mutta voi ajatella sen paremmin kasvavan kysynnän takia kysyntä synnyttää tarjontaa ja se laskee hintoja
Kaksi tuttuani aloittavat myyntityön ko.firmassa ja ainakin heillä kova usko huimiin ansiomahdollisuuksiin.Itse vanhana skeptikkona ja pessimistinä kyllä vahvasti epäilen,ettei monikaan kyllä yllä arvioituun noin 2700 e…
Onko kokemuksia millainen yritys!!
Millainenkohan on Lindex-ketju työpaikkana? Olen hakenut sinne myymäläpäälliköksi ja haastattelun perusteella en ole ihan kauhean vakuuttunut vaikka mitään ihmeempiä negatiivisia juttuja ei tullut vastaan (yleensä haast…
Onko kenelläkään huonoja kokemuksia yrityksestä, Hakevat kesätyöntekijöitä. Olen kuullut että on ilmapiirin kanssa ja palkanmaksussa ongelmia, pitääkö paikkaansa?
Onko kokemuksia
Tervehdys! Olen ollut kesäkuun alusta asti työnhakijan myyntityöhön. Sitä ennen viisi vuotta myyntityötä hyvillä ja mielenkiintoisilla tuotteilla. Tuotteita olisi pitänyt alkaa myymään yrittäjäpohjalta ja alueet uusiksi…
Varokaa heikkoja jäitä.
Hei! Aion ryhtyä konsulentiksi Tupperwarelle ja haluaisin saada lisätietoja esittelijän työstä. Kaikki keskustelut mitä löysin olivat vuosilta 2006-2009, joten haluaisin hieman tuoreempaa tietoa. Olen nyt saanut selvill…
Tiimarin asema markkinoilla rihkamaan myynnissä on annettu uudelle Flying Tigerille ja yhdelle tanskalaiselle kaltaiselleen. Miten yleisiä Suomessa, vielä on tuntematonta....googlamalla selviäis. Tokmanni ei täytä Tiima…
Tietäiskö joku jos jää sairaslomalle, niin niistä päivistähän saa normaalin palkan, mutta saako myyjä iltalisiä, kun ei ole töissä vaikka olisi oma iltavuoro!
Kysymys kuuluu: käyttävätkö puhelinmyyjät omaa puhelinnumeroa markkinoidessa? Vai onko heillä mahdollisesti käytössä jokin olematon numero vai tarjoaako työpaikka heille numeron?
Eli mistä löytyy kyseinen TES? Tai mitä teesiä alalla noudatetaan? En ainakaan Finlexistä onnistunut kaivamaan esiin..
On vissiin uudempi puhelinmyynti yritys Turussa ja Lahdessa. Onko kukaan ollu haastattelussa tai töissä ko. yrityksessä ? Kertokaa omia kokemuksia tai onko ystävänne ollut töissä tuolla että millaista on. Asiallisia vas…
Onko kellään minkäänlaista kokemusta kyseenomaisesta firmasta? Hakevat myyntineuvottelijoita helsingin myyntitoimistoon ilmeisesti provikkapalkalla? Hankkiiko telemarkkinoinnissa hyvin? Yritys kauppaa näköjään pesuainei…
Nopeen googlettelun ja selvittelyn jälkee selvis: Matti Kärkkäinen on mukana toiminnas ja taustal, myy Freestyle -lehtii http://www.freestylelehti.fi/ Muutamii Matti Kärkkäisen aikasempii yrityksii: Nikolex Oy https://y…
KKV kilpailu ja kuluttajavirasto sanoi ja ilmoitti ettei Freestyle -lehden laskuja tarvitse maksaa ollenkaan... on niin paljon epäselvyyksiä kaikessa
kun se kasvaa...
Minkälaista palvelua sieltä saa ?
kyselisin kokemuksia tästä, ja miksei muistakin puhelinmyyntifirmoista. oletteko tienanneet, ja saaneet palkkanne ajoissa ? kannattaako kokeilla ?