Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Liittymiskelpoisia yhä enemmän

Viime vuonna kirkosta erosi 50 000 ja siihen liittyi 20 000. Näin liittymiskelpoisten määrä kasvoi 30 000 henkilöllä. Myös se, että alle 1-vuotiaita liitettiin aiempaa pienempi osa kirkkoon, lisäsi liittymiskelpoisten m…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Yhä useampi käy jumalanpalveluksissa

”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin osallistuttiin viime vuonna noin 3,3 miljoonaa kertaa. Jumalanpalveluskäyntien kokonaismäärä on nousussa ja etenkin kasvukeskuksissa kirkossa käytiin edellisvuot…
Vapaa-ajatteluVastattu 25 pv

Adlercreutzin puheet herättävät huolta

Uskonnottomien jacelämänkatsomustiedon ohittaminen eduskuntakyselyn jälkeenkin herättää huolta elämänkatsomustiedon ystävisdä. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/adlercreutzin-katsomusainepuheet-herattavat-huolta/
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Vapaa Ajattelijalle 4000 euron avustusta 2026

Kyllä! Vapaa Ajattelija -lehti on tänä vuonna saanut 4000 euron avustuksen valtion rahoittamasta Kulttuurilehtien Kultin projektista. Päätös oli hyvä yllätys, sillä rahoitu 4 painetun lehden julkaisuun oli turvattu jo a…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Valtio ei tänäkään vuonna tue Vaparilehteä

Tämä ei yllätä. Vapaa-ajattelijain liitto ei jättänyt tukihakemusta Vapaa Ajattelija -lehden julkaisemiseksi. Ilmeisesti on jo tajuttu, ettei lehden taso riitä tuen saamiseen. Orastavaa realismiako? Tuskin. Nyt on menos…
Vapaa-ajatteluVastattu 7 kk

Huvikielto ja pääsiäislauanta

Tänään pääsiäislauantaina saa järjestää taidenäyttelyn, mutta vielä vuonna 2002 näin ei ollut. Hallitus esitti tällöin tavattomasti lieventyneen huvikiellon lopullista kumoamista. Hallintovaliokunnan enemmistö oli eri m…
Vapaa-ajatteluVastattu 7 kk

Jälleen nuorten miesten uskonnollisuudesta

Suomen Kuvalehden artikkeli 2.4.2026 https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/siis-mita-lukeeko-poikani-raamattua-yha-useampi-nuori-mies-uskoo-jumalaan/?shared=1351362-5ee19283-1 Artikkelissa todetaan muun muassa, että ripar…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Voidaanko puhua kevätkiimasta?

Palstan antivapari, tuo romahdustyyppi, nosteli maaliskuussa useita monista viesteistään yli 10 kertaa päivässä kutakin. Siitä kertyi yhteensä yli 100 trölläysotsikoiden nostoa päivässä. ja jopa 120 kertaa 7 päivässä sa…
Vapaa-ajatteluEi vastauksia

Evankeliumille on kysyntää

Satakunnan Kansa 29.3. Tuomo Talja Kolumnit | Pyhäpäivän sana "Ei ole enää noloa uskoa Jeesukseen syntieni sovittajana” . – Evankeliumi vastakulttuurina Tuomo Talja Kankaanpään seurakunnasta kirjoittaa nuorten sukupolvi…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Olen päättänyt liittyä vapareihin

Pohdittuani asiaa 15 vuotta olen päättänyt liittyä vapareihin. Irtisanoudun siitä, miten olen perusteetta arvostellut vapareita. Vaparit on rautaa! - Pornotempaus oli nerokas oivallus, joka valtaisasti paransi mielikuva…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Ajankohtaista huhtikuu 2026

- Vapaa-ajattelijoiden toimintaa: -- Seinäjoella rentoutusryhmä keskiviikkoisin: https://vapaa-ajattelijat.fi/pohjanmaa/tapahtuma/kehollinen-rentoutusryhma/ -- Turussa lukupiiri 16.4.: https://vapaa-ajattelijat.fi/turku…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 kk

Jori ja naispappeus

Jori inttää aiheesta nyt jo vaparien Facebook-sivullakin. Juttu lähti siitä, että Jori on sanonut naispappeuden olevan Raamatun vastaista, koska Paavali on sanonut, että naisen pitää vaieta seurakunnassa. Joku oli siihe…