Olemme viime aikoina saaneet erään epätoivoisen Ford-myyjän seuraksemme. Ympärivuorokautinen provokone käyttää kaiken työ- ja vapaa-aikansa Chevroletin vastaisten provojen kirjoittamiseen vaivoja säästämättä. Yhteen provoon on saatettu kerätä aineistoa jopa useita tunteja.
Aiemmin olin kuullut uuden Chevrolet Cruzen aiheuttaneen unettomuutta ja mielenterveysongelmia Toyota-myyjien keskuudessa. Se näyttää kuitenkin vaikuttaneen myös laajemmin.
Mutta tähän joutuvat kilpailijat tottumaan. Ja Ford-myyjälle terveisiä: Lääkäriin rohkeasti ja lääkitys kuntoon!
Aiemmin olin kuullut uuden Chevrolet Cruzen aiheuttaneen unettomuutta ja mielenterveysongelmia Toyota-myyjien keskuudessa. Se näyttää kuitenkin vaikuttaneen myös laajemmin.
Mutta tähän joutuvat kilpailijat tottumaan. Ja Ford-myyjälle terveisiä: Lääkäriin rohkeasti ja lääkitys kuntoon!
Vastaukset 80
Vanhimmat
Ei se ihan terve ole ainakaan korvien välistä.
Katoppas, jankuttaja kirjoittaa tähänkin ketjuun.
Koita vaihteeksi kirjoittaa asiaakin.
Onhan täällä joku aika aktiivisesti Focusta koittanut mainostaa. Vaikutus on ollut tällaisessa negatiivisessa mainonnassa päinvastainen. Enää en edes harkitsisi Focusta vaikka se olisi ainoa auto maailmassa.
Mielipuoli Ford-myyjä on palannut.
Paljon täälä poistetaan viestejä!!
Ja yleensä kaikki mielipuoliset cruze jutut jätetään!!!!!??
Olen huomannut täsmälleen saman. Jos kirjoitat totuuksia, ne poistetaan jos taas kehut Chevyä valheilla ja puolitotuuksilla ne jätetään. Melko hanakoita nämä Cruzeistit on parkumaan muilla palstoilla, ei niiden kirjoituksia siellä poisteta, taitaa palstan sheriffi olla viimeisen päälle Chevyn kannattaja kun ei kestä muiden mielipiteitä. Täällä on fanaattisempaa väkeä kuin vw ja toyota palstoilla ja se on paljon se.
niimpä ja chevyssä ei oikeasti ole mitään kehuttavaa!!
Eikä merkillä(ainaka korealaisella) ole mitään meriittejä tai saavutuksia, joita voisi hehkuttaa...paitsi wttc voitto vai mikä se oli ei ketään täälä kiinnosta ja tietenki ainaiset jumbo sijat vertailuissa, jos sellasia haluaa kehuskella...
Samansuuntaisia aatokset täällä. Cruze-pölvästit provokampanjoivat joka ainoolla merkkipalstalla henkselit paukkuen, kun heidän ihmevehkeensä tuli farmarina ja Ooppelin janoisella tuhnulla.
Kuin tämä olisi parhainta ironiaa, sopivasti TM-julkaisi tuon farmaritestin, jossa tuli rökäletappio ja pisteenä ii:n päälle Tuulilasi heitti lisää suolaa haavoihin julkaisemalla Merkkien Merkki kyselytutkimuksen, jossa Chevy oli tärkeimmissä osioissa häntäpään autoja.
Se on selvä, että muiden merkkien innokkailla palstalaisilla näppikset laulaa ja nyt sitten itkeä pillitetään, kun pilkka osuu omaan nilkkaan....
Ei korean Chevy ole vielä tuote, jolla kannattais vielä lähtee knoppailee markkinajohtajille. Joku Dacia voi olla vielä imagoltaankin huonompi, mutta ei muut.
Muutaman pöyhkeän Cruzeistin takia saatte nyt kärsiä kirjoittelusta koko jengi.
Ford-myyjällä on ollut vaikea viikonloppu. Koko viikonloppu on jälleen mennyt Chevroletia kadehtiessa ja keskusteluun ihan oman itsensä kanssa. Sellaistahan se täydellisen epäonnistujan elämä on!
Ei kai kukaan kadehdi merkkiä, joka mallista toiseen on viimeisten joukossa tai häviää kaikki mahdolliset vertailut. Esim. uudessa TM:ssä Cruze farkku, Malibu TM:n isojen vertailussa ja Spark Tuulilasin pikkuautovertailussa.
Onko sattumaa, että kaikki Chevyn tuotteet ovat peränpitäjiä luokasta riippumatta??
Suosittelen tekemään itse koeajon ilman sarvia ja Fordin laseja. Mieli saattaa muuttua.
leikkaa sarvi pois ja osta chevy!
Onko Cruzessa paremmat katteet, jos siitä pitää olla kateellinen (=ostajat maksaa ylihintaa)? Vai mistä voisi olla kateellinen? Testjumboudessa ja murto-osan myyntimääristä ei voi olla kateellinen, niihin liittyy enemmänkin vahingoniloa.
Kyllähän juttu on niin, että Cruze se on yksi huonoiten ruostesuojattu nykyauto, Toyotan kanssa samaa sarjaa.
Niin, ruosteen kemiallinen merkkihän on F.O.R.D. Chevroletit taas ovat laatua ja kestävät vuosikymmeniä.
Nyt puhutaankin Daewoosta eikä mistään jenkkiautosta.
Nyt puhutaankin Foordista eikä mistään laatuautoista.
huoleti. Kyllä ne Daewoot saa meidän puolesta jäädä sinne kauppaan - ei siinä jenkkimerkin logo paljon auta. tv. Fordisti
huoleti. Minäkin ostan jenkki-Fordin sijasta aidon portugalilaisen Focuksen.
Ford on järkivalinta. Unohda Daewoo kotterot !
Aito Ford. Portugalilaisen maatyöläisen rakentama laatuauto.
Onko korealaisen riisinviljelijän joka kulkee härällä töihin, vlmistama auto parempi??
Focukset kyllä tehdään saksassa saarlouisissa!!
C-max ja fiesta valmistetaan Valenciassa.
JA AIVAN PIENI KNOPPI TIETO (PROPAGANDAN TÄYTTÄMÄÄN KOREAAN) VALENCIA EI OLE PORTUGALISSA!!!!!!!!! Voit itse selvittää missähän se on??!!
hahahahhahah!!! PELLE!!
Mistä niitä saa???
Tekeekö serkun kaiman veli portugalissa fordeja?
Ei ole Valencia vaan Azambuja. Naurattaa meitä muitakin!
P (EU) Azambuja Assembly Azambuja Portugal Ford Fiesta Ford Focus Ford Mondeo
Tässä hieman tietoja Fordin tehtaista!!
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Ford_factories
Euroopan Focus ja Fiesta tulee saarlouisista ja Valenciasta!! Ja onhan se portugalikin onneksi sentään eurooppaa, eikä mikään kehitysmaa!!
Ja GM:n tehtaista!!
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_GM_factories
Cruzeahan tehdäänki Vietnamissa, Brasiliassa, Intiassa ja Koreassa!!! Sieltä se laatu tulee?? vai?? Ei mitään halpatyövoima maita tai kehitysmaita...eeei!!
Kyllä. Siellä Portugalissa niitä Focuksia tehdään, samoin Espanjassa.
Tehdäänhän Fordeja myös Thaimaassa, Romaniassa, Brasiliassa, Meksikossa, Venezuelassa, Kiinassa, Intiassa, Malesiassa, Taiwanissa, Etelä-Afrikassa, Filippiineillä, Venäjällä, Turkissa, Vietnamissa ja Argentiinassa.
Siellähän sitä Ford-"laatua" tehdään! Ei mitään halpatyövoimamaita tai kehitysmaita...eeei!!
Fordilla on tehtaita joka maanosassa ja tehdään ko.maihin autot lähellä!!
Mutta eiköhän me suomessa puhuta suomeen tuotavista autoista?!?! Ja ne FORDIT tehdään euroopassa, vaikka miten vänkäät!!
Eikä missään mongoliassa tai koreassa!!!
Enpä o tienny et Opel kakka...eiku mokkaki tehdään koreassa!?
Fordin venäjän tehtaiden tuotantokin menee kaikki venäjälle!!!
Sitä myydään sielläkin niin paljon...toisin ku koreankippoja!!!
Fordin Romanian tehdas on muuten vanha Daewoon tehdas! Joka on modernisoitu, kun Daewoon tuotanto siirtyi koreaan!!!
Venäjällä korealaiset merkit ovat myynnissä sijoilla 4 ja 5. Kakkosena on aito amerikkalainen merkki. Toinen amerikkalainen merkki on sijalla 9.
1 Lada 50,022 19.7% 2% 449,164 18.4% -9% 1
2 Chevrolet 18,724 7.4% 24% 172,718 7.1% 22% 2
3 Renault 16,903 6.7% 24% 155,433 6.4% 24% 4
4 Kia 16,842 6.6% 14% 157,519 6.5% 24% 3
5 Hyundai 14,650 5.8% -6% 146,739 6.0% 13% 5
6 Volkswagen 14,263 5.6% 18% 137,243 5.6% 51% 6
7 Nissan 12,401 4.9% -9% 131,331 5.4% 22% 7
8 Toyota 11,789 4.6% 29% 129,573 5.3% 37% 8
9 Ford 9,640 3.8% -15% 105,517 4.3% 13% 9
10 GAZ 8,297 3.3% -3% 72,576 3.0% -1% 12
"Fordin venäjän tehtaiden tuotantokin menee kaikki venäjälle!!!
Sitä myydään sielläkin niin paljon...toisin ku koreankippoja!!!"
Ei ole kivaa olla idiootti ja aina väärässä.
Listasi ei pidä paikkaansa.
http://corporate.ford.com/our-company/operations-worldwide
Kertokaa nyt onko tuo fordin omilla sivuilla oleva tieto väärää?
Portugalissa ei ole mitään (tehdas) toimintaa fordilla.
Espanjassa valmistuu vain c-maxit ja niiden tuotanto siirtyy pois 2014, kun uuden mondeon valmistus siityy sinne.
Toinen valencia jossa FORDilla on tehdas sijaitsee Venuzueelassa ja koittakaa nyt edes erottaa ne toissitaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Ford_factories
Kyllä lista pitää paikkansa. Portugalissa on vilkasta toimintaa ja Valencia on Espanjassa. Vai onko Wikissä vanhaa tietoa?
Se portugalin tehdas ON vanhaa tietoa, eli sitä ei ole enään!!
Mutta valencia on Espanjassa, ainakin sielä appiukko(automyyjä) kävi tutustuun Fiestan ja C-maxin kokoonpanoon!!!
Siis oikeastikko pidät wikin tietoa luotettavampana kuin itse valmistajan?
Valencia on myös Venezuelassa, jossa fordilla tehdas....
Eli on 2 kpl eri maissa olevia valencioita.
Wikipediaanhan voi kuka tahansa pölkkypää mennä kirjoittelemaan ilman lähteitä ihan mitä tahansa. Ei noi faktat wikipediassa niin nopeasti korjaannu, etenkään autoihin liittyvissä artikkeleissa. Ja vanhaankin tietoon siellä välillä törmää. Oot varmaan ite käynyt juuri kirjoittamassa sinne lisäyksen Fordin Portugalin vilkkaasta tuotannosta.
Pohjosen Euroopan Focukset tehdään Saksassa.
Tässä sanotaan, että esimerkiksi kaikki sedanit tehdään Espanjassa.
http://www.ajovalo.net/Valmistusmaat_Ford.htm
Ajovalo.net sivuston valmistukseen liittyviä yleistietoosioita ei ole päivitetty sitten sen koomin, kun sivusto varmaan liki vajaat 10 vuotta sitten avattiin. Johan kuvassakin on ensimmäisen sukupolven Focus vuodelta 1998, jopa se vanhin keltavilkkuinen-versio. Saabejakin sivuston mukaan kuulemma vielä valmistetaan Trollhättanissa. Ja Porche Boxteria suomessa!!
Vuosien aikana tapahtuu aika paljon, sivuston informaatio ei ole tätä päivää..
Cruzen koritakuu 6 vuotta, autoilla yleisesti 12 vuotta.
Miksiköhän sitten Chevyt kestää mutta Fordit ruostuvat niin, että niihin vaihdetaan ovia ja takaluukkuja muutaman vuoden välein. Siinäpä kysymys. Vai tarkoittaako takuu sittenkään sitä, että auto kestää tai ei. Vertaa Kia vs. Mercedes.
Edes Mersu ei ruostu kuin Fordit.
Yrittäisitte edes parempaa, nämä vanhat ruoste ongelmat on jo ajat sitten korjattu ja otettu opiksi. Onneksi ne eivät johtuneet huonosta suunnittelusta vaan alihankkijan epäonnistumisesta korikitin valmistuksessa sekä Fordilla että Mersulla. Ne korjattiin pääosin ilman mutinoita. Mutta millä te korjaatte Chevynne huonosta suunnittelusta johtuvat viat ? Aivan, Pertti siellä Porissa keksi heti vastauksen: vaihtamalla auton !
Litrasella vielä kysyntää...
http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/ford leikkaa lisaa tuotantoaan/201211310721
En kyllä uskaltaisi koskea ...
Kestävyydestä ei ole mitään takeita. Liian vähän aikaa on ollut markkinoilla.
Onhan se varmaan ihan hyvä uutena. En tiedä kun en ole koeajanut.
Toisaalta en kyllä tule koeajamaankaan.
"Konserni ennakoi tekevänsä kahden seuraavan vuoden aikana Euroopassa tappiota yhteensä kolme miljardia euroa"
Seuraavaksi pudottavat laatua (jos edes mahdolista) jotta tulos saataisi edes vähemmän tappiolliseksi. Ei hyvältä näytä Voortin tulevaisuus.
Ford on lopettamassa useita tehtaitaan Euroopassa. Tuotantoa jatketaan Euroopassakin halvemman työvoiman maissa. Eiköhän se siitä.
Kohta kaikki tuon teholuokan autot on kolmipyttysellä turbolla. Ford näyttää tietä ja muut seuraa perässä.
että katsotte vaikka A-katsastuksen hylkäämistilastoa vuodelta 2011. Siellä ne ovat Ford ja Chevrolet sulassa sovussa 10-12 vuotiaissa hännänhuippuina.
Eläpä valehtele!!
Löysin 12vuotiaiden listalta Chevyn viimeiseltä sijalta, muuten 10-11v. niitä ei ole edes listaan mahtunut!! Fordeja on listan kärjessä, keskellä ja vähän alempana!!
Ja huomaappa, että mondeo joka 2000luvun alussa sai huonon maineen kittivian ja ruostumisen takia, niin sillä on myös ajettu enemmän kuin monella muulla!!
Mutta ennen kaikkea katsokaapa mikä on lähes joka vuotiaissa kärjessä........................TADAAAAAA.............TOYOTA!!!!
hehehehhehehehehehehehehh!!!!.....Siitä mallia...
Uusinta sirkkelitekniikkaa ... eiku sehän on ecoboost
http://www.youtube.com/watch?v=sroDxB7MLEo
Laittakaa volumet täysille ;)
Kolmepyttyisen murina on oikeasti vinkeän kuuloista kierroksilla, vähän kuin takamoottori-Porschen kutosen ääni. Mutta Korean- Chevroletisitihän ei semmosesta mitään tajua.
Yleensähän kun kolmisylinterisiä autoja koeajetaan lehdissä, jopa toimittajat pitävät kolmisylinterisen tasaisesta hurinasta. Nelari kiljuu paljon raastavammin.
Ainoa missä 3-pyttyinen häviää muille on käynnin värinä tyhjäkäynnillä. Fordin ecoboostissa tämä ravistus on saatu minimoitua tasapainoakselilla ja käynnin tasaisuus onkin saanut kiitosta koeajajilta.
auton moottoriksi kutsuvatkin. Pitäisköhän ottaa purkkarista 3-pyttynen Yanmar-diesel talveksi E-sarjan Mersuun.
voi hellanlettas sentää, purkkarista yanmar...veneessä kuuluu olla kasikone, että riittää vääntöö ja vauhtia...ja bensa palaa!! Autossa voikin olla taloudellinen 3pyttynen!!
Etpä tuostakaan tietäisi onko 3 vai 4-pyttynen, jos ei sitä ennalta tietäisi!!
Voisi olla kumpi vaan herkästi jengaa ottava pikkumoottori!!
Mutta siinäkin pikkusessa on tehoo lähes yhtä paljon kuin toisten merkkien 1,5kertaa suuremmissa!!!!
Onko sinulla oikein Avance vai jopa Sunwind!??
Äläkä vaan ala keksimään että korean chevy miehellä olisi joku Swan tai X-yachti!!!
Kyllä, veneilen itsekkin mutta tehokkaalla moottorilla!! Paitsi joskus velipojan purjepaatilla, kun ei ole kiire mihinkään!!
jos osaisit lukea niin voisit ehkä tajutakin mikä auto.
Jos sinulla olisi järkeä niin tajuaisit että kysymys oli veneestä!??
Ja ei se vanha E-mese nyt kovin kummoinen auto ole.....mätääneekin 5vuodessa takaluukusta alkaen!!
Murinaa ????
Ostaisitko korvakuulolta tuon auton ? Minä en.
Voishan tuolla äänellä tietysti kavereita hauskuuttaa.
Hyvä se varmaan on ;)
eipä siitä edes paljon ääntä lähde, kun on hyvin vaimennettu!!
Toisin on pöhinäpönttö crutsessa joka röpöttää ku kiinalainen moro..vaikka onkin korealainen mopo...vai onko moottori oikein ooppelin pajalta!! Tekniikka ainakin on c kadetin ajalta!!
Oikeasti ilman provoilua: Jos istut kolmipyttyisen auton sisällä silmät sidottuna ja kuljettaja kierrättää moottoria, et helpolla pystyisi erottamaan onko konepellin alla kuusi -vai kolmisylinterinen moottori. Kuunteleppa joskus, jos sellaisen kyytiin jostain syystä istahdat.
Moottorien äänien samankaltaisuus johtuu ymmästääkseni sisäisistä massavoimista, jotka ovat kuusisylinterisessä ja kolmipyttyisessä samankaltaisia.
Katoppa youtubesta videoita, jossa kiihdytellään vaikkapa Toyota Aygolla tai vaikkapa jollain VW-konsernin 3-pyttyisillä malleilla!!! Myös Liinpää kiinnitti asiaan erityistä huomioo Suzuki Alton koeajossa: hän kehui juurikin 3-sylinterisen moottorin "isottelevaa" murinaa ja sen soundia.
3-pyttyisiä mopomoottorina pitävät eivät huomaa asiaa koska eivät ole ikinä sellaista edes kokeilleet. Useampi 3-pyttyisellä ajava on kyllä ajanut 4-6 pyttyisillä ja pystyy käyntiääntä vertaamaan.:)
1.4 T on aika tasan kaksi vuotta vanha moottorimalli. Teilläpäin on sitten C-Kadetilla vielä ajeltu vielä silloin.
2010 näyttää ensimmäisiin Opeleihin tulleen 1.4 turbot. Fordin 1.0 turbo tuli alkuvuodesta. GM-moottori on jo ehtinyt osoittaa luotettavuutensa.
Sisälle autoon kuuluu moottorista tuskin mitään. Monesti unohtuu ajamaan liian pienellä vaihteella, kun moottoria ei kuule.
Samaa mieltä, Focuksen 1.0 koneen ääni on miehekkään muriseva, se vähän mitä autoon sille ylipäätään voi kuulla.
Tuota vaaraa ei ole Focuksessa kun moottori ulvoo isoilla kierroksilla. Oikeissa autoissa ajetaan pienemmillä kierroksilla ja moottoria ei kuule.
No sehän on kyllä kieltämättä saavutus että oopelin kone kestää kaksi vuotta.
Autotalli.com palvelusta ei löytynyt yhtään ooppelia tuolla moottorilla jolla olisi ajettu yli 40 tonnia.
Ei kovin suuria näyttöjä luotettavuudesta.
Ei näyttänyt olevan ensimmäistäkään käytettyä Cruzea myynnissä 1.4 Turbolla. Onkohan sitä myyty lainkaan? Cruze ostetaan hinnan vuoksi ja keulalle valitaan halvempi 1.6 vapari. Aika noloa, sillä tuon moottorin kanssa Cruze ei olisi pärjännyt edes kiihdytyksissä Focukselle.
jankuti jankuti. Keksi joskus edes yksi älykäs provo.
Focus EcoBoostin kanssa on hiljainen auto, luokkansa kärkeä.
Kuinka monta Cruzea on myyty 1.4T moottorilla?
Ei USA:ssa juuri muita myydäkään.
Suomessa ei vielä juuri yhtään kun ensimmäiset ovat vasta tulleet asiakkaille. Tai onhan niitä paljon myyty muttei vielä toimitettu asiakkaille.
Sitä on käytetty taksissa ja ajettu jo 300-400tkm. USA:sta löytyy paljon 150tkm ajettuja yksityisiltäkin.
Eipä taida olla jenkeissäkään ajettu kovin paljoa!!
2011mallisilla on ajettu maksimissaan 40t mailia...
Katohan ite:
http://autos.yahoo.com/used-cars/chevrolet-cruze-overview;_ylt=AonznlxEDMzYVG5eVPV89R5vcbd_;_ylv=3?make=chevrolet&make=chevrolet&make=chevrolet&make=chevrolet&make=chevrolet&make=chevrolet&model=cruze&model=cruze&model=cruze&model=cruze&model=cruze&model=cruze&start=496
Ja tuollakin sivulla yli 10000Cruzea myynnissä, ei pidetä sieläkään kovin kauaa!!
Pelkäävät varmaan auton hajoamista ja hinnan putoamista nolliin!!!
Sinä et löytäisi edes fillarin avaimia taskustasi. Olet kyllä vuoden tyhmin provopelle.
>>veneessä kuuluu olla kasikone, että riittää vääntöö ja vauhtia...ja bensa palaa
En tiennytkään että oot kaikenlisäksi purjehtija. Tietämystä näyttää löytyvän siltäkin saralta :)
Kuka nyhjää rättien kanssa???
mullaki täysin sama homma focuksessa kun laitan penkinlämmittemen pääle niin penkistä nousee 25cm pitkä musta dildo joka uppoaa rasvattuna anukseeni kuuluuko tämä vakio varusteisiin onko teillä muilla kokemuksia dildoista ja onko kaikissa fordeissa saman kokoiset kuulin että mitä isompi kone niin myös dildoki on isompi veikkaan että mustangissa on jo 60cm onkohan nuita myös lämmitettäviä.
Fordin varmaan pitäisi lisätä Korean-chevykuskeille oma varustepaketti joka sisältäisi tuon ituin Dildon!??
Ja Svåntelle viereen ja pojille taaksekkin omat isot mustat kumi jormat!!!
Näin saisi vielä enemmän ostajia Chevyleiristä!!!
En tienny et chevyis on tollasiaki....varmaa EXTRA LXTDG-varustetaso!!!!
hahahhahahahah!!!