HUUHKAJA työpaikalla

Hei sinä huuhkaja siellä työpaikalla! Lopeta se paskanjauhaminen ja perättömien huhujen levittäminen. Oletko muuten huomannut, että työpaikkamme on julistettu savuttomaksi?

tulevaisuus

Soinin Stupin ja Sipilän työ porukka joka nostaa Suomen jaloilleen. http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/suomi-ottaa-15-000-turvapaikanhakijaa/

Älypuhelimet käyttöön

Luulis ettei nykypäivänä enää olisi koulukiusaamista, ainakaan koulussa, eikä työpaikkakiusaamkiista työpaikoilla. Kiusaamiset ovat siirtyneet nettiin. Riski kiinnijäämiseen on, tai pitäisi olla korkea. Älypuhelimilla y…

Miksi minua kohdellaan näin?

En ymmärrä, miksi minua mollataan ja lytätään henkisesti? Ja sitten nolataan kaikkien kuullen (sanallisesti). Itse käyttäydyn asiallisesti häntä kohtaan, siis aina. Ja muitakin työntekijöitä kohtaan. Mikä minussa on, et…

työkaveria syytetään kiusaajaksi

Yksi työkaveri joutui puhutteluun työpaikkakiusaamisesta. Syy kun oli patistanut toista tekemään töitä. Voiko näin oikeesti olla? Eihän tässä uskalla sanoo mitään kellekkään.

Työpaikkakiusaaminen

Mistä saa apua,kun kiusaajina lähin, narsisti esimies ja toiminnanjohtaja? Käyttäytyvät vähättelevasti,nöyryyttävästi ja muuttavat työvuoroja työntekijän kanssa neuvottelematta. Esimiehet ja toim.johtaja käyttävät valta…

poliisien ammattikunta???

Alkaa epäilyttää poliisien toiminta. Jari Aarnio onko tehnyt huumausainerikosta??? Nyt on käynyt ilmi, että rahakätkö on tuotu hänen tontilleen tutkinnan jälkeen, jossa ei ole hänen sormen jälkijä. Lavastetaanko hänet p…

Siitä kärsii kaikki

Tämä työpaikkakiusaaja on lainsuojelema narsisti. Kun saa uhrin sekoamaan on sen jälkeen "kaveri". Minulla vajaa kaksikymmentä vuotta vaimoa vainosi ,niinpä sai hänet polvilleen ja jätti perheen ja on yksin,ei lapset vi…

Perheenjäsenet työpaikalla

Kun joka portaassa on yksi.. Olen suorittavaa porrasta, mutta jumalauta kun perheenjäsenet yrittävät tehdä kaikkensa, jotta saisivat vain lisää perheenjäseniä koneistoon mukaan...Tiedoksi vain muille, ettei tämä ei ole …

Ajatelkaa työpaikkakiusaajat edes tätä

www.mielenrauhaa.com ==================== Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan =============================== Eurooppalaisten ja suomalaisten työolotutkimusten mukaan Suomessa työpaikkakiusaamista tapahtuu enemmän ku…

Huulen heittoa

Työpaikoilla on huumorintajuisia ihmisiä ja sitten on ne seipään nielleet. Lisäksi on miehet ja naiset, joilla on ihan eri huumorintaju. Parempi vain kun jokainen pitää turpansa kiinni eikä puhu ja näin ei tapahdu minkä…

Työpaikallamme on häirikkö

Työpaikallamme on reilut parikymppinen häirikkö. Touhu on kuin ala-/yläasteella vaikka aikuiseksi iän perusteella hänet laskisinkin. Yhden hyvän työntekijän hän on jo ajanut pois häiriköinnillään. Ja yhden esimiehen. Le…

Mikä tunne, kiusattu?

Olen ollut alle 3 kk ollut työpaikalla. Määräaikainen. Julkinen sektori. En tiedä mistä tämä on mennyt liikkeelle, mutta en ole toivottu henkilö. Muilla on paljon inside-juttuja. Ei sellaiseen keskusteluun voi osallistu…

Asiakkaat kiusaavat

Ei teidän tarkoitus ole edes tulla syömään tai istumaan iltaa.Tulette vain valittamaan ja huutamaan koska teillä ei ole omaa elämää muuten.Joka vitun kerta pitää tulla valittamaan! onko se saatan joku uusi harrrastus va…

sairas työyhteisö

Vajaa vuosi sitten työpaikallemme otettiin uusi työntekijä. Ei mennyt kauan kun hän oli esimiehen lemmikki. Ainoastaan häntä kuunneltiin ja hän kävi arvostelemassa muiden työpanosta ja laatua. Pomot uskoi ja sanoivat ku…