Keikkatyö, työajan laskeminen

Olen määräaikaisena jo toista pätkää samalla ta:lla.Miten työaika lasketaan esimerkiksi sellaisen vuorokauden osalta, kun aamulla klo 8 on alkanut keikka, päättynyt vaikka 9.30 ja seuraava keikka eri osoitteessa alkaa 10.15 päättyen 12.45 jonka jälkeen on pitempi väli ristiriidatonta omaa aikaa, noin klo 15.30 on taas työtä jatkuen iltaseitsemään.
Kuuluuko tällaiseen päivään yhtään maksullista siirtymää?
Puoleentoista vuoteen en ole saanut siirtumäajoista mitään- ajoittain keikkoja on 6-8 per vrk ja siirtymisten lisäksi ei jää ns. ruokatuntiakaan ihan konkreettisesti- puolenkaan tunnin, eikä sitäkään ruokkista pitkinäkään päivinä ta huomioi palkassa mitenkään.
Työsuhteeni loppuisi vuoden loppuun. Minulle on varattu keikkoja ruuhkaan ennen joulua, vaikka minun pitäisi saada pitää kertyneet lomat. Viimekesänä sain ihan normin kesäloman, ja oikean mittaisenakin.
En usko että se on syönyt lomapäivät tältä loppuvuodelta...
Poissaoloja joita laskettaisiin lomanpidoksi, ei ole ollut.

En oikein ole löytänyt näihin mistään vastauksia- en ole vaki, vaan tuntitaksaisena. Ois kiva kun joku... Selittelen lähimmilleni jatkuvasti, miksi menen jo aamusta, palailen hetkeksi välillä, läjhden taas- ja tilissä se ei näy.
ukko ainakin kummeksuu.
0356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Palapäivät kirjoitti:

Olen määräaikaisena jo toista pätkää samalla ta:lla.Miten työaika lasketaan esimerkiksi sellaisen vuorokauden osalta, kun aamulla klo 8 on alkanut keikka, päättynyt vaikka 9.30 ja seuraava keikka eri osoitteessa alkaa 10.15 päättyen 12.45 jonka jälkeen on pitempi väli ristiriidatonta omaa aikaa, noin klo 15.30 on taas työtä jatkuen iltaseitsemään.
Kuuluuko tällaiseen päivään yhtään maksullista siirtymää?
Puoleentoista vuoteen en ole saanut siirtumäajoista mitään- ajoittain keikkoja on 6-8 per vrk ja siirtymisten lisäksi ei jää ns. ruokatuntiakaan ihan konkreettisesti- puolenkaan tunnin, eikä sitäkään ruokkista pitkinäkään päivinä ta huomioi palkassa mitenkään.
Työsuhteeni loppuisi vuoden loppuun. Minulle on varattu keikkoja ruuhkaan ennen joulua, vaikka minun pitäisi saada pitää kertyneet lomat. Viimekesänä sain ihan normin kesäloman, ja oikean mittaisenakin.
En usko että se on syönyt lomapäivät tältä loppuvuodelta...
Poissaoloja joita laskettaisiin lomanpidoksi, ei ole ollut.

En oikein ole löytänyt näihin mistään vastauksia- en ole vaki, vaan tuntitaksaisena. Ois kiva kun joku... Selittelen lähimmilleni jatkuvasti, miksi menen jo aamusta, palailen hetkeksi välillä, läjhden taas- ja tilissä se ei näy.
ukko ainakin kummeksuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu