Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kaverille kanssa

Olimme lapsuuteni kaverin kanssa lukioaikaan viikon loppu kalassa hänen perheesä mökillä. itse olen aina pitänyt ja pidän umpi heterona. Joten kaverin tunnustus homoudesta oli aikamoinen yllätys. En osannut muuta kuin kannustaa ja rohkaista hyväksymään oma itsensä.
Sateen ropistessa mökin kattoon juttelimme ja pelasimme korttia.
-
Loppu tuloksena annoin hänen naida itseäni anukseen. Tilanne oli lievästi sanottuna outo. Mutta kaveri sai peppua ja minä, hetero siis, munaa.
-
Olisi hauska kuulla onko kukaan muu hetero antanut ystäväpohjalta tai muusta syystä seksiä samaa sukupuolta olevalle.
1529627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jäikö kerta ainokaiseksi?

Äänestä
  • kerropa aloittaja ihan reippaasti, mikä niissä yhdyssanoissa on niin vaikeaa? noista mokista voi päätellä heti, ettet tajua sitäkään vähää monimutkaisemmista asioista hevon vittua. Älä edes vaivaudu rasittamaan päätäsi matematiikalla, politiikalla tai tieteellä, ettet saisi vielä rasitusvammaa typeryytesi päälle. Toisaalta, silloin saisit ehkä oikein duunia, olisit loistava pelle maailman suurimpiin sirkuksiin. Kuteet siihen duuniin sulla todennäköisesti on jo päällä.

    Äänestä

  • Ei jäänyt. Kaveri innostui. Sen kiihko viehätti minua.

    2Äänestä

Tuolla kikkelileikeissä, on kymmeniä tarinoita ko. tapauksesta. Tosin pojat ovat alkaneet hommat jo nuorempina.

Äänestä

Yhtä varmasti suuremmilla osalla pojista on tämän kaltaisia kokemuksia. Milloin oleminen on vähän leikin varjolla ja milloin ihan totta. Jokaisella pojalla on varmaa kokemuksia sen parhaan poikakaverin kanssa. Joissain kulttuureissa on ihan normaalia että pojat opettelevat näitä asioita keskenään.

Äänestä

ennen kouluikää mun paras kaveri tykkäs leikkiä lääkäriä. Se meni joka kerta aina samalla kaavalla jossa Jukka otti aina ohjat omiin käsiinsä.

Se käski mut aina sängylle vatsalleen ja komensi ottamaan housut alas.

sitten mun piti laittaa silmät kiinni. Jukka tutki ja puristeli mun peppua. Levitteli kannikoita ja ähisi kivasti.

Sit aina lopuksi Jukka antoi luvat nostaa housut.

Siin oli selvästä tää tämmönen vallankäyttö yks tärkee elementti. No ne leikit loppu kun Jukan porukat muutti toiselle paikkakunnalle. Mä olin siitä pitkään ihan järkyttynyt.

Äänestä
  • Siitä muutosta vai leikistä?

    Äänestä

Tairat olla homo setä

Äänestä

Pari kokemusta on nuorempana kaverein kanssa, aina välillä pantii toisiamme.
Ja nyt vanhempana oon ottanut kaverilta suihin ja molemmat ollaa aina oltu kiinnostuneita tytöistä. Mut kaveril ei ollu sillä hetkel muijaa ja sil oli kovat halut ni lupauduin sit ottaa silt suihi, helpottaakseen sen puutetta.
En ole homo mutta bi olen ja naisen kanssa seurustelen mutta munastakin pidän....!

Äänestä
  • Mukavaa ja reipasta toimintaa, kaveria on autettava. Itse tein samoin intissä, kun yks saman joukkueen soturi halusi seksiä. Lupauduin imemään ja niin sitten tein. Ei jäänyt traumoja.

    Äänestä

Intissä ei tod. Joskus kännijatkoilla muut lähteny, fredi suihkuun, pyys mukaan. Saippua kiva...

Äänestä

Intissä oltiin Lohtajalla valvomassa veneitä. Tornissa kytättiin. Sitten ne pani mua, kokematonta maalais poikaa. Mä pidin silmät kiinni.

Äänestä

Kun mä kerroin jossain vaiheessa kaverille homoudestani, niin siitä se vasta lähti..:)
Yhdessä runkattiin ja kaveri halusi vielä enemmän nähdä ja kokeilla mun kalua...
Koskaan ei pannut isolla kslullaan, vaikka usein sanoi joskus antavansa kunnon kyydit!

Äänestä

20v myöhemmin aina kiva kokeilla uusia

Äänestä

nuoruuden kaveri tuli saunomaan mökillemme oli tunnetusti homo valitti ettei ollut saanut pitkään aikaan lupasin antaa peppua sain kovaa kyrpää 3krt illan aikana siitä alkoi yhteiset sauna-iloittelumme ihanaa antaa ja auttaa kaveria paineissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KaverilleKanssa kirjoitti:

Olimme lapsuuteni kaverin kanssa lukioaikaan viikon loppu kalassa hänen perheesä mökillä. itse olen aina pitänyt ja pidän umpi heterona. Joten kaverin tunnustus homoudesta oli aikamoinen yllätys. En osannut muuta kuin kannustaa ja rohkaista hyväksymään oma itsensä.
Sateen ropistessa mökin kattoon juttelimme ja pelasimme korttia.
-
Loppu tuloksena annoin hänen naida itseäni anukseen. Tilanne oli lievästi sanottuna outo. Mutta kaveri sai peppua ja minä, hetero siis, munaa.
-
Olisi hauska kuulla onko kukaan muu hetero antanut ystäväpohjalta tai muusta syystä seksiä samaa sukupuolta olevalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu