Vähäsöyrinki jatkaa hiihtovalehtelua

Perjantain Urheilusanomissa ex-päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki puolestaan yritti pestä itseään viattomaksi hiihdon dopingista,ainoa mikä haastattelusta puuttui oli rehellisyys.Hän peräänkuulutti "sivistynyttä keskustelua" ettei tulisi "lisää ihmisuhreja-samaan hengenvetoon hän leimasi valehtelijoiksi Kyrön-Mäkelän-Myllylän-Kuivalaisen jotka olivat hänet maininneet dopingin yhteydessä.
Itse hän ei tiennyt dopingista Suomen maajoukkueessa mitään (vaikka oli päävalmentaja jopa kahteen otteeseen:),Lahden MM-kisojen v.1989 epäilyttävän hyvät tulokset olivat vain suomalaisten erityisen hyvän tasatyönnön ja suksihuollon ansiota.
Lopussa hän kehtaa verrata itseään jopa sotasyyllisiin-huh huh-itkeä STT-oikeudenkäynneissä hänelle määrättyjä korvauksia -Vähäsöyrinki tuomittiin 9kk:n ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta.Mika Myllylä oppi lopussa puhumaan totta kun tunnusti EPO:n käytön,tätä ei kansa eikä varsinkaan Hiihtoliiton herrat halunneet kuulla-olisiko aika kokeilla puhua totta Pekka Vähäsöyrinki?
2738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan sama. Tietäähän sen jo jokainen että kaikki huiput ympäri maailmaa ovat käyttäneet ja käyttävät tänäänkin dopingia.

Miten Suomalaiset olisivat voineet ainoana hiihtomaana jäättää käyttämättä suoritusta parantavia dopingmenetelmiä. Ei Suomalaiset niin tyhmä kansa ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUNTOHIIHTÄJÄ kirjoitti:

Perjantain Urheilusanomissa ex-päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki puolestaan yritti pestä itseään viattomaksi hiihdon dopingista,ainoa mikä haastattelusta puuttui oli rehellisyys.Hän peräänkuulutti "sivistynyttä keskustelua" ettei tulisi "lisää ihmisuhreja-samaan hengenvetoon hän leimasi valehtelijoiksi Kyrön-Mäkelän-Myllylän-Kuivalaisen jotka olivat hänet maininneet dopingin yhteydessä.
Itse hän ei tiennyt dopingista Suomen maajoukkueessa mitään (vaikka oli päävalmentaja jopa kahteen otteeseen:),Lahden MM-kisojen v.1989 epäilyttävän hyvät tulokset olivat vain suomalaisten erityisen hyvän tasatyönnön ja suksihuollon ansiota.
Lopussa hän kehtaa verrata itseään jopa sotasyyllisiin-huh huh-itkeä STT-oikeudenkäynneissä hänelle määrättyjä korvauksia -Vähäsöyrinki tuomittiin 9kk:n ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta.Mika Myllylä oppi lopussa puhumaan totta kun tunnusti EPO:n käytön,tätä ei kansa eikä varsinkaan Hiihtoliiton herrat halunneet kuulla-olisiko aika kokeilla puhua totta Pekka Vähäsöyrinki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu