VesilinnustusVastattu 14 v

Metsähanhilla

On ollut jo vuosia jopa 20 vuotta lisääntymisongelmia. Metsästyspaine on pysyny samana. Ammutaan aina tavattaessa. Kuvilta metsästys rannikolla ja pelloilla pitäisi kieltää lailla.
VesilinnustusVastattu 14 v

sorsien ja hanhien pillitys

onko vaikeaa ja kestääkö kauan opetella se touhu??? Itsellä ei kokemusta ole mutta olisi sitäkin hauska kokeilla, kertokaa kokemuksia
VesilinnustusVastattu 14 v

2012 Hanhien Metsästysajat!

Metsähanhen metsästys alkaa tänä vuonna 10.9.2012 pohjois suomessa, muualla maassa vasta 26.9.2012! Eli nyt baltian maat, ruotsi ja tanska saavat reput täyteen. Koska minun tietääkseni siellä hanhien metsästys ei ole vi…
VesilinnustusVastattu 14 v

Sain sorsan.

Maksani laskuojan varrella ja sorsa uiskenteli viereeni jolloinka laitoin kädet torveksi suulleni ja huusi niin keleesti :"SOINI"! Sorsa kuoli sydänkohtaukseen joten kysynkin että mikä on sopiva riiputusaika puolisukelt…
VesilinnustusVastattu 14 v

Hanhia odottavat miehet ---->

Juu itte asustelen täällä pohjoisen-keskisuomen korvilla ja nyt kysymys kuuluukin,että nyt kaikki ne jotka sattuvat muistamaan tai tietävät menneiltä vuosilta...että millä aikavälillä,akselilla kivijärvi-karstula-saarij…
VesilinnustusVastattu 14 v

hanhia sairaan paljon

Terve Ajelin tuossa viikko takaperin kavereiden kans pohjois-pohjanmaalla kohti Oulua. Oltiin jossaki Raahen yläpuolella (ehkä 10-30km) ku nähtiin illalla yheksän korvilla valtava määrä lintuja taivaallaa. No, siinä tie…
VesilinnustusVastattu 14 v

Hanhijahti 2012

Kertokaas kokeneemmat mistä niitä hanhia saa ja millä ammutte. Onko se totta, että hanhi tippuu sadasta metristä? Ite en oo saanu hanhia kovin kaukaa. Enkä muutenkaan paljoa, ehkä jotain 50-60 kaiken kaikkiaan. Ku ei oo…
VesilinnustusVastattu 14 v

Joutsenten metsästys sallittava

Joutsenten metsästys on sallittava ministerin ehdotuksen mukaisesti. Luontojärjestöt lintumiehet etunenässä ovat tietysti tyrmistyneitä, koska niinhän heidän pitääkin organisaatioidensa vuoksi täytyykin tehdä. MEDIAN su…
VesilinnustusVastattu 14 v

Sinkkipatruunat

Morjens! Olen huomannut vismuttihaulien kalleuden ja valitettavan teräshaulien ja sitä kovempien haulien kiellon tulevalla sorsastus alueellani. Sinkki olisi halvempi, mutta en ole nähnyt paljoa hyvää niiden käyttäjien …
VesilinnustusVastattu 14 v

Nokikana

Mikä hyvä resepti ko linnulle? Telkästä, allista ja koskelosta olenkin jo löytänyt todella hyvät ohjeet. Kiitos asiallisista vastauksista. Taitamattomuus luo typeryyttä.
VesilinnustusVastattu 14 v

hesarin mukaan sorsastus alkaa

kello 12 lauantaina. Miksi täällä sitten jatkuva ampuminen alkoi jo kuudelta. Eikä siinä mitään, mutta pitääkö sielä vielä huutaa kailottaa juoruja, ei viitsisi kuunnella.
VesilinnustusVastattu 14 v

Sorsastusharrastuksen aloittaminen

Hei, Olen kiinnostunut aloittamaan sorsastusharrastuksen. Mistä minun tulisi aloittaa ja miten edetä? Minulla on kokemusta haulikko-ammunnasta (armeija), vesistöistä ja veneilystä. Minulla ei ole metsästys eikä aseenkan…
VesilinnustusVastattu 15 v

Mitenkäs tämä teeri?

Miten onnistuu teeren pillitys kuvilta kertokaa kokemuksianne, saaliitanne ja vinkkejä. Minkälaiseen paikkaan kannattaa jäädä odottamaan, minkalaista vihellys sarjaa kannattaa viheltää ja mihin aikaan vuodesta?
VesilinnustusVastattu 15 v

merilinnustus

mutta mistä luvat ja mistä näkee alueet (etelä-suomi)
VesilinnustusVastattu 15 v

Huomenna jysähtää käyntiin sorsastus!

Huomenna koittaa se kaikkien metsästäjien kauan odotettu päivä, nimittäin vesilintujahdin aloitus. Sorsajahti paukahtaa käyntiin kahdentoista maissa. Itsekin olen jo hakenut patruunoja kaupasta ja pakannut eräkamppeet v…
VesilinnustusVastattu 15 v

Haahkan käsittely

Terve, mites ootte kalkasta käsitelly? Toiset pistää meriveteen,punaviiniin ja osa maitoon traanin pois saamiseksi. Olisiko keittäminen hyvä vaihtoehto? Kuinka pitkää liuottaminen/keittämisen tule kestää? Ja jos resepte…
VesilinnustusVastattu 15 v

tappajat taas liikkeellä

Suomessa ei lintuja tarvitse tappaa. En ymmärrä tappamisen himoa. Se ei ole urheilua. Hanki terveempi harrastus.