Kuka telttailee Uitonrannassa?

Pensaikossa uimarannan tuntumassa on ollut pitkään teltta - ei siis joku satunnainen telttailija kun on ollut siellä kauan - ja alueella on nähty liikkuvan uhkaavan oloinen mies. Poliisin kannattaisi käydä paikan päällä…

NAISVARTIJOIDEN KOKEMUKSIA

Millaista on olla nainen vartijana? Saako naisvartija täyden luottamuksen ja hyväksynnän miespuolisilta työkavereiltaan? Miten nainen pärjää kiinniottotilanteissa? Kertokaa naiset kokemuksia ja miksi halusitte/päädyitte…

Vartija silmät selällään

Minkä takia vartijoiksi otetaan pienikokoisia ja pelokkaita ihmisiä? Tuolla oli tilanne, että tusina erään ryhmän edustajaa varasteli liikkeessä ja huuteli myyjälle että sä pelkäät meitä ym. Paikalle tuli sitten nuori, …

Vartioilla ei ole oikeus tarkastaa omaisuuttanne

Vartialla ei ole oikeutta tarkastaa laukkujanne, ei edes esittää tarkastuspyyntöä. Mutta mikäli vartja on nähnyt teidän ottavan jotakin hän voi estää poistumasta. Se edellyttää, että HÄN ON NÄHNYT NÄPISTYKSEN. Aina sopi…

Vartijakortin menettäminen

Voiko vartijakortin menettää jos esimerkiksi syyllistyy törkeään vahingontekoon tai vapaudenriistoon?Mitä/mitkä on ne seikat joista kyseisen kortin ylipäätään menettää ja kuinka pitkäksi aikaa se sitten poliisille lähte…

järjestyksenvalvoja?

Miksi vartijoilla lukee järjestyksenvalvoja selässä kauppakeskuksissa, metrossa, dösä- ja juna-asemalla? Miten eroo verrattuna tavis vartijaan? Onko jotain eri oikeuksia? Media puhuu kuiteski aina vaan vartijoista vaik …

vartija

jos kaupassa tulee vartija ja käskee tulla mukaan siihen heidän koppiin niin onko pakko mennä sisälle vai voiko odottaa poliisia ulkopuolella muutenhan jos sulla ei ole mitään niin vartija voi vaikka sujauttaa suklaapat…

Kiinniotto lattialle kusemisesta?

Julkivirtsaaminen on sinänsä järjestyslakirikkomus, joka ei kuulu niihin rikoksiin, josta voisi tehdä kiinnioton, mutta jos joku virtsaa esim talon sisällä lattialle, voiko sen lukea vahingonteoksi, tai lieväksi vahingo…

Vartija ulosti teippausyrityksen pihalle

Itsekin olen ulostanut Jyväskylässä K-Raudan henkilökunnan parkkipaikalle, mutta en silloin vielä ollut Securitaksella töissä. Kaikkea sitä. En kyllä Securitaksen haalarit päällä olisi kehdannut ulostaa. https://www.is.…

Ylivartijaksi

Hei, kuinka kauan on tarvinnut olla töissä vartijana/järjestyksenvalvojana, että saa tuon ylennetyn tittelin, ylivartija? Tiedän sen verran, että tarvii olla vuoden kun pääsee vanhemmaksi vartijaksi. Ainakin joissain fi…