Olin nuorena poikasen merillä pari vuotta. Jo viisitoistavuotiaana hakeuduin Katajannokan "myllyyn", mistä jo viikon sisällä sain jobin erääseen ahvenanmaalaiseen tankkeriin messipojaksi. Olin miehistön messikallena ja …
Olin kymmenkunta vuotta sitten erään konepajan asentajana ja työkohteeni olivat ympäri Suomea. Firman muut asentajat tulivat eri paikkakunnilta, mutta yhteisillä keikoilla monista oli tullut hyviä kavereita. Eräällä pit…
Tämä ei ole novelli. Mutta mietin, että onkohan kenelläkään muulla niin, että ei kiinnosta hommailla sellaisen miehen kanssa, jolla normaalin kokoinen kulli. Mutta isokyrpäinen mies saa aivan kiimaan. Olen nainut pelkäs…
Ei ole novelli, mutta sellaisella tyylilla poikia pitäisi kurittaa: https://www.gayforit.eu/video/229112/soccer-spank
Kun katselette netistä miesten välisiä piiskausjuttuja, niin kumpi henkilö kiinnostaa sinua enemmän piiskattava vai piiskaaja? Itselleni on tärkeämpi se piiskaaja, hänen ulkoinen olemuksensa ja toiminta. Iso karismaatti…
Jotenkin mieleeni on jäänyt yksi 60 luvun lopun kesä, tuntui että se oli tosi lämmin ja kaunis, mutta ehkä ei sen kummempi ollut kuin muutkaan kesät. Sen vuoden Joulukuussa täytin 13 vuotta. Pienessä kerrostalossamme ka…
Pakkohan se oli taas pitkästä aikaa käydä keltsussa katsomassa koronasta huolimatta. Viime maanantaina siis...hiljaista oli, vain neljä miestä itseni lisäksi näytti kiertelevän toisiaan vilkuille. Samaa tein itsekin, ku…
Hörppään vapisevin käsin oluttuopistani ja vilkaisen kelloa. Minuutti taikka kaksi näyttäisi olevan vielä aikaa sovittuun tapaamishetkeen. Vilkuilen hermostuneesti pubin ovelle ja siemaisen lisää olutta miettien, että m…
Liikkuuko muilla esinahka yhdynnässä terskan päälle, vai pysyykö se aina takana muilla? Linkakkaa mielestänne hyviä porno sivuja/ viedoita.
Netistä löytyy tällä hetkellä monia sivustoja, joissa ihmiset tyydyttävät itseään mutta maksua vastaan. Löysin sivuston, jossa voi katsella naisten, miesten sekä pariskuntien itsetyydyttämistä ilmaiseksi! Sivuston käytt…
Olin 17v. kolli kun aloin runkkailemaan naapurin isännän kanssa. Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun hän alkoi kyselemään minun kullin kokoa ja esittelemään omaansa. Naapurilla oli pienehkö kulli, mutta terska oli mahtava…
Olin muuttanut tähän taloon muutama kuukausi sitten. Talo oli mukavan rauhallinen, asuihan siinä suurimmaksi osaksi hieman varttuneempia ihmisiä. Hyvä niin, en kaivannut mitään sen ihmeempää hulinaa ympärilleni. Jonkin …
Hei ennen koronaa kävin ja tykkäsin varsinkin pimeä huone oli kiihottava kun paljon oli kulleja erilaisia ja sai kosketella imeä kerran n. 30v somali nuorukainen tuli viereeni aloin hyväillä ja kullia kosketella mutta a…
Ramin paino lepäsi kiihottavasti päälläni. En päässyt sieltä mihinkään. Ei sillä, että olisin halunnutkaan, mutta tuntui mukavan alistuneelta ajatella niin, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta Ramia vastaan. Ohj…
Eilinen ilta toi tullessaan uskomattoman orgasmin. Saunottiin kaverin kanssa, puhuttiin viime aikaisista seksi hommista. Kaveri oli esim. vaimonsa tahdosta pukenut stay-up sukat ja oli kuulemma vaimo kiihoittunut kovast…
Olisi kiva nähbä toisen miehen seisova kulli ja käsin tehdä se vaikka autossasi. Olen joskus miettinyt kun olen Myyrmannissa niin joku tulisi ehdottamaan tuota
Polvieni alla oli jotakin pehmeää, matto tai vastaava. Oli aivan pimeää mutta lämmintä ja kuivaa. Tunsin alastonta vartaloani vasten hienoisen ilmavirran. Oli hiljaista sellaisella odottavalla tavalla mikä on ominaista …
Ei aloittajan kannata niin tosissaan ottaa, maailma esittäytyy sinulle melkoisen värikkäänä ja jännittävänä, sellaista elämä on. Mutta vielä jäät jälkeen jos kerron omista kokemuksistani. Heti kun muutin kotoa pois alko…
Eipä meinaa löytyä tarinaa jossa piiskaaja itse kertoisi millainen operaatio on aikuisen miehen piiskaaminen. Kertomus kulkisi nimenomaan piiskaajan näkökulmasta katsottuna. Piiskaajat tekevät tärkeää työtä täällä fetis…
Nyt kun korona sulkee maan ja ollaan kukin kotinsa vankina, niin eikä olisi mukava lueskella tarinoita piiskaamisesta. Siispä näppäimet napsamaan, jos sinä kirjoitat, niin hänkin kirjoittaa ja minäkin lupaan kirjoittaa …