Uutis-Jousi puolittaa myydyn tuotteensa

Monilla teistä on ikäkkäitä sukulaisia, jotka lukevat vain paperista Vieteriä ja he ovat olleet kestotilaajia. Tämän vuoden tilausmaksu tyypillisesti vuoden alusta laskutettuna maksettiin tammikuussa. Nyt Vieteri puolittaa myymänsä tuotteen. Mummujenne ja vaarienne on saatava huhtikuusta joulukuuhun maksetusta osuudesta puolet pois. Heille on myyty 2 lehteä viikossa ja toimittavat vain yhden. Pitäkääpä ihmiset omaistenne puolia.
13641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voi heleveta kun on ongelma taas saatu aikaan...Sullahan taitaa olla asiat tosi hyvin kun on aikaa pohtia tällaisia asioita.

Äänestä
  • Sullapas sitä tuntuu olevan aikaa tuollaisia kirjoitella. Oma mummi kun sunnuntaina päivitteli maksaneensa paljon Vieteristä ja nyt ilkeävät viedä toisen lehden. Hänelle kerroin tuon saman ja ajattelin, että ehkäpä muitakin ärsyttäisi pitkäaikaisten lehden lukijoiden kohtelu.

    Äänestä

  • aloittaja.... kirjoitti:

    Sullapas sitä tuntuu olevan aikaa tuollaisia kirjoitella. Oma mummi kun sunnuntaina päivitteli maksaneensa paljon Vieteristä ja nyt ilkeävät viedä toisen lehden. Hänelle kerroin tuon saman ja ajattelin, että ehkäpä muitakin ärsyttäisi pitkäaikaisten lehden lukijoiden kohtelu.

    Totta kai mulla aikaa löytyy valistaa tyhmempiä, mutta kylläpä kovasti kolahti kun ihan piti takaisin ruveta avautumaan. Jos UJ:n palvelu ei mummoasi kiinnosta niin lopettakaa lehden tilaus! Tosin taitaa teidän suvussa olla taipumus löytää sitten uusi epäkohta mihin pitää puuttua.

    Äänestä

  • jakenyysman kirjoitti:

    Neuvoppa viisas miten takatuvasi perut tilauksen, joka tapauksessa on kustu silmään

    Äänestä

Eikö ilmestykään kahdesti viikossa enää?

Äänestä
  • Liittyisikö aloitus lehden jakelun takkuiluun? Asun itse Siilinjärven keskustassa ja sekä Savon Sanomat että Uutis-Jousi jäävät joskus tulematta. Luullakseni johtuu jakajasta, joka usein muuten hoitaa työnsä metelöimällä eli hyppimällä kerrostalon portaikossa. Asiakas ja siinä samassa myös lehteä tilaamattomattonat naapurit, saavat aikaisen aamuherätykset, mutta eivät lehteä. Jakelupäivystys ei vastaa. Nauhalle saa jättää yhteystiedot, mutta puuttumaan jäänyttä lehteä ei jaeta eli näennäinen tai olematon palvelu tuo firmalle säästöä tässäkin tapauksessa.

    En lainkaan ihmettele, että paperilehtien tilaajamäärät kutistuvat, kun sisältökin on mitä on. Tavan vuoksi me vanhat lehtiä tilaamme, mutta ainahan tapoja voi muuttaa. Laskun loppusummaan näkeminen lisää motivaatiota siihen päätökseen.

    Äänestä

  • Herätyksen saanut kirjoitti:

    Liittyisikö aloitus lehden jakelun takkuiluun? Asun itse Siilinjärven keskustassa ja sekä Savon Sanomat että Uutis-Jousi jäävät joskus tulematta. Luullakseni johtuu jakajasta, joka usein muuten hoitaa työnsä metelöimällä eli hyppimällä kerrostalon portaikossa. Asiakas ja siinä samassa myös lehteä tilaamattomattonat naapurit, saavat aikaisen aamuherätykset, mutta eivät lehteä. Jakelupäivystys ei vastaa. Nauhalle saa jättää yhteystiedot, mutta puuttumaan jäänyttä lehteä ei jaeta eli näennäinen tai olematon palvelu tuo firmalle säästöä tässäkin tapauksessa.

    En lainkaan ihmettele, että paperilehtien tilaajamäärät kutistuvat, kun sisältökin on mitä on. Tavan vuoksi me vanhat lehtiä tilaamme, mutta ainahan tapoja voi muuttaa. Laskun loppusummaan näkeminen lisää motivaatiota siihen päätökseen.

    Huhtikuun alusta Vieteri alkaa ilmestyä vain torstaisin. Ilmoittivat jättävänsä sunnuntain lehden pois.

    Äänestä

  • huhtikuusta lähtien kirjoitti:

    Huhtikuun alusta Vieteri alkaa ilmestyä vain torstaisin. Ilmoittivat jättävänsä sunnuntain lehden pois.

    Hieman tuntuu keinotekoiselta hommalta. Onhan tämä vuosi suunnitelju UJ:ssa jo ennen vuodenvaihdetta. Laskutus ensin ja sitten vähennetään ilmestyskerrat puoleen. Ei hyvä!

    Äänestä

  • Voi kerpele... kirjoitti:

    Hieman tuntuu keinotekoiselta hommalta. Onhan tämä vuosi suunnitelju UJ:ssa jo ennen vuodenvaihdetta. Laskutus ensin ja sitten vähennetään ilmestyskerrat puoleen. Ei hyvä!

    Tilaushinta laskee ja ne jotka ovat maksaneet tämän vuoden saavat tuolla maksulla lehteä vähän pitempään, eli yli vuoden.
    Nythän UJ:n palvelu monipuolistuu ja kun hinta laskeeniin mielestäni ihan ok.

    Äänestä

  • jäpäkki kirjoitti:

    Tilaushinta laskee ja ne jotka ovat maksaneet tämän vuoden saavat tuolla maksulla lehteä vähän pitempään, eli yli vuoden.
    Nythän UJ:n palvelu monipuolistuu ja kun hinta laskeeniin mielestäni ihan ok.

    Vuokraapa auto vuodeksi etukäteen maksaen. No vaihtavat mopoon ja antavat tankillisen bensaa korvaukseksi ja antavat kuukauen lisää vuokraaikaa. Tuntuu kovin reilulta....

    Äänestä

  • Voi kerpele... kirjoitti:

    Hieman tuntuu keinotekoiselta hommalta. Onhan tämä vuosi suunnitelju UJ:ssa jo ennen vuodenvaihdetta. Laskutus ensin ja sitten vähennetään ilmestyskerrat puoleen. Ei hyvä!

    Siis miten niin laskutus ensin! Sehän riippuu ihan siitä mihin kohtaa tilausjaksosi loppuu. Jos tilausjaksosi loppuu maaliskuun loppuun niin älä jatka tilausta jos lehden hintalaatusuhde ei ole mieleisesi.

    Äänestä

  • jäpäkki kirjoitti:

    Tilaushinta laskee ja ne jotka ovat maksaneet tämän vuoden saavat tuolla maksulla lehteä vähän pitempään, eli yli vuoden.
    Nythän UJ:n palvelu monipuolistuu ja kun hinta laskeeniin mielestäni ihan ok.

    Onpahan perusreet, tosiasia on kuitenkin, että meitä on huijattu, minun tilaujaksoni on aina ollut kalenterivuosittain jnäin ollen en näe mitään puolustetta , moiselle puolitukselle.mutta onnistuuhan se kerran näinkin.
    väiski

    Äänestä

Tuo Uutis-Jousi on Keskisuomalaisen rahastuskone. Voin hyvin vertailla toista paikallislehteä Sisä-Savoa. Se ilmestyy edelleen kaksikertaa viikossa ja sen nettisivut ovat paljon paremmat. Siellä on ollut facebook uutisia viime viikolla 8 kpl ja erilaisia kyselyjä on pari viikossa. Uutis-Jousessa ei ole ollut kuin pari uutista kännykkään ja sama kysely on ollut jo viikkokausia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

selvä juttu kirjoitti:

Monilla teistä on ikäkkäitä sukulaisia, jotka lukevat vain paperista Vieteriä ja he ovat olleet kestotilaajia. Tämän vuoden tilausmaksu tyypillisesti vuoden alusta laskutettuna maksettiin tammikuussa. Nyt Vieteri puolittaa myymänsä tuotteen. Mummujenne ja vaarienne on saatava huhtikuusta joulukuuhun maksetusta osuudesta puolet pois. Heille on myyty 2 lehteä viikossa ja toimittavat vain yhden. Pitäkääpä ihmiset omaistenne puolia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu