Yhä useammat radikaalit alarmistit alkavat heräämään tuosta ilmastomuutos aivopesusta. Alla esimerkki heräämisestä. Jatkuva pelko ja kauhu alkoi väistymään, kun aktivisti perehtyi asioihin kunnolla, ja totesi itsensä ha…
Silti suurin osa ihmisistä uskoo, että ihmisen aiheutamista hiilidioksidipäästöistä johtuu ilmaston lämpeneminen, josta ihmistä syytetään. Aurinko aiheuttaa nämä hirmuhelteet, ei hiilidioksidi. Kovien helteiden aikana v…
Silti jotkut suomalaiset uskovat, että suomalaiset voivat pelastaa maailman!
Euroopassa oli noin vuonna 1900 virallisia sään mittausasemia noni 500kpl Vuonna 2000 virallisia sään mittausasemia noin 3000kpl Nykyään vuonna 2026 niitä on 10.000kpl Jos kuvitellaan että tämän kesän Euroopan helleaalt…
Persuilta löytyi 20 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa vanhojen saastepommien korvaamiseen vastaavilla tupruttimilla. Lounais-Ranskassa noin 4 600 hehtaarin laajuinen maastopalo on johtanut jopa yli 10 000 ihmisen eva…
Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviin sään ääri-ilmiöihin kuuluu myös kuivat jaksot, joista on Suomessakin saatu maistiaisia viimeisen vuoden aikana. Sisävesien pinnankorkeudet ovat reilusti keskimääristä alempana, ja my…
Se johtuu siitä että Helsingin keskustassa ajetaan yksityisautoilla ja siitä, että Suomen kouluissa tarjotaan maitoa aterioilla. Ranskan kuumuus ei johdu siitä miten koko Suomi ostaa kivaa kulutuselektroniikkaa. Ei johd…
Jos suomi lopettasisi fossiilisten tupruttelun yhtäkkiä kokonaan. niin maailman päästöt olisi ennallaan noin 18 päivän päästä. Voidaan tietysti laskea myös, mitä jotkin yksittäiset tekijät jarruttaisivat päästöjä. Jos p…
Tämä ilmastosta saarnaaminen, koska menee eräille tunteisiin kuten perinteiset uskonnot. Jopa verottamaan on alettu sillä verukkeella, eli analogia kirkollisveroonkin löytyy. Taivaaseen noustessa pitää nykyään puskea il…
2025 kesäkuun keskilämpötila meillä oli 13,0 ⁰C ja 2026 15,4⁰C. Siis nousua 2,4 astetta vuodessa. Nyt pelottaa! Aaaarrrggghhh....
Kolmen viikon päästä päivä alkaa lyhenemään ja kolmen kuukauden päästä on jo syyskuu ja koleat sateet. Nautitaan miten esimerkiksi Australista löytyy yksi mittari mikä näyttää isompaa arvoa kuin 50 vuotta sitten. Jos ei…
Euroopan viimeaikaisen lämpimän sään aiheutti niinsanottu Omega block-ilmiö. Siinä Saharasta tullut kuuma ilma jää jumiin korkeapaineeseen ja erityisesti betonia ja asfalttia täynnä olevat kaupungit kuumenevat kovasti. …
Se nyt on selvä, että "ilmastonmuutos" uutisointi alkaa siinä toukokuussa ja päättyy syyskuussa. Mutta paikka on aina vähän auki. Jossain päin maailmaa on tämä mitä sanotaan käristyskupoliksi eli paikallaan oleva korkea…
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/edfc20b3-c0e7-4926-a6f4-36642d3c1ace "Yli 200 000 kuollut Euroopassa kuumuuteen Maailman terveysjärjestö kehottaa valtioita varautumaan kuumuuden vaikutuksiin. Yli 200 000 ihmistä on …
Järkyttävä tilanne Pariisissa – ruumishuoneet ääriään myöten täynnä.
Oli sitten ihmisiä tai ei. Tutkijoiden mukaan Stonehengen rakentaminen saattoi alkaa ilmastonmuutoksen aiheuttaman muuttoliikkeen seurauksena https://yle.fi/a/74-20230176
"Tanskassa lämpötila on kiivennyt korkeammalle kuin koskaan mittaushistorian aikana, kertoo maan ilmatieteen laitos. Fynin saarella sijaitsevan Odensen pohjoispuolella on mitattu 36,6 asteen lämpötila. Ilmatieteen laito…
Suomessakin uutisoitu "Vuodesta 1874 alkaneen mittaushistorian korkein lämpötila" on mitattu Hans Christian Andersenin lentokentän vieressä olevalla Beldringen sääasemalla joka on ollut toiminnassa vuodesta 1961. Tarkem…
Aurinkoisena päivänä lämpötilan ollessa 30 astetta Asfaltti voi olla 60 ja jopa 70 asteista Ruohikko 35 asteista Metsä 25 asteista johtuen puissa tapahtuvassa veden haihtumisesta. Aika sankari saa olla kun väittää että …
Suomessa ei anakaan eikä varsinkaan täällä kemin alueella ole eikä tule olemaankaan. Taas hehkuttavat tulevista helleaalloista, mutta miksi tuollaista valhetta pitää yllä ja toitottaa? Ai niin kun pitää yllä ilmaston lä…