Bongaa Jenkkifutari

Moi kaikille!!
Ajattelin tehdä keskustelun mihin voi ilmoittaa, kun on nähnyt Jenkkifutarin.
Olen aktiivisesti seurannut esimerkiksi FF2 (fudisforum) josssa fanit kertovat aina, kun ovat nähneet pelaajia ns. siviilissä.
Olisi mielenkiintoista kuulla missä Jenkkifutarit liikkuvat kentän ulkopuolella.
VÄhän alkaa jo kyllästyttämään pelkästään seuraamaan pelaajien edesottamia Velodromilla.

Itse aloitan tuoreella näköhavainnolla.
Wolverinesin tähtipallonkantaja Stephen Stokes on nähty juuri Oulunkylässä ja hänellä oli kassi, jossa luki 28 eli hänen pelinumeronsa.
Stokes istui bussipysäkillä, mihinköhän menossa, hmmm??

Ilmoittakaa havaintoja rohkeasti
662887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Koko Turun joukkue nähty Turun yössä juomassa olutta ja kehumassa toisiaan! Komeita ja lihaksikkaita olivat;)

Äänestä

Nää kaikki jätkät on never höördejä. Ei niitä kukaan tunnista, paitsi mutsit. Nekin vastentahtoisesti

Äänestä

Mää näin äsken itseni peilistä! Olin taas lihonnut!

Äänestä

Näin kolme Lappeenrannan pelaajaa taas kerran. Näin ne eilen ja tulen näkemään taas huomenna

Äänestä
  • Ok, teillä on siis taas treenit.

    Äänestä

Uittamonrannalla nähty rantapoika kantoi Trojanssin pelipaitaa ylpeänä!

Äänestä

Ottaen huomioon ketjun aloittajan viestin lähetysajan uskon Wolverinesin pelaajan olleen matkalla harjoituksiin.

http://www.wolverines.fi/harjoitukset.php?sec=miehet

Linkistä löytää tietoja, joiden perusteella uskoisin hänen olleen matkalla harjoituksiin.
Jos olisit hieman jaksanut etsiä, olisit itsekin löytänyt tiedon!!

Äänestä

Näin yhen jenkkifutarin, tai siis ehkä en oo varma, mutta oli sen verran iso kaveri, että oli pakko olla pelaaja. En uskaltanut kysyä että pelaako, olisi varmaan taklannut mut siihen paikkaan :)
Näin siis kyseisen kaverin Heinolan Prismassa. Aika näppärästi kyseinen kaveri hurautteli menemään sähkörollaattorillaan käytävillä.

Äänestä
  • Sixtari kesälomalla?

    Äänestä

Näin äsken linjamiehen ostamassa talouspaperia ja käsirasvaa.

Äänestä
  • Sinkkuilta tiedossa?

    Äänestä

Kohta on hyvä hetki mennä bongaamaaan jenkkifutareita.
Velolla alkoi vartti sitten jännittäävä vaahteraliigaottelu Roo-Taft, uskoisin siellä olevna monata jenkkifutaria lähialueenjoukkuiesta, esim. Wol, 69, Wol2, Bulldogs.

Saas nähä montako näen?
Varmaan aika monta

Äänestä

Wintteri bongattu yläkentällä.

Äänestä

Ei nyt välttämättä liity suoran aiheeseen mutta picnic-katsomossa bongattu 4 katsojaa koira.

Äänestä

Henri Winter aka Tipsteri tuli lunastamaan R-Kioskistamme voittoisaa pelikuponkiaan, hän oli lyönyt Trojansin hyökkäykselle vs. over 69.5 pts ja omalle hyökkäykselle miinusjaardit 50.5 yards. Kerroin oli niin hyvä, että nyt Falconsin tiimi saa palkattua Halla-Aholle viulustin, joka voi säestää hänen itkujaan.

Äänestä

Crocojen kahden passin qb bongattu helsinkivantaan transit-alueella

Äänestä

Eilen nähty lihava, hikinen, sekava, viiksekäs mies Yläkentän lähistöllä.
Yksinään kulkiessaan hänen puhetulvansa ei ottanut loppuaakseen ja jotain kovin pientä hänellä oli kädessä.
Eikö Trojans enää treenaa Impparissa?

Äänestä
  • Se olin varmaan minä! Lihavalta näytän kaukaa. Suihkunraikkaana näytän hikiseltä. Viikset oli varmaan hesen punaista majoneesia, mikä oli tullut hampurilaisesta, jonka söin suihkussa. Kävellessäni treenien jälkeen, käyn aina spessut läpi ääneen itselleni. Pieni esine kädessäni oli penikseni, koska virtsarakkoni oli täynnä.. En yleensä tee sitä julkisesti, mutta nyt oli ns. pakkorako tai -rakko, kuten tässä kohtaa voidaan leikkisästi asian ilmaista.

    Suurin osa Trojansin pelaajista treenaa Kuopion Niuvanniemessä. Matka on eittämättä aika pitkä, joten ollaan mietitty yhteistreenejä Steelersin kanssa.

    Äänestä

NO NYT KYLLÄ!!!
Eilen näin kyllä lukemattomia Wolvejen 2 joukkueen pelaajia "viihteellä"
Siellä oli ihan linjamiehestä aina pienikinttuisiin rissuihin.
Meno oli kyllä jenkkifudisjoukkueen mukaista.
Nämä miehet vaikuttivat omistavan koko baarin, eikä kukaan uskaltanut sanoa heille ei!!!
Vitun hulluuu!!

Jos off-field on noin siistiä niin voisin itsekin alkaa harrastamaan siinä oli kyllä veljeys ja viihteellä olo samassa lauseessa.

Tietääkö kukaan olisiko kenelläkään joukkuella pkseudulla käyttöä 35 vuotiaalle mutta silti varsin fyysisessä kunnossa olevalla tulevalee pelaajalle.
Olen aikaiemiin harrastanut jääkiekko juniorieissa ja pari peliä pelannut lentopalloa eli ulottovuutta ja pommppua löytyyy.

Mutta on ne hullui pääliköitä noi jenkifutarit

nimii en tähän pysty mainii ku oli niin kaukana musta ja en todellakaan kyl usakaltanut mennä lähemmäks olis saanu viel tuntee fyysisen preesensin

Äänestä

Eilen bongattu Helsingin Bakersista Roon Avainpelaajat ja wolverinesin ulkomaalaiset kuuttila ja vielä ÄYRÄVÄINEN !

Ja tämä ei ole läppä, http://www.bakers.fi/

Hyvin näytti pojille märkä maistuvan, aivan pleksit molemmat joukkueet äyräväinen.

Mitähän pojat suunnittelee ? Roon koutsitki näytti olevan mukana

Äänestä
  • Ensi kaudella Kuuttila Roostersissa. Varma tieto. Kundin kilpailuvietti on niin kova, ettei se halua olla häviävässä joukkueessa. Henkilökohtaisesti ole sitä mieltä, että sen kannattaisi mennä TAFTiin auttamaan kotiseutunsa poikia nousemaan liigan kärkeen, mutta Roostersin imu on ilmeisen kova. Niin kuvaannollisesti kuin suuseksillisestikin.

    Äänestä

  • Shaft'n'balls kirjoitti:

    Ensi kaudella Kuuttila Roostersissa. Varma tieto. Kundin kilpailuvietti on niin kova, ettei se halua olla häviävässä joukkueessa. Henkilökohtaisesti ole sitä mieltä, että sen kannattaisi mennä TAFTiin auttamaan kotiseutunsa poikia nousemaan liigan kärkeen, mutta Roostersin imu on ilmeisen kova. Niin kuvaannollisesti kuin suuseksillisestikin.

    Sitä pelleä ei roossa nähdä.

    Äänestä

joo ei TODELLAKAAN!!!
Tää kuuttila on kuin Karalahti sitä ei todellakaan haluta jokruihin.
Jos edes on huhua et tää panssarielvis olisi todellakin tulossa poikani joukkueeseen niin kyllä Velon Piknikkatsomo ottais tän ROO puheenjohtajan puhutteluun ja opettaisi miehelle järkeä että sitä kuutilaa ei haluta
annetaan peliaikaa omille junioireille ja niille jotka pelaa rakkaudesta lajiin ei halusta isoihin taalakasoihin kuten tää ÄÄSSKUUTTIILA jolla jengiuskollisuutta ei ole vaan menee jenkkeihin kin pelaa rahan perässä ja HUPS sit ku ei NFL=NEVER HEARD FOOTBALL LIIGA kutsukaan niin pitää alkaa miesjenkkifudishuorata kotimaisessa SAJL SUOMEN KOVINTA AMERIKKALASITA JALKAPALLOA sarjasaa.
me ei tarvita täällä suomesssa tälläsii vaan mielestäni kovat rajoitukset ulkomaalaispelaajille ja enemmän kotimaisia pelaajia eili oman seruan kasvatteja

kiitos

Äänestä

JUURI NYT!!!
Paljon ROOSTERS NAHKATAKKEJA VELOLLA LIIKKEELLÄ ja pari sixtarii (pienessä sievässä)

jos on nopea niin kohta voi bongata paljon tuttuja jefunaamoja velon katsomosta koska juuri alkoi jännittävä wol-but ottelu
tervetuloa

Äänestä
  • Sixtarit voi bongata tuttuun tyyliin pusikosta kyyläämästä. Ennen puoliaikaa kannattaa käydä bongaamassa. Toisella puoliajalla jo lienevät Kisahallilla heille tutuissa tiloissa.

    Äänestä

Laitetaan tää nyt tännekin, muuten jää kaivamaan.
Olin itse seuraamassa tänään Velolla matsia ja tila ei riitä tähän, jos nimeltä alan mainitsemaan kaikki, jotka näin, mutta sanotaan, että paljon jenkkifutareita tuli bongattua.
Kukonpoikia, numerohemmoja ja niin edelleen.
Mutta takaisin asiaan. Poistuessani ottelusta perinteiselle hampparille Mäkelänkadun Heseen, näin noin 3-5 hengen seurueen, joka mielestäni oli myös Velon katsomossa seuraamassa ottelua.

En tiedä voiko tänne kirjoittaa, jos kaipaa havaintoja, mutta mielestäni ainakin yksi heistä on pelannut lajia ja on jopa tainnut menestyä.
Eli siis tuntomerkkeihin.
Tummat verkkarit, lyhyet hiukset, kova ääninen ja en ole varma oliko lakkia päässä.

Haluaisin tietää ainakin yhden heidän nimen, koska odotellessani perheeni kanssa autokaistalla hampurilaisateriaa, oli yksi heistä heittänyt hampurilaiskääreet autoni tuulilasiin lähtiessään, sillä seurauksella, että ketsuppia tai majoneesia tuli tuulilasiin.

Ymmärrän asian olevan ulkopuoliselle pikku juttu, mutta olisi mukava saada nimi tietoon, jotta hän voisi kokea saman.

Äänestä
  • Se olin minä. Ja se ei muuten ollut majoneesia.

    Äänestä

  • Ota rautakanki käteen. Työnnä rautakangella lämpöpatteria kevyesti ja nuole pistorasiaa! Auttaa vaivoihisi.

    Äänestä

Hammmashampaalle tiedoksi.
Taisin joutua tekemisiin yhden tämän porukan jäsenen kanssa.
Olin itsekin perheeni kanssa Mäkelänkadun Hesburgerin lähistöllä ottelun jälkeen. Tarkoituksenani oli tankata paluumatkaa varten bensaa Mäkelänkadun ABClla.
Ajoin auton ABClla bensapumpun viereen ja nousin tankkaamaan autoa. Samaan aikaan auton viereen ilmestyi noin kolmekymppinen mies ja kysyi minulta bensaa vai dieseliä.
Tottuneena Shellin asiakkaana oletin hänen olevan töissä asemalla autojen tankkaaja ja ilmoitin auton kulkevan bensiinillä ja siirryin tietenkin sisälle maksamaan tulevasta tankkauksesta.
Tietäen ettei kiirettä ole selasin lehtiä ajankuluksi huoltoaseman sisällä.
Katsoessani ulos huoltoasemalta näin tämän saman kaverin pyrkimässä autoni takapenkille sisään, jossa olivat lapseni.
Ryntäsin ulos huoltoasemalta kohti autoani ja samaan aikaan tämä kaveri lähti juoksemaan pois päin kovaa vauhtia. Hänellä oli Raiders lippis väärinpäin, joten oletan kyseessä olevan sama henkilö, kuin Hesburgerilla.

Saatuani lapset lopettamaan itkemisen, kysyin vaimoltani mitä oli tapahtunut.
Vaimoni mukaan tämä mies, joka ei kuitenkaan ollut töissä huoltoasemlla oli lähdettyäni laittanut käden ikkunaan ja pyytänyt lapsia lyömään yläfemmat, kuten elokuvassa Titanic. Lapset tietenkin ilostuivat tästä eleestä ja löivät ikkunaa vasten yläfemmat.
Tämä ei hänelle kuitenkaan riittänyt, vaan hän oli innostunut tästä ja ottanut esille kuvan itsestään ja tunnetusta suomalaisesta iskelmälaulajasta, itse en laulajan nimeä muista, mutta vaimo muisti.
Samaan aikaan hän oli hokenut, kuinka häneen voi luottaa, koska on ollut samassa kuvassa tämän tunnetun laulajan kanssa.
Näytettyään kuvaa hän oli halunnut tulla lasten viereen istumaan takapenkille.
Tällöin vaimoni oli laittanut ovet lukkoon ja onneksi itse kerkisin väliin, ennenkuin mitään vakavaa ehti tapahtua.
Luojan kiitos selvisimme säikähdyksellä.
Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja varoitankin kaikkia muita tästä miehestä, jos asioitte Mäkelänkadun huoltoasemalla.

Äänestä

Sairasta

Äänestä

IHAN OIKEIN!! NYT TIEDÄTREB HENK7ÖÖLISYYDENI!! EI OLU KETSUPZII KU BURGURIN EXTRA MAHHONEESITT MITKÄ PURSKAHTI IKKUNNAN!! TYHMÄT JÄRLÄRIT EI TAJUNU ET JUOTIN VIIÄUNAA VESIPULLOSTA!! SITÄ NE LULEE RT JODAAN PELIS VETÄ MUT SE ON VINAA, JENKIT JUU VISKII PELISÄ!! PS JIHANNA TUKSUAINEN ONBIHANA

Äänestä

mustilla miehillä isot munat. isommat kuin suomijunteilla. baareissa ehdoton valinta! terv. musta tuntuu (ei porvoo konnection)

Äänestä

Puheenjohtajamme bongattu tänään ulkoiluttamasta koiraa aamulla.

Äänestä

puheenjohtajan alaikäinen vaimo bongattu myös.

Äänestä

Mä bongasin jonkun jätkän lenkillä töölössä Roostersin t-paita päällä. Positiivista oli se, että se oli lenkillä. Negatiivista oli se, että se oli suoraan roostersstereotypioiden oppikirjasta. Lenkillä keskellä Töölön kovia katuja. Ei edes missään puistossa koska puut on kuitenkin niin landea.

Äänestä

JENKKI FUTARI BONGATTU ITÄ KESKUKSEN METRO ASEMALTA KERJÄÄJÄ MUMMON VIERESTÄ PUMMIMASSA FYFFEE.... KELTA MUSTAA OLI PÄÄLLÄ LUKI LAPUSSA ETTE JÄSEN MAKSUIHIN TARTTEE AVUSTUSTU STA.....

Äänestä

PARAS BONGAILUAIKA LÄHESTYY,KOHTA NIITÄ TAAS NÄKYY HESARILLA. KIIKARIT VALMIIKSI.

Äänestä

Eipä ole näkynyt.

Äänestä

eilen nähty kolme ex jenkkifutaria maunulan alepan kulmilla hakiksella. yhdellä oli päällä paita "we pick unlv calle,max,hene"

Äänestä

  • 13+143 kirjoitti:

    ihan v-t-t-u oikeasti kuka on t-paidan printin on kehittänyt ??? mistä helv-tn pakilan design instituutista on kartoitettu oppia vastaavaan tuotokseen http://sajl.spreadshirt.fi/miesten-perus-t-paita-A24137043/customize/color/4

    nää on varmaan ne samat miehet asialla ketkä kantoi spramaalintäytteisiä lakanoita aikoinaan velodromille. ja edelleen suurelle yleisölle epäselvyydet elää - kertokaa NYT JOKU mitä siellä auerin talossa aikoinaan tapahtui ja VALAISKAA SAMALLA mitä siinä suuressa valkoisessa kantaaottavassa lakanassa luki

    ps.uskooko joku teistä aidosti että ihmiset olisivat käyneet kuussa 1953?

    Äänestä

  • Oliko se yksi hullu siellä sitten teepaitasillaan keskellä joulukuuta?
    kuulostaa aivan pikku sieväiseltä jenkkipallonpelaajalta.
    ja toi paita huh huh ,, olis kiva tietää paljon sitä on myyty.
    ei varmaan kovinkaan paljon, koska jopa hipsterit kiertää ton pa5kan kaukaa vaikka niille yleensä kelpaa kuraset ysärikamat.

    hyi helvetti mikä paita, odottelen glory days paitaa meidän joukkue oli tosi hyvä silloin.. nimierkki punainen lokakuu

    Äänestä

  • conspiracy_theories_ kirjoitti:

    nää on varmaan ne samat miehet asialla ketkä kantoi spramaalintäytteisiä lakanoita aikoinaan velodromille. ja edelleen suurelle yleisölle epäselvyydet elää - kertokaa NYT JOKU mitä siellä auerin talossa aikoinaan tapahtui ja VALAISKAA SAMALLA mitä siinä suuressa valkoisessa kantaaottavassa lakanassa luki

    ps.uskooko joku teistä aidosti että ihmiset olisivat käyneet kuussa 1953?

    vastaus 1. Auerin talossa tapahtui murha, jonka tekijällä on kytköksiä kansainväliseen nuohooja syndikaattiin.

    vastaus 2. Lakanassa luki "kakkaa suuhun 69'ers". oma mielipiteeni oli että lakana on asiaton ja koitin sitä repiä alas, mutten onnistunut, koska ylivoima.

    vastaus 3. Kuussa on käyty, koska muuten NL ja CHI olisi sanoneet ettei siellä käyty, koska kaukoputki suunnattu kuuhun ja näkivät kun kuunaatit (astronaut) hyppiä siellä.

    Äänestä

Ei kait saatana SAJL myy tätä paitaa? Nyt meni pahasti myötähäpeän puolelle.

Äänestä

http://sajl.spreadshirt.fi/miesten-tekninen-paita-A24163652/customize/color/320


mites tämä paita, ei helevattilainen. siellä on mutamat aivotärhdyksen saaneet aivot olleet aivoriihessä ja tässä tulos. Parempaa kuin kummelit tää nykyinen meininki. Lisää näitä aivopieruja. Uskon että preseasonia tyhmempiäkin päätöksiä on tulossa, viimeistään kevätkokouksessa

Äänestä

Eilen tuli bongattua pari jenkkifutaria Mannerheimintien varrelta. Halvimmat tummanpunaiset paholaisen tölkit kädessä ja kova uho päällä, tai ainakin ääntä heistä lähti. Seisoivat vain siinä ja päihtyivät. Täytyy mainita humalatilan herroilla olleen kovin karnevalistinen, millainenkohan seuraava päivä?
Oli vaan pakko mainita tää, koska vielä 2013 molemmat kuuluivat junnumaajoukkueeseen ja pelasivat vaahteraa. Viime kaudella olivat molemmat lopettaneet jo ja näköjään nykyään harrastavat arkiryypiskelyä kadulla.
Junnut, käykää koulut kunnoilla ja älkääkä laittako kaikkea jefun varaan, ellet halua junnusarjojen jälkeen tippua tyhjän päälle.

Äänestä
  • Joo kyllä se valitettava tosiasia on, ettei edes paikka Vaahteraliigassa takaa elantoa loppuelämäksi. Kannattaa siis ainakin ammattitutkinto hommata pohjalle tai vähintään käydä joku aikuiskoulutuskeskuksen valmennuskurssi.

    Äänestä

  • 10+9 kirjoitti:

    Joo kyllä se valitettava tosiasia on, ettei edes paikka Vaahteraliigassa takaa elantoa loppuelämäksi. Kannattaa siis ainakin ammattitutkinto hommata pohjalle tai vähintään käydä joku aikuiskoulutuskeskuksen valmennuskurssi.

    Itse olen pitänyt huolta poikani koulutuksesta. Poika on firmassani opparilla. Saa sitä hieman rahaa ja oppii ammattiin. Samalla olen pitänyt huolen ettei treenaamaan mennä ennen kuin on päivän aikana vedetty vähintään 300 metrii johtoa. Oppii samalla mielenlujuutta ja tottelemaan minua.

    Ja aivan piti ilmoittaa että kuka Roostersin pelaaja oli uutisissa ROO nahkatakki päällä tuli talosta ulos rappusille viime viikolla. Kyseessä siis jokin YT-uutinen?

    Äänestä

  • poikani pelaa kirjoitti:

    Itse olen pitänyt huolta poikani koulutuksesta. Poika on firmassani opparilla. Saa sitä hieman rahaa ja oppii ammattiin. Samalla olen pitänyt huolen ettei treenaamaan mennä ennen kuin on päivän aikana vedetty vähintään 300 metrii johtoa. Oppii samalla mielenlujuutta ja tottelemaan minua.

    Ja aivan piti ilmoittaa että kuka Roostersin pelaaja oli uutisissa ROO nahkatakki päällä tuli talosta ulos rappusille viime viikolla. Kyseessä siis jokin YT-uutinen?

    Taisit sotkea 69ersin pelaajaan ellei kyseinen heppu sitten ollut antamassa potkuja. Roostersin pelaajat ovat omistavaa luokkaa.

    Äänestä

eilen tavattu useita liiton työntekijöitä laajasalon ravintola karhu ministeristä viettämässä jouluaattoa. eräällä (en sano nimeltä mutta kyseessä taitaa olla liiton puheenjohtaja) oli päällään m05 maastopuku (minkä omistamisen epäilen johtuvan anastuksesta sillä kyseisiä pukuja ei missään tapauksessa ole tuotu yleiseen myyntiin), toisella oli vantaan taft lippalakki jonka oikeaan reunaan oltiin kirjailtu brooderausteksti suomenmestarit 1985 (toivottavasti ei kaverin korvat jäädy sillä joulupäivistä on tulossa hyytävän kylmä) ja kolmas henkilö oli pukeutunut rasistisen kannanoton sisältäneeseen t.paitaan (en haluaisi mainita mitä tarkkaan ottaen paidassa luki jottei henkilön tunnistettavuus helpotu mutta ainakin sananparsi "racial purity is our security" oli yksi paidan fraaseista)

en voinut olla kuulematta mitä kaverukset keskustelivat sillä he istuivat viereisessä pöydässä ja yksi edellä mainituista yritty jatkuvasti hörppiä kaverini tuopistani väittäen että tuntee vessassa sillä hetkellä olleen kaverini. itse ajoin eilisillan taksia ja tulin vain pistäytymään kapakassa. koko visiittini ajan hävetti katsoa kuinka aikuiset miehet yksinäisyyttään viettävät JOULUAATTOA lähiöräkälässä häpeilemättä tunnottomassa humalassa. mukamas oli jokin pöytäkirja ja puheenjohtajan nuijakin siinä kourassa ja keskustelunaiheina aina välillä silmän lumeeksi jotain jefuaiheisia päätöksiä - joiden välillä aina noin puolen tunnin rivakka muisteleminen armeijakokemuksista (henkilöillä ei ole tainnut olla muuta elämää armeijan jälkeen). esimerkiksi tämä kansallissosialismin kannattaja ehdotti että juniorit voisivat jakaa peleihinsä ilmaislippuja ostoskeskuksissa ja helsingin seduloissa - väittäen humaltuneille nuorille ja shoppaileville eläkeläisille että kyseessä on tavallisesti hyvin kallisarvoiset liput mutta VAIN SINULLE olemme valmiita tarjoamaan niitä ilmaiseksi jos lupaat tilata seur 6kk ajan vaihtoehtoisesti valitut palat tai vartiotorni lehtistä SAJL nimisen organisaation laskuun. näin liitto saisi tuloja myös aikakausilehtimyynnistä jonka ALV kanta on hyvin alhainen ja rahat voitaisiin luonnollisesti kaataa alas samaisten ideanikkareiden kurkuista. olen pöyristynyt tällaisesta käytöksestä ja en itse huolisi ketään tällaisista röyhkimyksistä ainakaan helsingin alueen taksikuljettajain liittoon. ajattelin tulla vain ilmoittamaan teille tänne että kaikenlaista korruptiota sitä teidänkin piireissä näkyy olevan. olkaahan varuillanne. tunnen toki erään taksikuskin kuka kavalsi kerran erään matkapuhelimen. ja valitettavasti yhden toisen kuka heitti nuoren naisen pakilasta huopalahteen kuititta ja maksu suoritettiin nahkavisalla. mutta muuten vastaavaa epärehellisyyttä ei meidän piireistä löydy. suosittelen teikäläisille nousua barrikaadeille sillä KORRUPTIO ON KITKETTÄVÄ

Äänestä

hyvää joulua sullekkin

Äänestä

jos kyseessä todella oli puheenjohtaja niin en usko että käytti maastopukua. on nimittäin sivari, ainakin toiminnastaan päätellen

Äänestä

taas samaa junnujen trollausta. heh heh ja vielä kerran heh. onpa hauskaa

Äänestä

Onks tää sust oikeesti hauskaa?

Äänestä

no ei todellakaan ole

Äänestä
  • Niin just! Eikö kukaan ajattele lapsia?!

    Äänestä

bongasiko kukaan uutena vuonna jefu sotureita

Äänestä
  • miten liitto aikoo rangaista roostersia kyseisen tempauksen johdosta ?

    Äänestä

ihmiset luulee että täällä palstalla trollaa vaan jotku häiriköityneet juniorit. mutta just tuollaisia kaikki jenkkifutarit on. olipa hyvä että iltalehti nosti kissan pöydälle

Äänestä

törmäsin Kokkolassa varmastikin jefuu harrastavaan tai harrastaneeseen mieheen. Tarkemmin sanottuna Puistokadun ja Pormestarinkadun risteyksessä. Siinä punaisen talon edessä meuhkasi kovalla äänellä. Varmaankin oli pelannut koska päällä oli erotuomarin varusteet. Valkoiset housut ja seeprapaita päällä. Eikös entiset pelaajat ole nykyisiä tuomareita. Mitää heitä vastaan minulla ei ole mutta aikuinen mies voisi kyllä käyttäytyä. Ennen puolta päivää humalassa huuteli siellä. Ei edes ohikulkijoille vaan itsekseen ja nauroi räkäsesti "hyvien vitsien" päälle. Huuteli jotain tyyliin

"Kokkola kokkola ota kakkoseen"
"TOUCHDOWN"

Pelaako Kokkolassa edes jenkkipalloa kukaan tai mikään seura. en tiedä muutin juuri

Äänestä
  • se o minä
    SUOMI KUNTOON
    äänestä KESKUSTAA

    Äänestä

  • Kyllä ainakin minun ääneni menee Keskustalle! TOUCHDOWN! Atriasta hyvinvointia. Go Crocodiles! Got milk? Jes söör amerikan cowboy.

    Äänestä

Aito amerikkalainen jenkkifutari bongattu oman seuransa sponsorin vaimon päältä. Voi poika. Älä pure ruokkivaa kättä ja jätä perheenäidit rauhaan. Noloa touhua. Nolo urheilulaji.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aktiivinen seuraaja kirjoitti:

Moi kaikille!!
Ajattelin tehdä keskustelun mihin voi ilmoittaa, kun on nähnyt Jenkkifutarin.
Olen aktiivisesti seurannut esimerkiksi FF2 (fudisforum) josssa fanit kertovat aina, kun ovat nähneet pelaajia ns. siviilissä.
Olisi mielenkiintoista kuulla missä Jenkkifutarit liikkuvat kentän ulkopuolella.
VÄhän alkaa jo kyllästyttämään pelkästään seuraamaan pelaajien edesottamia Velodromilla.

Itse aloitan tuoreella näköhavainnolla.
Wolverinesin tähtipallonkantaja Stephen Stokes on nähty juuri Oulunkylässä ja hänellä oli kassi, jossa luki 28 eli hänen pelinumeronsa.
Stokes istui bussipysäkillä, mihinköhän menossa, hmmm??

Ilmoittakaa havaintoja rohkeasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu