Oman käden oikeusVastattu 13 v

Alaikäisen polttajan kuvaaminen yleisellä paikalla

Otsikko kertoneekin jo kaiken. Eli jos näen n. 12-13v lapsen polttamassa tupakkaa yleisellä paikalla, niin onko minulla oikeus napata hänestä valokuva ja lähettää se esimerkiksi iltapäivälehteen aihetta käsittelevän art…
Oman käden oikeusEi vastauksia

urheilusäätiö

Eikö urheilusäätiön johtohenkilöillä ole nimiä kun niitä ei missään näy. Nuorisosäätiossä sentään henkilöillä nimet. Vai ovatko Demarit mediuan suojelussa.
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Mitä saan tehdä?

Joo asun kerrostalossa, noin kuukausi sitten naapuri joka tuo jatkuvasti kaikennäköstä luuseria kämppäänsä, ryyppää niiden kanssa ja tappelee. No pariviikkoa sitten hänet yksi luuseri pahoinpiteli, oli kuulemma hakannut…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

sukulaisen hallinta

perittin miloona pari taloo ja metsää velipojankaa mut tyyppi vaan rellestää tekis mieli jäävätä käyttö-oikeus miten toimin?
Oman käden oikeusVastattu 3 v

Irti juoksevan koiran tappaminen?

Mitä rangaistusta luulette sellaiselle määrättävän, joka tappaa irrallaan juoksevan koiran väittäen sitä itsepuolustukseksi, koska koira muka hyökkäsi hänen kimppuunsa?
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Vangin omankäden oikeus?

Vanki haluaa tehdä itsarin ja tekeekin, niin nämä Vihreää Syöpää sairastavat persoonat yrittävät senkin vierittää muiden niskoille. :D http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288530914529.html
Oman käden oikeusEi vastauksia

Miten olisi oman mielen oikeus?

Kaiken sorttista oikeutta ja varsinkin velvollisuutta meiltä vaaditaan. Jos lakipykälässä sanotaan, että lyö varpaaseen 6 tuuman naula niin Suomalainenhan lyö varmuuden vuoksi 8 tuuman naulan. Esim. Suomalaista haastate…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Hotelliketjuillako olisi omankäden oikeus?

Miksi Hotelliketjut ..suuretkin rehvastelevat sillä kuinka arvokkaita esineitä heidä asiakkaansa unohtavat heidän hotelleihinsa? Hotelliketjuthan tietävä 100% kuka henkilöt unohti tavaransa heille. Sehän on varastamista…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Postisalaisuus?

Postini oli mennyt väärään paikkaan.Asuntoon jonka olen Alivuokrannut pois.Virhe tapahtui periaatteessa postilta.Ihminen joka asunnossa asuu on ihan tuttava.Joten tietää osoitteeni.numerot jne.Jätti ilmoittamatta postei…
Oman käden oikeusVastattu 12 v

Onko itsemurha oman käden oikeus?

Puhutaan kiivaasti vanhuksille ja kuolemansairaille tarjottavasta eutanasiasta. Keskusteluista on unohtunut lopullisen toivon menettäneet mielisairaat jotka viettävät kaltereiden sisällä lopun elämää ym vaikeasti vammai…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Poliisien väkivalta

Aika ajoin tulee ilmi poliiseista sekä vartijoista kuvattuja videoita, joissa he käyttävät asemaansa sairaalla tavalla hyväksi.Tai kaikkihan senkin tietää, että pahoinpitelytapauksissa kamerat suunnataan muualle. Sen vo…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Eläkeläispariskunta uhkailee

Voiko oman käden oikeutta käsittää myös niin,että saa tehdä mitä vain kunhan ei jää kiinni? Oikeus uhkailla, kunhan ei ole kolmatta todistajaa tai oma puoliso ei puhu? Oman käden oikeudella käydä esim. naapurin tontilla…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

en oikeen tiiä mutta kysyn kuitenkin

oli synttärit, mut itellä ei ollu rahaa ja hyvä ystäväni oli luvannut viettää niitä mun kanssa. ystävä myös oli aika varma ja tilanne anto sellasia merkkejä että olisi joutunut vankilaan, eli vika ilta vapaana synttärit…
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Mikähän on rangaistus.

Tälläisessa tapauksessa jos vetää turpiin näitä helvetin kiikarikauppiaita täällä Imatran City-Marketin pihalla, kun seuraavat autoon saakka ja hyvä ettei sisälle tunge. Kauppiaitten murre hyvin eksoottista laatua.
Oman käden oikeusVastattu 13 v

Nyt alkaisi olla aika.

Lukaisin juuri lehdestä että vangitkin voisivat suorittaa rangaistuksen vapaana! Hullut olleet avohoidosa jo pitkään. Aseenkantolupien saanti tiukenpaa kuin ennen. Nyt olisi aika valtion tehdä jotain ns. normaalien ihmi…