Norjanangervo leikkaaminen

Meillä on 20 vuotias, ränsistynyt norjanangervoaidanne. Tiedän (?) että sitä nuorennetaan leikkaamalla yksittäisiä oksia alas. Tai kokonaan alas heti kukinnan jälkeen. Viime syksynä iski kuitenkin leikkaushepuli, ja pistimme sen puolesta välistä poikki pensasleikkurilla.
Mitä mieltä olette, pitäisikö kevään tullen kuitenkin viimeistellä pensaat ihan tapeille, vai lähteekö noista puoleenväliin kynityistä juurivesoja? Jos se vain jatkaa kasvuaan siitä katkaistusta kohdasta niin ei hyvä.
Tietoinen riski otettiin, ja varauduimme myös koko aidan menetykseen. Jos näin käy, niin sitten uusiksi kaikki.
33718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Leikkaa pensaat alas( 5-10 cm tapille) heti kun lumet sulaa. Lisää tarvittaessa uutta multaaa ja lannoita. Tänä vuonna ei kuki, mutta pensaat kasvattavat hyvät uudet versot ja ensi keväänä kukinta on komea. Puolivälistä leikatut versot kasvattavat uutta heti leikkauskohdan alapuolelta, haarautuvat ja pensas menettää mallinsa. Toki tyveltäkin uusia versoja jonkin verran kasvaa, ja silläkin tyylillä pensaan voi uudistaa, mutta nopeammin kauniimman pensaan saat täydellisen alasleikkauksen jälkeen.

Äänestä
  • Tuota vähän arvelinkin, toisaalta alasleikkaus jo syksyllä olisi ollut liian iso urakka roskien poisviennin suhteen. Mutta homma on nyt pakko viedä loppuun asti lumien sulettua. Aidanne on niin pitkä että kärsivällisyys ei taida riittää oksasaksien käyttöön. Eli homma pitäisi hoitaa jollain bensakäyttöisellä, mutta olen kuullut että sakset ovat ainoa oikea tapa.

    Äänestä

Toki leikkauksen voi tehdä raivaussahallakin tai vaikkapa moottorisahalla jos selkä kestää, mutta näiden teholeikkureiden leikkausjälki voi olla aika repivää, varsinkin ohuiden oksien kohdalla. Saksilla tulee siisti leikkauspinta, johon ei niin herkästi ötökät ja taudit iske. Voimakkailla, pitkävartisilla saksilla napsii oksia ilokseen, päivässä pätkii monta pensasta. Tai pidä leikkaustalkoot, porukalla homma hoituu vauhdilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pirpukka kirjoitti:

Meillä on 20 vuotias, ränsistynyt norjanangervoaidanne. Tiedän (?) että sitä nuorennetaan leikkaamalla yksittäisiä oksia alas. Tai kokonaan alas heti kukinnan jälkeen. Viime syksynä iski kuitenkin leikkaushepuli, ja pistimme sen puolesta välistä poikki pensasleikkurilla.
Mitä mieltä olette, pitäisikö kevään tullen kuitenkin viimeistellä pensaat ihan tapeille, vai lähteekö noista puoleenväliin kynityistä juurivesoja? Jos se vain jatkaa kasvuaan siitä katkaistusta kohdasta niin ei hyvä.
Tietoinen riski otettiin, ja varauduimme myös koko aidan menetykseen. Jos näin käy, niin sitten uusiksi kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu