Lapseton nainen sijaissynnyttäjäksi?

Olen miettinyt että pitäisikö kysellä tätä paremminkin ulkomaisilta foorumeilta, mutta ajattelin ensin täältä. Jos joku tietää paremman paikan mistä kysellä tälaisia, olisin kiitollinen neuvoista.

Olen päälle kolmikymppinen omasta halustani lapseton nainen. Olen lapsirakas ja raskaus kokemuksena kiinnostaisi, mutta en ole koskaan halunnut omia, ainakaan itse kasvattaa. Olen aina ajatellut että jos joku homoystävistäni tarvitsisi apua, olisin valmis synnyttämään lapsen (ja jos lapsikuume yllättäisi, itselleni toisen tai kolmannen), mutta nykyisellään en tunne ketään joka olisi tässä tilanteessa ja minulta alkaa olla ns. aika loppumassa, ainakin ensisynnytystä ajatellen.

Haluaisin edelleen kuitenkin kokeilla ja rehellisesti sanottuna olen miettinyt myös korvausta vastaan synnyttämistä, kun sillä kuittaisi opintovelkaa mukavasti (ei laillista Suomessa, tiedän). Onko kenelläkään kokemusta sijaissynnyttämisestä vaikkei ole omia lapsia, tai sijaissynnyttäjistä joilla ei ole omia lapsia? Miten kaikki olisi helpointa toteuttaa?
6355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toivottavasti tulee laki joka sallisi sijaisynnytyksen. Ihanaa kuulla että sinunlaisia naisia on olemassa.

Itse on luultavasti pysty koskaan kantamaan toista lasta. Haaveilen sijaissynnyttäjän avusta, mutta en tiedä tulisiko se koskaan olemaan mahdollista lain puitteissa, sekä taloudellisesti.
IVF-hoidot ovat kalliita, ja ymmärrettävästi sijaiskantaja haluaa taloudellista korvausta. Tuotahan ei voi toteuttaa ilman IVF:ää josta biologisilta vanhemmilta otetaan siittiöt ja munasolut ja siirretään kantajaan, joten tällähetkellä ei ole mahdollista toteuttaa tasan mitenkään (kun sitä myös viestissäsi kysyit).

Toivotaan parasta lain muuttumiseksi!

Äänestä
  • Nykyinen laki on ihan älytön. Olisi järkevämpää jos sekä tulevat vanhemmat että sijaissynnyttäjä löytyisivät virallisia teitä, kävisivät vaikka samat testit ja muut kuin adoptiolapsia haluavat. Olisi se tälläkin puolella kiva tietää että lapsi oikeasti tulee hyvään perheeseen.

    Oon lukenut että jotkut käyvät Venäjällä tekemessä sen, mutta sellainen tietysti kysyy varoja. Toinen mahdollisuushan on käyttää sijaissynnyttäjän munasoluja jos pariskunnan miehen siittiöt kelpaavat.

    Toivotaan parasta tosiaan!

    Äänestä

Maapallolla on jo tarpeeksi lapsia puutteessa: ilman vanhempia, perustoimeentuloa ja koulutusta. Unohda moiset hölmöilyt!

Äänestä

ns.laittomasti maailman lapsiaon tullut ja tulee olemaan.

monellakohan on sopimus jonkun perheen kanssa,että synnytyksen jälkeen lapsi adoptoidaan heille?voisin veikata muutamia...

Äänestä
  • Arvaisin samoin. Onnistuu hyvin jos lapsen biologinen isä on pariskunnan mies.

    Ennen varsinkin oli tavallista antaa lapsia lapsettomille kasvatettavaksi, nykyisin tuntuu että äitiydestä ja äiti-lapsi-suhteesta on tullut niin pyhää että kaikkea paheksutaan, jopa äitejä jotka antavat kasvatusvastuun isälle. Ikään kuin muut eivät pystyisi lasta kasvattamaan (jopa paremmin) kuin biologinen äiti.

    Äänestä

Älä tee mitään noin kauheaa. Jos saat lapsen miehen kanssa, mies on lapsen isä ja sinä olet lapsen äiti ja juuri teidän velvollisuutenne on pitää lapsesta huolta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yksi kiinnostunut kirjoitti:

Olen miettinyt että pitäisikö kysellä tätä paremminkin ulkomaisilta foorumeilta, mutta ajattelin ensin täältä. Jos joku tietää paremman paikan mistä kysellä tälaisia, olisin kiitollinen neuvoista.

Olen päälle kolmikymppinen omasta halustani lapseton nainen. Olen lapsirakas ja raskaus kokemuksena kiinnostaisi, mutta en ole koskaan halunnut omia, ainakaan itse kasvattaa. Olen aina ajatellut että jos joku homoystävistäni tarvitsisi apua, olisin valmis synnyttämään lapsen (ja jos lapsikuume yllättäisi, itselleni toisen tai kolmannen), mutta nykyisellään en tunne ketään joka olisi tässä tilanteessa ja minulta alkaa olla ns. aika loppumassa, ainakin ensisynnytystä ajatellen.

Haluaisin edelleen kuitenkin kokeilla ja rehellisesti sanottuna olen miettinyt myös korvausta vastaan synnyttämistä, kun sillä kuittaisi opintovelkaa mukavasti (ei laillista Suomessa, tiedän). Onko kenelläkään kokemusta sijaissynnyttämisestä vaikkei ole omia lapsia, tai sijaissynnyttäjistä joilla ei ole omia lapsia? Miten kaikki olisi helpointa toteuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu