Multa löydettiin pullistuma th8-nikamasta. Onko täällä kohtalotovereita tai muuten asiasta tietäviä? Ovat ilmeisesti aika harvinaisia. Lääkäri sanoi, että pullistuma ei aiheuta oireita. Kuitenkin vasemmalla puolella jom…
Soitin kansanparantaja Luomalle Turkuun. Voisin mennä tekemään hänestä videohaastattelua tulevana lauantaina päivällä. Kuka haluaa tulla esimerkkitapaukseksi? Mielummin joku, jolla on erimittaiset jalat, iskiasta, prona…
Pohkeissa käy melkoinen ihonalainen vilske. Lihaksia tai oikeammin osia lihaksista nykii niin, että näkyy päällepäin vaan ei tunnu juuri miltään.Jatkunut jo kaksi kuukautta. Googlettamalla selviää, että pohje on elohiir…
Myksoidi kysta on melko harvinainen, mutta helposti tunnistettava syylämäinen rakkula sormen tai varpaan kärkinivelen päällä tai kynsivallissa. Sellainen on tavallisimmin 50–70-vuotiaitten vaiva, useammin naisilla (70 %…
Onko selän hermojuuripuudutuksesta ollut minkälaista apua, jolle se on tehty? Kuinka pian kipu on hellittänyt ja onko se pysynyt kauan poissa?
Osaisko kukaan neuvoa missä/ kuka ois hyvä fysiatri Tampereella? Ongelmia niska/hartia/olkapääseutu sekä lonkka/pakara/reisi alueella. Joka oikeesti tutkii, eikä vaan heti laita fysioterapeutille? Fysioterapeutilla oon …
Tiedättehän vanhanajan raskaat silitysraudat, niitä joita kuumennettiin liedellä? Minullapa on sellaiset kengät!Jopa saman mallisetkin. Ne ovat myös yhtä kovat kuin silitysrauta, vaikka jalkojeni iho on hankautunut tuen…
Siirretään tämä tänne oikealle osastolle, josko saisi vastauksia. Hauisjänteen katkaisun hyödyt ja seuraukset käytännössä mietityttävät. Olkapää on vaivannut jo vuosia. Nyt kirurgi katsoi röntgenkuvat ja tutki ja kuulem…
Itselläni todettu hermojuuren ahtaumaa välissä c6-7, joka oireilee lapakipuna ja sormien puutumisena, voiman vähenemisenä ym. Myös prolapsi välissä c5-6, ei oireile. Leikkaus ilmeisesti jossain kohtaa edessä, mutta onko…
Löytyykö omakohtaisia kokemuksia selkälaudoista ja niiden käytöstä? Itselläni on paha notkoselkä, jota olen koittanut venytellä ja kuntouttaa ilman suurempaa apua... Netissä törmäsin ainakin kahteen selkälautaan: Lordos…
Hei osaatko suositella hyvää ja ammattitaitoista fysioterapeuttia Joensuussa? Jos osaat, laitathan myös perustelut ja missä asioissa olet saanut itse apua - tarvitsen erityisen osaavan fysioterapeutin spondylolisteesin …
ja turvotus nivelen kohdalta, ajoittaista, onko kellään kokemusta vastaavasta?
Oletko kokeillut Ostenil Plus pistosta turvonneeseen ja nivelrikkoiseen polveen. Onko auttanut? Sain sellaisen ortopedin vastaanotolla pari päivää sitten, joten en tiedä vielä vaikutusta kohdallani. Pistos oli kallis yk…
Osaisiko joko sanoa a) onko tässä muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa polvi "varaosiin"? b) mikä on jonotusaika Helsingissä, jos polvi pitää korvata varaosilla? Mies, 56v, ei mitään sairauksia aikaisemmin, tämä tuli täyte…
Hei, olin viikko sitten päivystyksen kautta kaulankaleikkauksessa. Nyt on vieläkin ääni heikko/käheä, palan tunne kurkussa ja vaikea niellä nestettä. Jos jollain muulla leikkauksen jälkeen samoja oireita niin kauanko ke…
Kävin tänään kunnallisella fyssarilla. Vaikutti pätevältä, täyttämäni lomakkeen lisäksi kyseli oireita. Testasi lonkkien liikkuvuuden. Kyykistelin, nousin rappuja yms. Röntgenin perusteella toisessa lonkassani on 2 luok…
Sain tietää aikuisena että, minulla on toinen jalka 7 mm pitempi kuin toinen jalka. Vanhemmiten on tullut ristiselkä- ja lonkkakipuja. Onko muilla kokemuksia samasta asiasta?
Selkä on nyt sellaisessa kunnossa, että vanhat työt pitää jättää. On puhuttu ammatillisesta kuntoutuksesta, mutta miten sinne pääsee, pitääkö itse tehdä jotakin. Olisi kiva kuulla kokemuksianne.
Olen kärsinyt oudoista, mutta en kovin sietämättömistä selkäkivuista ehkä muutaman kuukauden. Kivun vähäisyyden vuoksi en ole asiaa sen kummemmin pohtinut. Tämän lisäksi, muutamia viikkoja sitten, miesystäväni huomautti…
Väheneekö selkävaivat todellakin satulatuoliin siirtymiseen jälkeen? Kertokaas kokemuksia jos olette olleet tyytyväisiä tai tyytymättömiä satulatuolin hankittuanne. http://fi.wikipedia.org/wiki/Satulatuoli