Korvaa vihloo ja kieltä pistelee

Ihan ensimmäiseksi: olen käynyt aivokuvissa, eli aivokasvainta ei ole, eikä myöskään siis mitään vikaa aivopuolella. Sekä tietokonekuvat että magneettikuvat. Samoin otettiin sydämestä värikäyräjuttu ja ultra ja ekg. Kai…

akillesjänne poikki

Hei! Minulla meni viime torstaina akillesjänne poikki kun olin käyttämässä koiraani ulkona ja kaaduin. Lääkärissä todettiin akillesjänteeni olevan poikki ja minulle laitettiin kipsi jalkaan joka on kuukauden ja sen jälk…

Kokemusta skolioosin korsetti hoidosta?

Itselläni todettiin paha skolioosi keväällä terveystarkastuksessa. Melkein heti sain kutsun Helsinkiin Ortoon. Siellä lääkäri määräsi korsettihoidon koska kasvua oli vielä jäljellä. Silloin ajattelin että kuolen, en iki…

Välilevyrappeuman kanssa eläminen

Mulla todettiin vuosi sitten välilevyrappeuma, eli pari välilevyä on painunu kasaan. Olen kärsinyt selkäongelmista jo 18 vuotiaasta saakka ja 37 vuotiaana selkä kuvattiin. Siellä oli välilevy painunut kasaan ja toinen o…

Alaselkäkipu maastaveto

Alaselkä tuli n. kuukausi sitten kipeäksi maastavedosta. Tein 120kg painoilla ja alkoi sattua alaselkään heti noston jälkeen ja tekniikka oli kunnossa. Jatkoin kuitenkin salilla käymistä ja kolmen viikon kuluttua nostin…

atlasnikaman käsittely?

Hei, Minulla on fysiatri todennut C0- liikehäiriön, johtuu ilmeisesti yliliikkuvuudesta. Oireina jatkuva huimaus ja asentoepävarmuus, näköhäiriöt, yläniskakipu, leukanivelongelmat, käsien ja ksavojen kihelmöinti. Tausta…

Nikamamurtuman parantuminen?

Joulukuun alussa liukastuin portaissa ja lannerangan 1 ja 2 nikamista murtui oikeanpuoleiset poikkihaarakkeet. Löytyykö täältä saman kokeneita? Kauanko kestää paraneminen. Tuntuu tuskaiselta odottaa, kun kunto kohenee n…

Pitäisikö olla kyynärsauvat?

Eli mursin isovarpaani maanantaina ja kävin tänään lääkärissä jossa todettiin, että siinä on murtuma kolmessa kohtaa. Kepeistä hän ei puhunut mitään lastoitti vaan varpaan. En pysty siitä huolimatta kävelemään normaalis…

Osaako joku suomentaa

Lannerangan magneettikuvaus Diskuksissa on lievää degeneraatiota. L2-S1 kaarinivelissä on hypertrofista artroosia L3-4 ja L4-5 kaariniveliin painottuen. L3 nikamasolmussa on noin 3 mm ventraalinen degeneratiivinen siirt…

Välilevypullistuman pitkittyminen

Haluaisin tietää, minkälaisella viiveellä toisten välilevypullistumia on leikattu ja onko niistä jäänyt hermovaurioita? Mulla todettiin juhannuksesta asti oireillut kookas välilevypullistuma syksyllä. Toteamishetkellä j…

Pitkittynyt rannekipu

Vasen ranne kipeytyi äkillisesti ilman vammaa elokuun puoli välissä (olen vasen kätinen). Kipu tuntuu etenkin käden kiertoliikkeissä, sekä peukaloon tai pikkurilliin päin taivuttaessa. Esimerkiksi oven avaaminen avaimel…

Kunnon hoitoa

Onko kenelläkään kokemuksia naprapaatti/fysioterapeutti Ilkka Peltosen hoidosta Turussa? Tietääkö esimerkiksi Hoidettu hänestä jotain? Olen käynyt kiropraktikolla kymmeniä kertoja, mutta rintaranka on edelleen jumissa j…

käden lihasten kouristus

minulla on sellaisia oireita käsissä, etten voi kirjoittaa kynällä tai leikata saksilla yms. koska lihakset rupeavat vetäytymään"suppuun". pitää toisella kädellä oikoa sormet. onko kenelläkään ollut samoja vaivoja? mitä…

Kienböckin tauti / lunatum malasia

Itselläni se diagnosoitiin lunatum luun murtuessa. Käden liikkuvuus heikko, särkyä ja kipua. Odotan leikkaukseen, nekroosissa oleva luu poistetaan ja ranne jäykistetään osittain tai kokonaan. Loppuuko kivut, en tiedä. K…

Luupiikki kämmenessä/sormessa?

Teen töitä käsilläni. Nyt kolmen viikon aikana on kasvanut outo kova patti keskisormen alimpaan taitokseen kämmenen puolelle. Siis siihen vihkisormuksen kohdalle mutta viereiseen sormeen. Noin pienen leppäkertun kokoine…

Nieleminen sattuu rintaan??

Siis tuohon rinnan yläpuolelle rintalastan viereen vihloo usein kun nielaisee ruokaa/juomaa. Ruoka siis kun menee alas siitä yhdestä kohdasta niin kipu säteilee rintaan. Itse ruokatorvessa ei tunnu mitään kipua, vaan se…