Miksi murhasta saa vankeutta,

mutta työpaikkakiusaamisesta ei? Toivon, että työpaikkakiusaajaani joutuu onettomuuteen tai väkivallanuhriksi. Kituu pitkään ja kokee tuskallisen kuoleman.

R - viasta

joutuu aivan varmasti kiusatuksi. Itse opin elämään vian kanssa jättämällä r-alkuiset sanat yksinkertaisesti pois sanavarastostani. Auta armias jos osuu työkavereita joiden nimet alkavat r:llä. Kyllä se on aika hämmentä…

Mitä minun olisi pitänyt vastata?

Olin työhaastattelussa esimiestehtävään ja minulta kysyttiin, miten toimisin jos joku alaiseni tulisi kertomaan joutuneensa kiusatuksi. En halunnut vetää vastausta tunteella (suhtaudun kiusaamiseen vakavasti), sillä haa…

Vähättelyä ja arvostelua

Olen ollut uudessa työpaikassani kohta puolisen vuotta, ja heti alussa minulle oli tullut yhdestä työntekijästä hieman huono olo. Hän on aina erittäin negatiivinen, kovaääninen ja ylimielinen. Ikäänkuin työpaikan kovis.…

Epäkohtelias työkaveri

Miten toimin tilanteessa? Työpaikallani on yksi hieman mielenterveysongelmainen tyyppi. En halua olla yhtään enempää tekemisessä häneen kanssaan kuin välttämätöntä. Mutta hän tuppautuu seuraan vaikka väkisin. Jos olen j…

Ärsyttävä johtaja

Työpaikalla on 65v vuotias johtaja, joka on viimeiset vuodet pitänyt kokoukset aina samalla sisällöllä. Eniten raivostuttaa kun johtaja käskee porukan taputtaa itselleen. Viime meetingissä taputettiin neljä kertaa tunni…

Oulun verotoimiston työpaikkakiusaajat

Puhaltakaa perseeseen koko sakki. Täältä pesee. Pomoille tiedoksi: opetelkaa johtamaan alaisianne. Ja niille, jotka valitsevat pomoja: opetelkaa rekrytoimaan osaavia ihmisiä, mm. johtajiksi. Ulkonäkö ja hyvä jätkä -peri…

Harhainen työkaveri

Viikon verran messissä ollut työkaveri kärsii harhoista ja väittää kuulevansa, että hänelle nauretaan. Alkaa sitten huutaa ja väittää valehtelijaksi, kun kerrotaan että ei ole naurettu. Pelätty ollaan, mutta sitä ei usk…

VIHJAILEVA NIMITTELY

Haluaisin kuulla muiden kommentteja ja siksi kirjoitan tänne. Ns. työkaverini vihjailee työpaikkakokouksessa ääntään korottaen "kukkakepistä", iskee silmää ja naureskelee. Hän tarkoittaa minua. Henkilökunnnan taukohuone…

Hilkka Ahde työpaikkakiusaaja

Ainoa joka on hyötynyt työpaikkakiusaamisesta on tuo ahde. Oikeus on todennut Rädyn syyttömäksi. Milloin hilkka ahde kantaa vastuunsa ja maksaa rädylle maineesta, kunniasta ja ansionmenetyksestä. Rahaa niillä kyllä on k…

Hyvä työkaveri

voisitko jo lopettaa piikittelyn ja asioista vääntämisen? Kuluttavaa nahistella kanssasi turhanpäiväisistä asioista, kun todellisia ongelmiakin on olemassa. Ethän myöskään käytä ihmisiä hyväksesi, vaan olet ystävä, mikä…

Miltä tuntuu

Onko kukaan miettinyt kiusatun lapsia ja puolisoa? Kaikki on painettu villasella,työnantajakin pesee kätensä kun kiusattu sairastuu. Näi se menee,ollaan kivoja mutta kun selän kääntää puukko tule niskaan. Että säälin ni…

Miksi tulisin paikkaan,

Jossa en osaa tehdä mitään oikein? Miksi tekisin mitään, jos en osaa tehdä mitään? Miksi loisin hyvää ilmapiiriä, jos mulle vaan pyöritellään silmiä ja supistaan nurkassa sekä äristään? Miksi multa kysytään tietoja ja m…

Jos kiusaajaa

Häiritsee työkiusatun ulkonäössä jokin voi hän sulkea silmänsä. Henkilökohtaisuuksiin ulkonäköön, vaatetukseen, ruokailuun, elämäntyyliin puuttuminen on asiatonta käytöstä.

pomo on se kiusaaja

heips Mun ex-pomoni, joka vaihtui tässä vasta pari vuotta sitten, kun edelli -nen, parempi, jäi eläkkeelle, niin ei mennyt vuottakaan, kun tää nar- sistinen saastainen muija otti mut puhutteluun huoneeseensa, ovi kiinni…

TAYS työpaikkakiusaaminen johtuu johtamisesta

AAMULEHTI on rohkeasti nostanut keskusteluun ison sairaanhoitopiirin pitkäaikaisen työpaikkakiusaamisen ja syrjinnän. Tilastoja tästä on vuodelta 2011 lähtien. Johtamiskulttuurin muovautuminen epäkohtia esille nostaneid…