Olen halunnut koiraa niin kauan kuin muistan, ja olen innostunut villakoirista. Olen astmaatikko ja perheessä ruoka-aineallergiaa ja EHKÄ jotain eläinallergiaa (?) Hevosille ja kissoille olen allerginen ja satunnaisesti…
Eli siis minulle kerrottiin jo lapsena, että minulla on kissa-allergia (myös koira), mutta esim. enoni omistaa kissan enkä koskaan saanut minkäänlaisia oireita paitsi nenänkutinaa ja lyhyt aikaista aivastelua kun kävin …
Olen ajatellut hommaavani jonkun eläimen. Minulla on tällä hetkellä hamsteri, mutta haluaisin jonkun muunkin eläimen. Joten mikä sopisi lapselle? Siis kun olen itse lapsi. Äiti ja isä ovat allergisia joten vähäallergiso…
Onko tietoa voiko olla mahdollista olla herkemmin allerginen muille esim. kissalle jos jo on siitepölyallergia. Siis onko joku tekijä joka voi helpommin herkistää valmiiksi allergisen muille allergioille?
Hei! Olen aika kovasti kissalle allerginen. Kissoja on ollut useita, kymmenen vuotta samassa kodissa. Kissat ovat jo vikkoja olleet uudessa kodissa. Allergiaoireet jatkuvat ainakin vielä toistaiseksi samanlaisina. Miele…
Onko mahdollista että minulle kehittyy lintu allergia yli kolme vuotta lintujen ottamisesta? Kun pari päivää sitten minulle puhlesi todella paha ihottuma ja nyt sitä on joka paikassa, ja nuhaakin on. Käväisi sitten miel…
Uusi laki ja liitto ei sitä vastustanut, liekkö edes ottanut kantaa.. Linkissä keskustelu josta otan pätkän tähän: Maa- ja Metsätalousministeriössä valmisteilla oleva asetusehdotus mahdollistaisi lemmikin ottamisen omis…
Lue ja ota yhteyttä, toimi! http://www.allergia.fi/keskustelut/allergia-ja-astma/yleista/?x59147=358481
Älkää ottako elukoita kotiinne, olette sitten terveitä tai sairaita. Tämä rakkaudesta kaikkea elollista kohtaan, ei vihasta.
Eli olen ollut viime aikoina melko runsaasti sellaisessa taloudessa jossa on kaksi kissaa, sekä koira ja aloin nyt miettiä voisiko oireeni johtua huonosta sisäilmasta. Eli ollut jo pidemmän aikaa voimaton olo, työssä ja…
Hei olen 13 vuotias tyttö ja minun toinen puoli nenästä on ollut jo useita kuukausia tukossa mikä voi olla vikana meillä on ollut kissa jo siitä lähtien kun olin vauvva vastatkaa? ja kiitos jo etukäteen!:)
Olemme varanneet itsellemme koiranpennun, jota kävimme katsomassa. Perheessämme on jo kyseistä rotua oleva 3-vuotias koira. Lapsellamme alkoi toinen silmä kutiamaan ja nenä vuotamaan. Kasvattajalla on muun rotuisiakin k…
silmien kirvely ja polte.kutina ilman iho oireita?
Löysin tälläisen uuden kirjan, jossa kerrotaan siedättymisestä karvattomille koirille. Ja rotukin on melko uusi Suomessa. http://www.kirjat.kuvitar.fi/amerikan.htm http://www.kirjat.kuvitar.fi/kuvat/amerikan.pdf
Heippa, minulla ja poikaystävälläni on 2,5 vuotias koira. Poikaystävälläni on pienenä todettu koira-allergia, mutta hänen perheellään on kuitenkin aina ollut koiria eikä pahempia oireita ole ollut. Omasta koirastamme po…
Mummini haluaisi kissan kaverikseen, koska ukkini menehtyi, mutta isäni (mummini poika) on allerginen pörröisille eläimille. Mummi tykkää tosi paljon kissoista, ja haluaisi tosi paljon kissan, mutta ei voi ottaa tuon ta…
Hei Mulla on kissa ja koira ja erittäin alerginen kaveri, joka sitten vielä asuu vähän kauempana. Joten aina kun hän tulee kylään, niin jää yöksikin. Miten voin helpottaa kaverini oloa luonani? Miten saisin asunnon mahd…
Miten kauan kestää, että allergiset reaktiot alkavat? Nimittäin meille ostettiin pupu joskus kesällä ja pari viikkoa sen ostosta mulla alkoi esiintyä nokkosihottumaa (aloin ottaa antihistamiiniä sitä vastaan).. Eli vois…
Mites on, käykö ihmiset teidän muksut koira-allergioista huolimatta juhlissa jne. normaalisti ja kärsittekö sit oireista mieluummin kun välttäisitte menoa koirapaikkaan? tv-äiti
Meillä on allergiaa....minulla on koivuallergia, huonepöly. Lapsella on astma parantunut jäi infektioastma sekä koivuallergia. Ei eläinallergiaa se on testattu pitämällä kotonamme koiria hoidossa joskus muutaman viikonk…