Kaipaisin tietoja Aurinkomatkojen Melia Las Antillas hotellista, Varaderossa. Etenkin ruokapuoli ja
siisteys askarruttavat?? Matka alkaa 28.2.
siisteys askarruttavat?? Matka alkaa 28.2.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olimme tammikuussa tuossa hotellissa. Ruokavalikoima oli buffet-ravintolassa runsas kaikilla aterioilla, joten aina löytyi jotain syötävää. Myös jälkiruokia oli tarjolla enemmän kuin riittävästi. Jos jokin huono puoli pitää mainita, niin jonkin verran häiritsi se, että lämpimät ruoat olivat joskus ehtineet hieman jäähtyä tarjolla ollessaan. A la carte -ravintoloissa ei tätä ongelmaa tietenkään ollut. Muutenkin pidimme kovasti annoksista, joita näissä ravintoloissa söimme. Yleisesti voisi sanoa, että ruoka oli parempaa kuin olin olettanut. Hotellin yleisessä siisteydessä ei mielestäni ollut valittamista. Myös huone oli siisti, vaikka pientä kulumista olikin havaittavissa. Hotellin puutarha ja uima-allasalue oli viihtyisämpi kuin olin kuvista päätellyt, ja ranta ehdottomasti yksi hienoimmista, missä olen käynyt. Mielestäni tuonne hyvin uskaltaa viikoksi tai pariksi mennä lomailemaan.