Onko kansantaiteenkeskuksella enää mitään toimintaa, vai onko ovet kiinni ja pysyy?
Mikä on kiinteistön tämän hetkinen kunto?
Mikä on kiinteistön tämän hetkinen kunto?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kysyppä kunnan hallinto- ja hidastamispalveluista, niillä on kulttuuristrategiat varmaan laadittu, jonka pohjalta edetään.
KTK on tiloiltaan täysin ylimitoitettu kunnan tarpeisiin .
Elokuvateatterilla lisäsivät kunnan taakkaa laitokseensa .
Muutaman narsistin toimet on tulleet kalliiksi . Onneksi kohta on pakkoliitos
Kokkolaan edessä ja silloin kunnallisdemokratia toivoakseni kykenee tekemään
tarpeelliset päätökset kuntalaisten parhaaksi .
Yhdenlaista vempulointia koko elokuvatoiminta. Kunnan tilinpäätöksessä 2013 kaustinen.fi sivuilla kunnanhallituksen tasekirjassa ei ole eritelty mitään myyntituloja, kuluja, palkkoja selkeästi elokuvatoiminnalle. Akustiikkaverhoja on hankittu yli sadalla tonnilla 2013 investointina. Kyllä tuossa pitääs kertoa selkeesti euroilla mitä maksaa, tällaasia tasekirjoja meinathan hyväksyttää tilintarkastajalla ja tuoda keväällä tiedoksi valtuustoon. Kaikesta muusta toiminnasta on taloudellisia lukuja. 2012 kunnan tasekirjassa mainitaan, että elokuvasäätiö on myöntänyt tukea toiminnalle, miten paljon sitäkään ei tiedetä.
Ei myönnetty elokuvasäätiöltä vaan haettu, hyvähän se tosiaan että haetaan euroja toimintaan.