Uskontojen uhritEi vastauksia

Korpelalaisuus avattuna

Korpelalaisuus oli 1930-luvun tornionlaaksolainen hurmosliike, joka irtaantui lestadiolaisista juuristaan. Liikkeen seuraajat toteuttivat vapautuksen ja synnittömyyden sanomaa erikoisin menetelmin. Muutamassa vuodessa t…
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Laulut koulussa houkuttelevat Jeesuksen paikalle.

IS: "Jeesus yllätti perheen­äidin koulun konsertissa – kaupunki joutuu maksamaan 1 500 euron korvauksen." On kummallista tämä kehitys nykyisessä sivilisaatiossa. Kouluissa ym. tilaisuuksissa missä on lapsia lauletaan ku…
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Kanala Kari

Kuinka pappina voi olla kolmannessa aviossa oleva sutenööripappi
Uskontojen uhritEi vastauksia

Ihmisen toiminta

Venäjä maailman isoin asuttu maa-alue, pitää silti haalia lisää maata, ei mee jakeluun. Uskovaiset sotii vuosikaupalla, meillä on opetettu, että pitää kääntää toinen poski, jos joku lyö, mistähän meidän uskonto on peräi…
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Väliojan koulu

Kuuluu kummia! PYHÄJÄRVEN pedofiili on muuttanut Haapajärvelle Väliojan koulun ostanut pilkkahintaan jo keväällä! Pitäkääs lapsistanne huoli ja maahan muuttajista samoin. Uskonnon nimissä esiintyy Profeettana!!! Komun k…
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Setanistit kirkossa.

Mitä tekemistä setanisteilla (SETA-aktivistit) on EVL kirkon piirissä, kun EVL kirkon tunnustama Raamattu kieltää sodomian yksiselitteisesti kautta linjan? Se että Jumala rakastaa syntistä ihmistä ei tarkoita samaa että…
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Uskonnollinen manipulointi...

On TODELLA moniulotteista ja syvälle menevää... jopa koko olemassaolosi kyseenalaistavaa, se pyrkii varastamaan ihmiseltä pois sen oikean minänsä ja saa ihmisen ajattelemaan että: "jos en ajattele juuri niin kuin minull…
Uskontojen uhritEi vastauksia

Onko lestadiolaisuus

lahko? Miksei siihen pääse muutenkin syntymällä? Lähteekö lesta nuoret pois lahkossa kun on niinkin paljon vain kieltoja?
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Lesta naapuri toivotti

hyvää joulua .. mutta enpä usko kun samaan hengenvetoon valitti että kissamme ovat käyttäneet heidän portaita!
Uskontojen uhritVastattu 1 v

Onko lestoilla

Lemmikkieläimiä? Kun ne teköö niin perkeleesti lapsia niin jääkö ruokaa annettavaksi enää lemmikeille?