Viestini toiselta palstalta poistettiin, tassa se uudestaan. Kiihoitun nannien kutittelusta itselleni ja toisille miehille. Nuolemisesta, koskettelusta. Kerran intiaani poika sitoi minut ranteista puun oksaan alasti, ku…
Olen lähdössä Tallinnan risteilylle huhtikuun lopulla, ja kaipaisin naispuolista matkaseuraa. Olen 64 vuotias terve mies ja tanssin . Naisen iällä ei väliä, ei kuitenkaan alaikäinen ja ylä ikärajaa ei ole.
mää haluisin joskus katsoa ku joku muu panisi mun tyttöystävää (17) . Olisko innokkaita nussijoita? Pohjois-Pohjanmaalla
Minulla oli pienenä kaveri, jonka nimi oli Jari. Opin tuntemaan hänet jo ennen kouluikää, me olimme syntyneet samana keväänä, eli käytännöllisesti katsottuna olimme saman ikäiset ja kokoiset. Ekaluokalle mennessä Jari o…
Tälle jutulle ei oikein löydy oikeaa osoitetta. Koskapa heterot eivät nähtävästi lue mielellään mitään miestenkeskeisiä juttuja ja fantasioita. Joten ajattelin kirjoitella tänne. Tämä on tosijuttu itsetyydytyksestä ja f…
Ajatella että juhlimme jo vuosipäivää poikaystäväni Eetun kanssa. Kun tuijotan tuota vieressäni nukkuvaa uskomatonta ilmestystä, juolahtaa mieleeni ensitapaamisemme. Olin jo pidemmän aikaa katsellut Eetua sillä silmällä…
Joudun työni takia liikkumaan autolla ympäri Suomea, kerran kun olin tulossa viikonlopuksi kotiini, pysähdyin levähdyspaikalle, aikomuksenani pitää virkistys ja jaloittelu tauko. Pysäköin auton levähdys alueen reunaan j…
Jos haluat käyttää mua haakon2@suomi24.fi
Olen yrittänyt useamman kerran tupakkilakkoa enkä ole siinä onnistunut. Nyt kaveri tarjoutui apuun, jos rikon lakon, niin hän antaa minulle selkäsaunan, raippaa paljaalle perseelle. Luultavasti piiskauksella on vaikutus…
Meillä oli kova kuri, eivätkä sen tavoitteet olleet pelkästään kasvatuksellisia. Ukolla oli hommassa muitakin etuja valvottavanaan. Näin olen ainakin jälkeenpäin päätellyt. Pienempänä, kun isä ilmoitti, että nyt tuli pi…
En asu suomessa , olisi hyva keskustella asiasta ja vaihtaa tarinoita ja kokemuksia. Voisin antaa e-mail ja skype osoitteen myohemmin.
Katselin äskettäin xtuben videoita. Siellä tuli vastaan sellainen juttu, jossa aikuinen mies istui jakkaralla ja piteli polvellaan toista aikuista miestä ja piiskasi tämän pakaroita kämmenellään. Miehet olivat minusta s…
Kansanedustajaehdokas Petteri Haapalainen roikotti vaalimainosflyerissa puvuntakkia leveällä hartiallaan. Valkoisen kauluspaidan hihat oli kääritty kyynärvarren yli. Fitti paita ja housut paljastivat kolmikymppisen kaup…
Heidi avaa hotellihuoneen yhtä hehkeänä kuin aina ennenkin. Vienosti ja kainosti hymyillen hän pyytää minut sisään. Katselen tyytyväisenä tyttöäni. Hän on laittautunut huolella minua varten, koen mielihyvää siitä miten …
Tarinani könsikäs otti saunassa on hävinkyt. Iskikö sensuuri? Mielestäni oli aika pliisu tarina, osaan näistä täällä oleviin tarinoihin verrattuna. :(
Miten hoitelette pesun ennen anaaliseksiä, ja millä.
Kello lähestyi aamukahdeksaa keskiviikkona. Kuivailin itseäni suihkun jälkeen ja katselin peiliin. Jännitti aivan vietävästi, ja sen näki naamasta. Mutta nyt mennään eikä jänistetä. Jo vuosikausia olin miettinyt kokeill…
36v alkaa oleen ikää, ja yhdeksän vuotta kun kävin pakollisessa leikkauksessa, mut kuin on suhtautunu asiaan, ei ainakaan entinen akka valitellu, mut kuitenkin et leikkaus on menny, onko jääny yhtäään liikkuvaa varteen …
Toimiiko suhde ainoastaan täällä vai myös arkielämässä jos ikä ero on 20-vuotta?
Sä lähden töihin kohta. Kaveri soitti mutsille et sillä menee töissä myöhään. Mun pitäs mennä juoksuttaa sen koira. Pitäisin sitten seuraa sille kunnes se tulee. - Mä menen niille. Tyhjään asuntoon. Käyn koiran kanssa l…