Grand voyager -03 etupää kolisee, auttakaa!

Vojan etupää kolisee kun ajaa epätasaisella tiellä tai korokkeen yli.
Missähän vika voisi olla. Sen verran tutkin että raidetangon ulko ja sisäpäät ovat tiukat. Voisiko olla vakaajatangon kumipuslat?
Kertokaa jos ollut samanlainen vika ja mikä oli. En ole katsastukseenkaan vielä uskaltanut viedä,kun ei vikaa vielä tiedä.
51956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vakaajatangon puslat ovat hyvin tyypillinen syy kuvalilemaasi ääneen, kolisee kuopissa mutta kaikki tuntuu tiukalta. Minun autostani ostettaessa kaupan päälle saadut kolinat hävisivät kun vaihdoin Moogin puslat. Neljän vuoden jälkeen ne alkoivat narista, vaihdoin silloin tilalle sattumalta hyllyssä olleet kiinan puslat jotka alkoivat kolista vuoden jälkeen. Ajattelin rasvata edelleen tallella olevat Moogit ja laittaa takaisin. Maksoivat Southwest Tradessa muistaakseni 40€. Vaihto on melko yksinkertainen homma. Kuskin puolella on ABS:n pumppu vähän edessä mutta kyllä ne sieltä irti tulevat kun jaksaa ruuvata.

Äänestä

Front bushings hakusanalla, ei paljoa maksa..

Äänestä

Veikkaisin myös koiraluun puslia tai vakaajatanko on heikosti kiinni. Vakaajatangon kiinnitykset saattavat jämähtää joskus niin pahasti, että niiden avaaminen/kiristäminen voi olla huonoilla työkaluilla liki mahdotonta.

Voithan vaihtaa vakaajat kokonaan, varmaan eivät voyageriinkaan montaa kymppiä maksa jos itse tilaa. Merkkiliikkeessä voi toki maksaa useita satasia.

Äänestä
  • Voyagerin etupään kallistuksenvaimentimen yhdystangoissa (=koiranluut) ei ole puslia. Yhdystangossa on molemmissa päissä pallonivel, se kiinnitetään alapäästä mutterilla kallistuksenvaimentimeen (eli vakaajatankoon) ja yläpäästä mutterilla joustintukeen (=McPherson, etutolppa) jousilautasen alapuolelta. Jos se ne kolisevat, pitäisi pallonivelten väljyys tuntua myös ravistelemalla. Ja tämänhän aiheen aloittaja on varmaan kokeillut?

    Kallistuksenvaimennin eli vakaajatanko on autossa kiinni neljästä paikasta. Ne ovat oikea ja vasen yhdystanko ja oikea ja vasen koripusla. Jos irroitat nämä neljä paikkaa, voit vetää koko kallistuksenvaimetimen pyöräkotelon kautta ulos. Kun kerrot että vakaajatanko on heikosti kiinni, tarkoitat että sen koripuslat ovat huonot.
    Ja usko pois, ne ovat Voyagerin tyyppivika, ovat aina olleet ja tulevat olemaan kunnes jäljellä on enää niitä, joihin on pultattu kunnolliset puslat.

    Kallistuksenvaimentimen yhdystankojen pallonivelten irroitus voi olla aika hankalaa. Nivelen kierteen päässä on kolo torxille (35 tai 40, en muista), kolo on täynnä ruostetta, kierre on täynnä ruostetta ja mutterin pyöritys viittä vaille mahdotonta siinä vaiheessa, kun nivel on jo irti paikaltaan, heiluu miten sattuu ja mutteria pitäisi silti saada väännettyä vielä muutama kierros, pitäen kierrettä paikallaan torxilla... Minä olen käyttänyt ½" karan paineilmavehkeille tarkoitettua torxia kun muut hajosivat käsiin.

    Koripuslien vaihto on työkalujen kannalta helpompi homma. Se tosin pitää tehdä auton alla, mutta 15mm lenkki riittää. Gen 3:ssa oikeanpuoleisen puslan edessä on ABS:n pumppu, sinne ei mahdu hylsyvehkeiden kanssa. En tiedä miten asia on tässä Gen 4:ssä.

    Äänestä

"Voyagerin etupään kallistuksenvaimentimen yhdystangoissa (=koiranluut) ei ole puslia."

Totta! Tarkoitin siis pallonivelten kuntoa (jotenkin siitä päällä olevasta kumisuojasta vääntyi päässäni nimi "kumipusla") eli toisin sanoen niiden väljyyttä.

"Kallistuksenvaimentimen yhdystankojen pallonivelten irroitus voi olla aika hankalaa."

En itse onnistunut perustyökaluilla, vaikka rasvasin kaiken todella hyvin. Jouduin viemään korjaamolle, mutta olisivat varmaan auenneet, jos aikaa hommaan olisi ollut enemmän ja olisin käyttänyt kuumennusta ja ulosvetäjää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikropiiri kirjoitti:

Vojan etupää kolisee kun ajaa epätasaisella tiellä tai korokkeen yli.
Missähän vika voisi olla. Sen verran tutkin että raidetangon ulko ja sisäpäät ovat tiukat. Voisiko olla vakaajatangon kumipuslat?
Kertokaa jos ollut samanlainen vika ja mikä oli. En ole katsastukseenkaan vielä uskaltanut viedä,kun ei vikaa vielä tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu