Että sitä ihan mielellään laitatte silmiinne. Tämän takia ripsarit paakkuuntuvat helposti. Mukana myös kemiallisesti valmistettua väriainetta. Samaa kuin hiusväreissä, mutta laimeampana versiona.
Suurimmassa osassa ripsiväriä on valaanrasvaa
että näin.
3200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miltä vuosisadalta tietosi ovat?
Veikkaisin niiden olevan vuodelta jostain 1600 luvulta. En ny tarkasti muista miltä vuodelta riisipaperisivuinen kirjani oli.
Meikit yleensäkin sisältävät pääosin kemikaaleja. Sitä paitsi samalla lailla löytyy kemiallinen kaava kaikille aineille, ovatpa ne sitten synteettisesti valmistettuja tai luonnon ainesosia. Meikit voi valita oman vakaumuksen mukaan. Luontoystävä, vegaani ja allerginen valitsevat oman mieltymyksensä mukaiset meikit. Jos halppiskaupasta ostaa, niin on selvää, että ainesosaluettelon tietoihin ei voi luottaa.
Kuulemma meikit valmistetaan nykyäänkin pitkälle samoin kuin Tutakhamonin aikaan, ei siinä suuria eroja ole. Näpärimmät valmistavat meikkejä itse, ainakin huulipunan valmistaminen vaikuttaisi varsin yksinkertaiselta, ohjeita on netissä.