Loppuuko myyjän palkannousu 8.vuoden jälkeen?

Tes Pam ilmoittaa palkkataulukossaan myyjien palkat 1-8. vuoden myyjän mukaan. Eikö palkkakäyrä nouse 8. vuoden jälkeen kuin liiton määräämät pakolliset nousut mitä ne onnistuvat keskustelemaan? Tuntuu hullulta että työtoverini joka on ollut talossa kohta 20 vuotta saa samaa palkkaa kuin itse saisin viiden vuoden päästä. Sitten olisimme samassa palkkaryhmässä huolimatta siitä että hän on tehnyt firmalle 20 vuotta enemmän töitä kuin minä ! Jos palkkahuippu todella tulee vastaan 8. vuoden kohdalla niin täytynee alkaa uudelleen opiskelemaan,
182298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sama tilanne on joka alalla. Paitsi jos saa ylennyksen, eli opiskelee lisää.

Äänestä

Eikös siellä kaupan alalla ole niin kuin muuallakin, että taulukkopalkat ovat niitä vähimmäispalkkoja, mitä on pakko maksaa ja hyvälle henkilölle maksetaan sitten enemmän työn vaativuuden, ammattitaidon, erityisosaamisen tms. perusteella? Kannattaisi kysellä esim. esimieheltä, miten on palkankorotusten laita sitten vanhempana. Jos et kehtaa kysyä, niin juttele luottamusmiehen kanssa.

Äänestä
  • Hyvälle henkilölle ei makseta enempää, kun ei ole pakko. Voi maksaa, mutta ei makseta.

    Äänestä

Aika lapsellista ajatella, että työnantaja maksaisi vapaaehtoisesti enemmän kun laillisesti voisi. Tosin niitäkin on, mutta työntantajan tehtävä on kerätä rahaa itselle ja yritykselle, ei jaella niitä työntekijöille.

Äänestä
  • Millonka sä olet viimeksi ollu töissä?

    Äänestä

Kyllä kyse on siitä että viimeistään kahdeksan vuoden kohdalla pitää olla työntekijänä sillä tasolla, ettei enempää voi saavuttaa. Palkka maksetaan tehdystä työstä, ei työvuosista.
Eri asia on sitten hyvän työntekijän henkilökohtaiset lisät, mutta ei sellaisia taulukoida.

Äänestä
  • Kyllä tuo raja tulee eteen jo 5v kohdalla, ei se 5v -> 8v kolmen vuoden sisällä opi mitään mitä et ole ekan 5v aikana oppinut.

    Eli nuo kokemuslisät pitiäsi maksaa maksimina jo 5v kohdalla.

    Äänestä

8. vuoden myyjän palkka on tällähetkellä 11,61€. luulisi että jossain vaiheessa on tultava työvuosilisää tai ammattitaitolisää , tuotetuntemuslisää tai jotain plussaa kun myymälässä ei ole mahdollista nousta ylemmäs. elintaso nousee kokoajan mutta palkka jurraa paikoillaan. lisäksi tunteja ei saa ikinä 30h/vk enemmän. minusta tuo haisee epäreilulta että ollaan tehty samassa paikassa samaa hommaa osa-aikasena 20 vuotta saavuttamatta viimeisen 12 vuoden aikana yhtään mitään.

Äänestä

On kyllä synkkää jos vuosienkaan jälkeen kaupanalalla ei saa edes täysiä tunteja.
Yhteiskunta alkaa näköjään olemaan ihan kunnolla kahtia..

Hölmöintä on että varmaan noilla palkoilla joutuu jo asumistukiluukulle?

Äänestä

Johtuisiko kaupan alan huono palkkaus, kehnot vuorolisät ja ikävät työajat omasta ammattiliitosta? Palvelualan ammattiliitto PAM neuvottelee palkat ja työehdot kaupan alan työnantajien kanssa.

Mistähän se johtuu, että kaupoissa työntekjät suostuvat osa-aikatyöhön - jolla ei elä! - 10 euron tuntipalkalla? Työntekijöillä on huono palkka ja huonot vuorolisät, vuorotyö, epämukavat työajat, 4-5 tunnin työvuoroja ja olemattomat henkilökuntaedut. Koulutusta ja työnkiertoa ei ole. Kaupan päälle saat kokea henkistä väkivaltaa asiakkaitten taholta!

Kaupan alalle ei todellakaan kannata hakeutua töihin!

Äänestä

Nousiko niitten kokoaikaisten vaan, miksi ei kaikkien. Jos ei niin olisko kannattanu nostaa sitte ollenkaan

Äänestä

No kuitenki jonkunlaista palkkakehitystä on olemassa. Omalla alallani teknologiateollisuudessa se alkupalkka on loppupalkka tästä hetkestä ikuisuuteen.

Äänestä

palkankehitys lakkaa lähes 100 % varmasti jos uranousua ei tapahdu.

Äänestä
  • Mihin myyjät voi nousta? Missä kaupassa on töissä 20 HEVI vastaavaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin myyjät voi nousta? Missä kaupassa on töissä 20 HEVI vastaavaa?

    palkka määräytyy position eli hierarkia-aseman mukaan, Jos on fiksu niin myyjäkin etenee johtajaksi ja liikemieheksi. Tai sitten pääministeriksi. Harvinaista muttei mahdotonta.

    Äänestä

Siihen asti opitaan ja sen jälkeen tulee yleiskorotukset ja henkilökohtaiset korotukset.
Ei kauhean vaikea asia ymmärtää jos on ollut joskus töissä.

Äänestä
  • Kaikki ei henkilökohtaisia korotuksiakaan saa, vaikka olisi ylimääräistä työtä tehnytkin. Ja kun lopettavat sen ylimääräisen työn tekemisen ilmaiseksi, työnantaja ihmettelee et onpa paska työntekjiä :D

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kaikki ei henkilökohtaisia korotuksiakaan saa, vaikka olisi ylimääräistä työtä tehnytkin. Ja kun lopettavat sen ylimääräisen työn tekemisen ilmaiseksi, työnantaja ihmettelee et onpa paska työntekjiä :D

    Itsekin kuulun tähän porukkaan jotka ei ole ikinä henkilökohtaisia korotuksia pyynnöstä huolimatta saanut eli alle tessin menee palkkaus. En tee enää kuin sen minimimäärän keikkatyönä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palkoillinen kirjoitti:

Tes Pam ilmoittaa palkkataulukossaan myyjien palkat 1-8. vuoden myyjän mukaan. Eikö palkkakäyrä nouse 8. vuoden jälkeen kuin liiton määräämät pakolliset nousut mitä ne onnistuvat keskustelemaan? Tuntuu hullulta että työtoverini joka on ollut talossa kohta 20 vuotta saa samaa palkkaa kuin itse saisin viiden vuoden päästä. Sitten olisimme samassa palkkaryhmässä huolimatta siitä että hän on tehnyt firmalle 20 vuotta enemmän töitä kuin minä ! Jos palkkahuippu todella tulee vastaan 8. vuoden kohdalla niin täytynee alkaa uudelleen opiskelemaan,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu