olen 16 vuotias iltalukiossa opiskeleva poika helsingistä, haaveenani olisi muuttaa uudestaan ulkomaille (olen asunut aikaisemmin neljä vuotta ulkomailla) mutta huoliiko mikään maa joitain iltalukiossa olleita ihmisiä? Olisi pirun jees jos pääsis vaikka tän lukion jälkeen ulkomaille (ihan sama minne) koska ei huvittais odottaa jonnekin kolmikymppiseksi ja sitten vasta päästä asumaan ulkomaille
unelmani
seppo teppo
1167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Iltalukion todistus on samanarvoinen päivälukion todistuksen kanssa ja yo-kirjoituksethan ovat tietysti molemmissa samat. Voit siis hakea opiskelemaan ihan mihin maahan tahansa ja hakuvaiheessa sinun ei edes tarvitse erikseen mainita, että paperisi ovat juuri iltalukiosta, sillä kun ei ole mitään väliä. Monissa maissa lukiota vastaava koulu toimii päivä- ja iltavuoroissa, joten suomalaisessa ilta/aikuislukiossa ei ole mitään sen erikoisempaa. Itse en ole maininnut koskaan missään vaiheessa ulkomailla (opiskelupaikan haku tai työhaastattelut), että todistukseni olisivat iltalukiosta, vaan kutsun niitä lukiotodistuksiksi, näin ei tarvitse selitellä sen enempää. Hyvin ovat kelvanneet.