netoniin asumaan on allergiat lisääntyneet ja betonin vanhetessa…
EläinallergiatEi vastauksia

LINTUKIRPPUTARTUNTAA KANNATTAA VÄLTTÄÄ !!

varokaa linnunpönttöjen pesussa ..ystäväni sai kauheen pahat oireet ollessaan puolukassa ja keräten kannon luota marjoja iski lintukirppuparvet häneen-- kasvot muuttuivat ihan vesikelloille silmät muurautui kiinni.. rin…
EläinallergiatEi vastauksia

Allerginen vai muuta?

Eilen näin, kun kissani tappoi jyrsiän ( en tiedä minkä ) pihalle ja heitin sen ojaan, mutta ennen sitä, tutkailin jyrsiää pohtien mikä se on. Nyt kuitenkin minulle on tullut kirvelevää ihottumaa kasvoille ja kuumetta v…