Myös Posti on liittynyt yrityksiin jossa palkataan esimiestehtäviin henkilöitä joille ihmissuhdetaidot on vieras käsite .Vai onko ikuinen negatiivinen palaute ainoa mitä he osaavat tai on opetettu tietysti jos nouset ty…
Meillä meni tiimikaverin kanssa todella hyvin alkuun, jutut osuivat yhteen ja komppasimme hyvin toisiamme. Ajattelin jopa, että olisimme lähes ystäviä. Eräässä rennossa illanvietossa kerroin eräästä asiasta elämässäni, …
Sellainen tyyppi että ei ole mitään pahaa mitä se saasta ei tekisi. Puhuu pahaa muista kuin purkautuva tulivuori. Hoviväki lojaalia koska liehittelee ja voitelee joka päivä. Ja välillä pelottelee. Kauan ei kuitenkaan pa…
Olen tiiminvetäjänä rakennusfirmassa ja olen päässyt peruskoulun todella huonoilla arvosanoilla läpi eikä se ammattikoulunkaan todistus silmiä hivele. Tiimiini kuuluu nuorempia kavereita joista osa on käynyt lukion. Osa…
Erään henkilön mielestä olen pomottaja joka "vituttaa" häntä. Annan vain määräyksiä että tee sitä tee tätä. Henkilö ei ilmeisesti tiedä että se kuuluu osittain työhöni, vaikka se hänelle on tehty selväksi. Neuvoa kokema…
työkaverini jaminä olemme joutuneet kestämään esimiehien väheksyntää pompotusta esimiehillä ei ole koulutusta työkaveriani on naisesimies halveksinut koko puolivuotisen työsuhteen ajan vaikka hän on hyvin taitava älykäs…
On ollut aina hyviä työpaikkoja ja yleensä niiden ilmapiiri on ollut hyvä ja esimiehet arvostaneet myös alaisia. Nyt on uutta tuulta ja uutta ihmistä ja ei siinä sinänsä mitään, mutta nyt muutamien kuukausien aikana on …
Maailma on täynnä tyhjää puhetta ja perättömät huhut ohjaa ihmisten toimia. Jos on hyvä juoru mikä ei liity työetikettiin mitenkään niin sitä kuorossa kuiskutetaan asianomaisen selän takana eikä missään nimessä kysytä o…
Tähän ketjuun voit anonyymisti vihjata tapahtuuko kyseisessä osoitteessa työpaikkakiusaamista.
Hei, onko teillä kokemuksia Nordic Globe nimisestä yrityksestä joka tuottaa siivouspalveluja? Olisin kiinnostunut henkilöstöpolitiikasta , palkanmaksusta ym .
Töissä on pitkään ollut huono ilmapiiri ja pieniä kuppikuntia ja näiden kuppikuntien vastakkainasettelua. Yksi kuppikunnista tekee mitä tahtoo vaikka yhdessä ollaan talon säännöt sovittu. Tämän kuppikunnan "johtaja" esi…
Samalla työpaikalla - epävakaasta persoonallisuushäiriöstä diagnoosin saanut henkilö - kyttää ja vahtii muiden tekemisiä. Vaatii välitöntä huomiota ja saa huuto- ja raivokohtauksia, kun maailma ei pyörikään hänen ympäri…
Ei kannata jäädä katselemaan läpeensä mätiä, henkisesti sairaita ihmisiä työpaikkaan, yleensä heitä on vielä iso porukka tukemassa toisiaan ja jostain syystä he tarvitsevat aina kohteen pahuudelleen. Nuo kiusaajathan ov…
Kun pikkupomo käyttää henkistä väkivaltaa, niin miksi koko työyhteisö katsoo toiseen suuntaan, eikä yksikään tue työkaveria, jota pahoinpidellään henkisesti muiden kuullen? Pomo sitoo valheillaan muut sormiensa ympärill…
Hei, Viime työpaikalla oli paljon työpaikkakiusaamista. Projekti päättyi, nyt työtön ja pelottaa hirveesti mennä takaisin työelämään. Taloudellisesti olen kaiken saavuttanut (50v) mutta haluaisin kuitenkin olla normaali…
Monet aiemmin tärkeät asiat menettävät merkitystään ajan myötä. Miten eläköitynyt työpaikkaterroristi tai k*settaja-esimies kokee vanhat "meriittinsä" miettiessään niitä myöhemmin? Ajatteleeko kiusaaja, että oli se vaan…
Oltiin juuri valmistuttu, minä ja työ"kaveri". Se aina kiusasi ja härnäsi. En tiedä tajusiko se sitä. Lähdin pois parin vuoden päästä kun se työ ei ollut mitenkään hohdokasta. Kymmenen vuoden päästä päädyimme taas samaa…
Mitä mieltä olette jos tienaa tällä hetkellä bruttona 35 000€ kevyistä kiinteistönhoito töistä, kannattaako siirtyä ikkuna-asentajaksi? Työhän on paljon raskaampaa, mutta entä palkka?
Onko kenelläkään kokemusta valtion virastoista velvoitetyöllistettynä. Aluksi paikka vaikutti kivalta, mutta olin asennoitunut, että menen tekemään työtä eikä sitä ollutkaan kuin tunniksi per päivä keskimäärin. Ei se pa…
Joillekin se on juonittelu työpäivässä tärkeintä. Yleensä puheetkin koskee jotain muita ihmisiä: "Se on sellainen. Se on tällainen. Eikö olekin, eikö olekin? Olemmeko samaa mieltä?" Jos sen voisi jättää tekemättä, kuten…