Jouduin työn puolesta tilanteeseen, jossa työterveyshuolto lähetti minut psykologille. Käyntejä tuli muutama, jotka kuului kaikki työnantajan työterveyssopimukseen. Kun työnantaja sai työterveyshuollosta laskun, hän ilm…
Minulla on pieni työyhteisö,12 henkilöä. Työntekijät ovat toivoneet työilmapiirikyselyä ja olen luvannut selvittää asiaa. Tiedustelin eräältä kollegaltani, ja sain kuulla, että heillä tehtiin sellainen tässä keväällä. T…
Eli kuinkas on kun olen henk.koht avustajana toiminut maaliskuusta lähtien ja olen vakituinen. Nyt on tilanne on se että avustettava on joutunut sairaalaan ja häntä ei enää olla laittamassa kotiin vaan seuraavaksi hänet…
eli, olen sijaisena kunnallisella osastolla.. päätäni vaivaa viikonlopputyöt ja viikonloppu vapaat.. mielestäni jossain olen nähnyt maininnan, että n. joka kolmas vklp pitäisi olla vapaa, vaan eipä ole meikäläisen listo…
Kun työsuojelvaltuutettu saa korvauksen, mutta jää vanhempainvapaalle, saako varavaltuutettu hänen "palkkansa"? entä kesälomalla? Tuli vaan tilille lisää rahaa, eipä ole ennen kuulunut....
Hei vaan kaikki, olen töissä tavaratalossa ja olen nyt lupautunut kesäksi mansikanmyyntiin ulos kaupan edustalle. Kaikki meni hyvin kunnes tuli puheeksi, että mielestäni työpisteellä olisi kiva olla tuoli. Työantajani k…
Onko yrityksellä valta käskeä itse irtisanoutumaan työpaikasta jos työntyötekijä muuttaa hoitovapaalla toiselle paikkakunnalle (ajatuksena ettei tule enää töihin)? eivät kuulemma anna suoraan potkuja. firma menossa nuri…
Hei. Sanooko joku laki että saako työntekijä olla paljastamatta sukunimeä asiakkaan nähtäväksi, edes allekirjoituksen muodossa? Vuokrailen työkseni asiakkaille tuotteita ja joudumme tekemään lainapaperit. Lainapapereihi…
Sain tänään "kurinpalautusta" ihan kahden esimiehen yhteispalaverissa, koska olin uskaltanut tehdä työsuojeluun valituksen itseni ja muiden alaisten huonosta kohtelusta. Kyllä hienosti puhutaan yhteishengestä ja kaikkie…
Olen ollut samassa työpaikassa lyhyillä työsopimuksilla nyt putkeen pari vuotta. 1.5 kirjoitin nyt voimassa olevan työsopimuksen. Työsopimus jatkui edellisen perään. Tekstissä mainitaan seuraavaa: "Lain mukaan sairausaj…
Minulla alkaa olla pahasti ongelmia työpaikalla masennuksesta johtuen. Olen hidas hommissani ja teen virheitä joista sitten pomo huutaa ja nöyryyttää kaikkien edessä. Olen pitkään pohtinut kertoako hänelle syytä siihen …
Olen työssä kioskissa, josta yksi työntekijöistä lähti viime syksynä työsuhteeseen toiseen kioskiin, koska siellä oli enemmän tunteja tarjolla. Minulle annettiin hänen vapautuneet tuntinsa, ja työtunteja on ollut viikos…
Hei, Hakusessa olisi hyvä työoikeuteen erikoistunut asianajaja Varsinais-Suomen alueelta akuuttiin keissiin. Onko kenelläkään suosituksia?
Mitä töihin tulo tarkastuksessa tehdään? Kyse on kahvila työstä.
Työnantajani on erottamassa minut oppisopimuksen koeajalla, opettajien pyynnöstä. Voinko vaatia jotain korvauksia koska hän on maksanut kerran palkkani käteisellä. Olin silloin työttömänä, koska hän pyysi minua ilmoitta…
Olen ollut saman firman palveluksessa 4-vuotta. Nyt kun siirryyn uuteen samanfirman sisällä, eli työnantaja ei vaihdutoimipisteeseen, niin käsittääkseni minulla ei ole koe aikaa ja palkka tulee niin kuin ennenkin ja lom…
mitä tes käyttää iss siivoojille
Hei! Onko teillä kokemuksia ergonimisesta työvuorosuunnitelusta hoitotyössä 2 vuorotyössä? kolmivuorotyössä ilmeisesti tullut hyviä kokemuksia, mutta miten käytännössä 2 vuorotyöhön sovelletaan? itseä ja varmasti monia …
Terve. Ongelma seuraavanlainen työpaikalla ei oikein uskalleta järjestäytyä työntekijöiden kesken kun aina on se että työnantaja nakittaa kauimmaiselle työmaalle mitä mahdollista ja tehden näin kaikkea pientä kiusaa sek…
Loppuvuodesta 2011 jouduin sijaistamaan kollegaa hänen sairaslomansa aikana. Hänen tehtävänsä ovat sellaisia, että suurin osa niistä pitää hoitaa päivittäin. Omat työt siis kasautuivat, vaikka jonkun verran ylitöitä tei…