Eilen illalla kun seisoskelin maaseudulla talon pihalla, niin huomioni kiinnitti pihapiiristä lähes kaikkialta kuuluva rapiseva ääni, joka välillä muistutti sadepisaroiden putoilua kuivien lehtien päälle. Lämpötila oli …
Maa jäätyy tunnetusti talvella ns. routasyvyyteen asti, joka eri tekijöistä johtuen voi olla noin 0,3 – 1,5 metriä. Mitä tapahtuu maassa oleville madoille, kun maa jäätyy? Arviolta 0,3 metrin multakerroksen alapuolella …
Onko sellainen ihminen, joka pystyy elämään Tokion kaltaisissa asutuskeskuksissa kehittyneempi kuin sellainen, joka ei pysty elämään?
Elikkä mitä sieni tekee negatiivisesti ja positiivesesti?? Luetelkaas asioita.
Jokainen normaali mielenterveydeltään eheä järkevä heteroseksuaali ihminen ajattelee, että seksi on tarkoitettu pyhitettyyn avioliittoon, jotta saadaan rakkauden kohteina olevia lapsia. Kaikki tämän jälkeinen irstaus, k…
itsefertiili?
Ihmisen Suura, Koraani 2. Me olemme totisesti luonut ihmisen siemenestä yhdistäen sen toiseen. Me aiomme kasvattaa häntä, ja niin olemme antanut hänelle kuulon ja näön. Allah on luonut ihmisen siittiösolusta (on siemene…
Lähes kaikki ihmisen ja eläinten kuviteltavissa olevat ominaisuudet pyritään nykyisin selittämään tai lähinnä kuittaamaan viittaamalla geeneihin. Ainoa asia mikä on oikeasti näyttää suht varmalta on se että kehon aminoh…
Isoja kiviä?
Kello on 23.30 ja kuu paistaa. Muuttolinnut lensivät niin päivällä kuin vielä nyt yöaikaankin. En muista kuulleeni muuttolintujen lentävän yöllä. Onko tämä tosissaan ihan näin ollut ennenkin? Tosin, olen nyt metsänkeske…
Mistä nettikaupasta löytyisi kyseiseen hommaan tarvittavia välineitä kuten petrimaljoja ja agaria. Itseltäni ei valmiina löydy kuin mikroskooppi ja vanupuikkoja, Kaikki muutkin vinkit viljelyn suhteen ovat tervetulleita
Sanotaan, että elintärkeää B12-vitamiinia saadaan vain eläinperäisistä aineista. Toisaalta sanotaan, että sitä saadaan myös jostain kasvilevästä, mutta se tuhoutuu, kun se kuivatetaan tuodessa Suomeen. Miten on siis veg…
Kuten tiedetään, koiraeläinten ja muidenkin petojen, hyönteisyöjiä myöten, kuten lepakkojen ja fenekkien korvat osoittavatt höröllään kuuntelusuuntaan, jälkimmäisillä jopa epätavllisen suurikokokoisina. Siitä voisi päät…
Eikö se ole aivan normaalia että ihmisuros tahtoo levittää siementään mahdollisimman laajalti oli hän sitten parisuhteessa tai ei. Normaalia lajityypillistä käytöstä josta ei naisten pitäisi hermostua?
Mikä ero on yhdyskunnalla (kolonialla) ja populaatiolla? Onko niiden ero se, että yhdyskunnassa saman lajin yksilöt elävät tiiviimmin yhdessä tietyllä alueella, ja saman populaation yksilöt ovat levittäytyneet laajemmal…
Hämmentävä löydös: Elämää avaruusaseman pinnalla http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2014/08/21/hammentava-loydos-elamaa-avaruusaseman-pinnalla/201411601/66 "Avaruudessa on ilmeisesti elämää muuallakin, kuin ISS…
Käveli vastaan Saimaan saaressa tuoreen mäntymetsän keskellä soratiellä. Pituus n. 4 - 5 cm, tiheä, pitkä ja musta karvoitus, kyljissä rivi punaisia täpliä.
Suomessa kasvinjalostusyritykset eivät ota töihin alan koulutuksen saaneita. Kasvinjalostustiede on oppiaineena vain Helsingin yliopistossa. Perinnöllisyystieteeseen ei sisälly kvantitatiivisen genetiikan, edes alkeiden…
Löysin kämpiltä n. 1,5cm pituisen kuoriaisen/ötökän jolla oli pitkät tuntosarvet ja sakset (tai saksentapaiset) ulokkeet takamuksessa. Kaveri oli mustanruskea,jalkoja taisi olla kuusi, vilkasliikkeinen ja uhan (kissan) …
Tunnistaisikohan kukaan tuollaista suurta ruskeaa n. 4cm pituista kovakuoriasta jolla oli selkeä risti-kuvio selässään https://plus.google.com/photos/101715869136169347911/albums/6044517391248020913/6044517390114882978