Ensin raha sitten työ, ei ole rahhaa mennä työhän Petterin syy.
Mutta ei kipeile hampit enää..
On korkea aika perustella miksi ette mene töihin vaan heittäydytte pitkäaikastyöttömäksi ja vaaditte itsellenne etuuksia jo annettujen tukien lisäksi? Vastauksena ei toimi se, että työnantajat eivät hae kotoa töihin ja …
En päässyt, pitäisi olla kolme eri koulutusta, jotta saa ajaa. Kaikki maksullisia, eikä ilman niitä saa kuljettaa autoa.
Loisivat verovaroilla, eivätkä tee mitään työtä.
Eli pystyy tekemään työtä vain klo 0500-1200 aikana. Laiskurihan on ihminen jos ole jo hommissa aamulla 0500, muutenkin..
Koska hallitus on tehnyt heistä lähes liikuntakyvyttömiä johtuen: Hoitoonpääsyn vaikeus ja liian pitkät leikkausjonot. Yksityiselle puolelle ei ole kenelläkään rahaa. Joitotakuu keskimäärin 10 vuotta... Kaikki tämä hall…
"Keski-ikäinen nainen työskenteli syyttäjän mukaan lähes yhdeksän kuukautta vain noin 150 euron viikkopalkalla. Hän teki aluksi kuuden tunnin työpäiviä turkulaisessa leipomossa viitenä yönä viikossa. Myöhemmin naisen ty…
Suomessa on huomattava määrä työttömiä, joita työnantajat eivät halua työllistää. Lähes kaikki näistä työttömistä haluaisi asiallisen palkkatyön.
Pääministerin, kokoomuslaisen Petteri Orpon hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan lisäävät pienituloisten määrää Suomessa aiemmin arvioitua enemmän. Näin kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, joka on tarkentanut la…
Sanktiot ja velvoitteet eivät ole edistäneet pitkäaikaistyöttömien työllistymistä, kerrotaan THL:stä MTV Uutisille. THL:n tutkimusraportin mukaan sanktioista ja työnhakuvelvoitteen seurannasta tulisi luopua ja pirstalei…
Oletteko jo käyneet ahkerasti hakemassa sitä työtä kun työttömänä lorvittu koko kesä? No työttömät monesti ottaa kesäloman perään heti syyslomat ja alkaa valmistautumaan joululomiin! Kyllä auringon polttamat työttömät k…
Työn tekeminen antaa suunnatonta nautintoa ja antaa ihmiselle merkityksen, millä hän voi perustella olemassa oloaan. Samalla tavalla kuin muurahainen myös ihminen on luotu maailmaan työtä tekeväksi olennoksi. Hänen teht…
Tein juuri 4 hakemusta että työkkäri pysyy tyytyväisenä. Hakemukset joita jätin oli juosten kustuja, eikä ne tule menemään jatkoon. Voi vaan miettiä mitä työnantajat miettii kun tällaisia " hakemuksia" tulee satoja ja s…
Just perustettu oma firma tarvis asiakkaita 20vuoden kokemuksella pienet hana vaihdot muut pikku lvi alan hommat soita 0503053773
Aloitin kaupanalan työt vähä aika sitten 30h/vk sopparilla, mutta olen huomannut, että minulla on ollut todella paljon vuoroja. Laskimpa siis ensimmäisen kuukausen työvuoroista keskimääräisen viikko tunti määrän, ja se …
Maahanmuuttajat voivat hakea Suomen työttömiksi. Se on pienituloinen vakanssi, mutta varma ja maailman pitkäkestoisin ammatti. Suomi tarvitsee nyt kipeämmin kuin koskaan ennen hoidettavia. Korkea koulutus ja itsemääräys…
Mikä olisi hyvä syy perua parin päivän päästä oleva tapaaminen jälleen? Töitä kyllä haen....
Kohta takana 1100/500 työttömyyspäivää ja kyseinen aika on mennyt paremmin kuin hyvin. Olen nauttinut lähes alusta alkaen vapaastani eli siitä alkaen kun sain alun epäselvyydet selvitettyä ja tehnyt silloisen te-toimist…
Jos palkkaa ilman mitään tuntwemusta jonkinmaqisterinkin...