henk.koht. kokemuksia Etelä-Afrikassa opiskelusta?

Heips,

olisin kiinnostunut muuttamaan Etelä-Afrikkaan, mutta tietoa kyseisen maan yliopistoista ei ole kauheasti (kauhutilastoista sitäkin enemmän). Eniten tällä hetkellä kiinnostaisi Port Elizabeth, mutta en ole löytänyt mistään kenenkään omakohtaisia kokemuksia kyseisestä kaupungista. Olisin kiitollinen, jos joku viitsisi jakaa kokemuksiaan ko. kaupungista tai muissa e-an kaupungeissa asumisesta, mitään kauhutilastoilla pelottelua en tarvitse ihmisiltä jotka eivät ole siellä itse olleet, niitä tilastoja ja uutisia olen lukenut tuhansittain itsekin, kiitos vain. Mutta kaikki vinkit ja tarinat olisivat tarpeellisia ja etenkin tuosta mainitsemastani kaupungista :)
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minuakin kiinnostaisi! Eikö kenelläkään todella ole kokemuksia?

Olen jo pitkään suunnitellut koko tutkinnon opiskelua ulkomailla, ja Etelä-Afrikka on yksi vahvasti harkitsemistani maista. Välillä olen haudannut haaveen kokonaan, mutta aina se vaan puskee takaisin entistä vahvempana :) Mitään tiettyä kaupunkia minulla ei ole mielessä, olen tutkinut lukuisien E-A:n yliopistojen nettisivuja, hakenut kaupungeista tietoa netistä yms. Olisi kuitenki kiva kuulla muiden suomalaisten kokemuksia. Eräältä brittifoorumilta olen jotain kokemuksia löytänyt, mutta aika heikosti sieltäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9913544 kirjoitti:

Heips,

olisin kiinnostunut muuttamaan Etelä-Afrikkaan, mutta tietoa kyseisen maan yliopistoista ei ole kauheasti (kauhutilastoista sitäkin enemmän). Eniten tällä hetkellä kiinnostaisi Port Elizabeth, mutta en ole löytänyt mistään kenenkään omakohtaisia kokemuksia kyseisestä kaupungista. Olisin kiitollinen, jos joku viitsisi jakaa kokemuksiaan ko. kaupungista tai muissa e-an kaupungeissa asumisesta, mitään kauhutilastoilla pelottelua en tarvitse ihmisiltä jotka eivät ole siellä itse olleet, niitä tilastoja ja uutisia olen lukenut tuhansittain itsekin, kiitos vain. Mutta kaikki vinkit ja tarinat olisivat tarpeellisia ja etenkin tuosta mainitsemastani kaupungista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu