Syyllistyykö sinun kaverisi koskaan töppäilyihin? Kuinka palautat hänet ruotuun? Nuhteletko? Pidätkö tiukan puhuttelun? Kurmootatko kerralla asian kuntoon, vai oletko antanut ihan isän kädestä?
Näin unta Tomista. Tietenkin. Uni ei ollut silti hyvä, vaan levoton ja surullinen. En tajunnut juurikaan mitä unessa tapahtui. Olisin halunnut nähdä iloista unta meistä yhdessä. Todellakin näin painajaista Tomista? "Joo…
Sain synttärilahjaksi ajokortin. Siitä se riemu repesi, kun sellainen vapaus koitti. Vähän liikaa tuli innostuttua, jopa niin paljon, että yhtenä yönä ajoin humalassa kotiin. Poliisi oli nukkumassa, mutta isä näki. Siit…
Muistan hämärästi että sen osoite oli jotain alkukirjain L mutta sen jälkeen en muista... Olkaa ystävällisiä ja auttakaa mua löytämään sen etsimäni, kiitos! Antoisaa kesää teille! ;)
Täytin äskettäin vuosia, olin vielä kämpillä lähtöselvittelyissä parin kaverin kanssa, kun siihen tupsahti sellainen puolituttu kaveri. Ei oltu nähty varmaan puoleen vuoteen. Hän on minua pitempi ja varmaan ainakin pari…
Seilasin netissä katsellen piiskavideoita. Lajityyppien kirjo on melkoinen, mutta kaikki ovat yhtä epäaidon oloisia. On kumma, etteivät parempaa osaa tehdä, vaikka näyttelijät ovat vietävän hyvän nä köisiä.
50 ilmaiskierrosta ilman talletusta netticasinollemme redbetille. Saat pitää voitot. Lisäksi saat 100 prosentin talletusbonuksen aina 200e asti. Liity mukaan käyttämällä kampanjakoodia JOULU50. Joulukuun kampanja on vie…
Oletko koskaan päässyt näkemään tilannetta, jossa joku on pullistellut voimillaan ja muilla avuillaan, mutta heti joku on leikannut häneltä siivet.
Katsastin äsken homoporno-tarjontaa netistä. Törmäsin aika huolestuttavaan ilmiöön: rosebud- eli prolapsipornoon. Prolapsi tarkoittaa lääketieteellistä tilaa, jossa henkilön peräsuoli on pursunnut ulos peräaukosta. Näis…
"Poikaseksikokeilut" ja "kikkelileikit" -ketjujen jälkeen haluaisin tietää, kuinka monella nuo leikit rajoittuivat "vain" siihen toisen masturbointiin tai spermanlennätyskisailuun yms? Mielestäni kun noissa ei ole mitää…
Alempana kyseltiin joukko panosta. Itselläni tuli aika lähteä opiskelemaan. Piti saada opiskeluasunto. Isot pojat oli puhuneet outoja juttuja erään tuttava perheen mökki elämästä. Heillä oli vapaa huone jonka sain sitte…
Olin juuri lopettanut rankat treenit kun väsyneenä kävelin bussipysäkille, huomasin harmikseni että edellinen bussi oli juuri mennyt. Huokasin ja istuuduin penkille odottamaan seuraavaa. Aloin selaamaan puhelinta ja lai…
Olen jonkin verrainen karvainen mutta ihan hulluna posliini miehiin? olenko jotenkin poikkeava vai löytyykö muita samanlaisia
Huoh... tuossa kun taasen noita tarinoita lueskelin, esim: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9333297 http://keskustelu.suomi24.fi/node/1083537 http://keskustelu.suomi24.fi/node/10728634 http://keskustelu.suomi24.fi/node…
Olin eilen saunassa enojeni kanssa, toisella oli puoliseisokki jota oli upea katsella, kun he menivät suihkuun meinasin ottaa kalun suuhuni ja alkaa imeä, ja kiihotti minua niin että itselläkin meinasi teltta heilahtaa.…
tulkaa korkkaamaan tiukka neitsyt peppu pohjois savosta ;) peppuun123@gmail.com
Miksi tämän miesten kesken -palstan symboli, tuo purppuranpunainen, sisältää naaras- ja urosmerkin yhteen kietoutuneina? Eikö siinä pitäisi olla kaksi urosmerkkiä?
Eikö ole kuitenin niin, että jos jollekulle annetaan perinteinen selkäsauna, niin sitä saa olla antamassa vain yksi henkilö. Jos kurittajia on kaksi tai useampi, niin se on kiusaamista ja pahoinpitelyä. Tiedän, että lak…
Onko kenenkään käynyt koskaan niin, että kun huoltaja ei ole enää onnistunut antamaan selkäsaunaan,niin hän on kutsunut apuun jonkun riskimmän tyypin, joka on sitten hoitanut piiskaamisen.
Tässä sitä ollaan, Hangon kohdalla menossa Eetun jalkapalloturnaukseen Helsinkiin. Pääsin mukaan, kun Eetun vanhemmat on lomalla Kreetalla, niin paikkoja vapautui ja kaikkihan sen jo tietää että seurustellaan Eetun kans…