Kuulinpa juuri et erääseen paikkaan oli pätevä hakija mutta hakija ilmoitti että ei ota työtä vastaan. Hakija ilmoitti että ei tule edes haastatteluun ja haki vain koska TE edellyttää paikkojen hakemista. Luulis et näis…
Kertokaapas kauheimmat kokemuksenne suomalaisista työnantajista ja työpaikosita.
Mitä mieltä olet uudesta työllisyyspalvelumallista? Missä työskentelet?
Monessa paikassa on ainakin yksin henkisesti sairas työntekijä joka tuhoaa koko paikan ilmapiirin. Jos on pitkäaikainen monet ovat alistuneet hänen tahtoonsa ja suostuneet alamaiseksi. Monesti käy myös niin että jos jok…
Millaista yölisää alkossa maksetaan hyllyttäjälle?
Löytyiskö tätä kautta hierojaa? Minulla on työ sellainen ettei ehdi varaamaan pidemmälle aikoja mutta pitäs käydä useammin hieronnassa. Hyvä lisätienesti vaikka opiskelijalle tai työttömälle. esim 25e tunti? Ei tarvitse…
Tuntuu olevan joka vuosi. Tällä kertaa höylättiin 50 euroa omasta palkasta. Kaikki kallistuu, mutta postilaisen palkka pienenee. Miksi kukaan ei tee mitään? Työntekijöiden mölinä johtaa vaan työntekijän korvaamiseen vuo…
19-v juuri lukiosta päässyt tyttö oli Palmiassa työssä . Hän kertoi, että taukoja ei saa pitää. Tauot on kuulemma sovittava esimiehen kanssa. Palmia järjestää kouluruokailua, mutta riistää nuoria opiskelijatyttöjä. Palk…
Suomalainen yhteiskunta ja työpaikkakulttuuri on siitä kummallinen yhdistelmä, että täällä painaa paljon enemmän mielikuva kuin todellisuus. Todellisuudella ja teoilla ei ole mitään merkitystä, mutta mielikuvat ja suure…
ajattelemaan että he ovat työpaikan johtajia? Siis tarkoitan sellaisia joilla aloilla jossa on samalla tittelillä monta ihmistä. Heidän joukossaan on aina joku joka luulee että hän on muiden päälikkö ja voi käskytellä m…
Suoritin intin pari viikkoa sitten ja nyt pitäs hankkia sähköasentajana työpaikka. Eli mulla ei oo aiempaa työkokemusta sähköasentajana. Millainen olisi reilu tuntipalkkatoive? En halua kuulostaa ahneelta työnantajalle.…
Jos olisi semmoinen työpaikka, jossa vaikka kuntopyörän näköisellä laitteella polkemalla tuotettaisiin sähköä, lähtisitkö semmoiseen hommaan ja millaisella palkalla?
Jungle Juice Barin omistaja Noora Fagerström on eduskuntavaaliehdokas. Millaisia kokemuksia työntekijöillä on henkilöstä ja lafkasta, äänestäisittekö eduskuntaan? Kuullut hyvää ja huonoa
Millainen työpaikka kattokeskus on? Millaista palkkaa maksavat?
Eikun mukaan hyppäämään ja tekemään rahaa vielä, kun tämä on näin helppoa. Katsomalla mukavia somepätkiä ilman mitään sitoutumista tai riski. Tämä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta totta se on. Linkistä muk…
Kaikki tietävät, mikä on tarjoilija. Mutta AC = Vaihtovirta (engl. Alternating Current). Eli, mikä ihme on Vaihtovirtatarjoilija ?
Motonetillä olisi vapaana varaosamyyjän paikka joka kiinnostaisi. En ole vielä hakemusta tehnyt mutta olisi kiva kuulla minkälainen paikka on työskennellä motonetissä. :)
Jokanen varmasti viihtyy puhelimen kourassa päiviä, miks et kattoisi muutamaa videoo millä saisit rahaa samalla? Kotiutukset menee valitsemallesi crypto lompakolle (Tee vaikka uusi jos epäilyttää) Pankkitunnuksia ei tar…
Viihdytkö somessa, katseletko mielelläsi lyhyitä videoita? Nyt on rantautunut Suomeen sovellus, jonka kautte katsomalla videoita youtubesta, Instassa, tiktokissa ja Facebookissa voit tienata rahaa päivittäin. Mikä olisi…
Itsellä se tilanne, että jalka leikattu nyt kolme kertaa, pitkään en pysty seisomaan, kävelemään, sekä tietokoneella istuminen monta tuntia hankalaa neurologisen lihasdystonian vuoksi. Jalkaleikkauksen jälkeen puhkesi c…