Mikä ääni marraskuun yössä?

Eilen illalla kun seisoskelin maaseudulla talon pihalla, niin huomioni kiinnitti pihapiiristä lähes kaikkialta kuuluva rapiseva ääni, joka välillä muistutti sadepisaroiden putoilua kuivien lehtien päälle. Lämpötila oli aika lailla nollassa, ja taivas oli tähtikirkas. Lämpötila oli laskemassa, eikä tuullut. Puissa ja pensaissa ei ollut enää lehtiä, joten niiden putoamisesta ei voinut olla kysymys.

Kun tutkin taskulampun avulla ympäristöä, en nähnyt minkäänlaista liikettä missään. Jos kyseessä olisivat olleet esimerkiksi metsähiiret tai metsämyyrät, niin pakostakin olisi näkynyt silloin tällöin eläin myös maanpinnalla tai ainakin lehtien liikettä jossakin. Rapinaa tuli kirjaimellisesti kaikkialta, eikä aikaisemmin näkemäni myyrät ja hiiret, eivätkä edes rotat ole tuollaisella laajuudella ääntä saaneet aikaiseksi.

Välillä rasahdus tai rapina tuli aivan vierestä, mutta mitään ei silti näkynyt taskulampun valossakaan.

Ainoa selitys, minkä keksin, liittyi jäähtymiseen. Aikaisemmin päivällä oli ollut sumuista, ja kuten jo sanoin, lämpötila oli laskemassa ja yötaivas oli tähtikirkas. Kun tutkin maassa olevia lehtiä, niin huomasin, että osa niistä oli aivan märkiä ja sulia, osa taas oli jäässä, vaikka olivat maassa aivan vierekkäin. Pensaiden oksat olivat myös märät, vaikka ei ollut satanut.

Voisiko tällaista jatkuvaa ja melko kovaäänistä rasahtelua ja rapsahtelua syntyä jäätymisen myötä? Mietin myös veden alijäähtymistä. Voisiko se tiivistymisytimien puutteessa jäätyä suoraan kasveihin kiinni ja aiheuttaa pikajäätymisen ja rapinan?
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Einäykuhinaa kirjoitti:

Eilen illalla kun seisoskelin maaseudulla talon pihalla, niin huomioni kiinnitti pihapiiristä lähes kaikkialta kuuluva rapiseva ääni, joka välillä muistutti sadepisaroiden putoilua kuivien lehtien päälle. Lämpötila oli aika lailla nollassa, ja taivas oli tähtikirkas. Lämpötila oli laskemassa, eikä tuullut. Puissa ja pensaissa ei ollut enää lehtiä, joten niiden putoamisesta ei voinut olla kysymys.

Kun tutkin taskulampun avulla ympäristöä, en nähnyt minkäänlaista liikettä missään. Jos kyseessä olisivat olleet esimerkiksi metsähiiret tai metsämyyrät, niin pakostakin olisi näkynyt silloin tällöin eläin myös maanpinnalla tai ainakin lehtien liikettä jossakin. Rapinaa tuli kirjaimellisesti kaikkialta, eikä aikaisemmin näkemäni myyrät ja hiiret, eivätkä edes rotat ole tuollaisella laajuudella ääntä saaneet aikaiseksi.

Välillä rasahdus tai rapina tuli aivan vierestä, mutta mitään ei silti näkynyt taskulampun valossakaan.

Ainoa selitys, minkä keksin, liittyi jäähtymiseen. Aikaisemmin päivällä oli ollut sumuista, ja kuten jo sanoin, lämpötila oli laskemassa ja yötaivas oli tähtikirkas. Kun tutkin maassa olevia lehtiä, niin huomasin, että osa niistä oli aivan märkiä ja sulia, osa taas oli jäässä, vaikka olivat maassa aivan vierekkäin. Pensaiden oksat olivat myös märät, vaikka ei ollut satanut.

Voisiko tällaista jatkuvaa ja melko kovaäänistä rasahtelua ja rapsahtelua syntyä jäätymisen myötä? Mietin myös veden alijäähtymistä. Voisiko se tiivistymisytimien puutteessa jäätyä suoraan kasveihin kiinni ja aiheuttaa pikajäätymisen ja rapinan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu