Tuulilasi hajosi itsekseen

Citikkastani C5 -12 hajosi räsähtäen tuulilasi. Auto seisoi itsekseen paikallaan ja rupesin tutkimaan lähemmin tapahtunutta ja huomasin, että auto oli lievästi kaltevilla pinnoilla .Siis etupää kallistui oikealle ja takapää vasemmalle. Tuulilasi hajosi koska Citikan kori on niin lerppu ettei kestä vääntöä käytännössä juuri ollenkaan. Kori vääntyi mutkalle hyvin pienestä rasituksesta.
Onko muille sattunut vastaavaa. Duunikaveri kertoi myös kuulleensa vastaavasta.
162301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Juu on tutkittua tietoa ollut tälläkin palstalla siitä että citikan vääntöjäyykkys on saatu aikaiseksi lasipinnoilla. Kolaritilanteessa rikkoutuneet lasit saavat korin pehmeäksi kuin lakritsipatukan auringossa. Citroenin vaarallisuutta lisää se, että jos nokkamaskin peitto unohdetaan kiinnittää heinäkuussa, käy moottori liian kylmänä ja ja aiheuttaa auton korille termistä kulumis-synergiaa.

Äänestä
  • Oletko lukenut "tuulilasi"-lehteä vai mistä tuollaisen tiedät? Linkki olis kyllä kiva.

    Olet ihan oikeilla jäljillä siinä että uusissa autoisas tuulilasi on osa korin vääntöjäykkyyttä, ja ensimmäisestä kiveniskemästä lähtee helposti halkeama leviämään. En ole kuullut merkkikohtaista tilastoa, ainoastaan pakut paukuttavat laseja helposti. Olisko ollut Transportteri mikä mainittiin tässä yhteydessä mutta sehän on kyllä kaikin puolin hyvä paku että en tätä kiusallani sano.

    Nokkamaskin peitto tosiaan parantaa lämpöjä sekä moottorissa että kabiinissa mutta EI onneksi vaikuta korin vääntöjäykkyyteen:) Sääli ettei se enää tule sitikkaan vakiona vaan siitä joutuu maksamaan kuten muissakin merkeissä. Säästöä väärästä päästä sanon minä!

    Äänestä

Minulla oli aikaisemmin KIA-merkkinen auto ja siitä hajosi tuulilasi parkkipaikalla itsekseen, katkesi keskeltä poikki. Tuulilasifirmassa totesivat, että lasi oli liimattu huonosti edellisen uusimisen yhteydessä, eikä putsattu tarpeeksi edellisiä liimoja. Oli jäänyt jännitykseen ja se aiheutti tuhon

Äänestä

Vastaaanlainen tapaus tiedossa kun kerrostalon pihan parkissa naapurin Citikasta oli yöllä itsekseen tuulilasi hajonnut pirstaleiksi. Siinä oli muutakin harmia ja vaihtoi sen vain puolen vuoden ajelujen jälkeen pois. Oli tosi kyllästynyt koko Citikkaan.

Äänestä
  • VW paku takalasi putosi neljä kertaa. uutena ja meni takuuseen joka kerran, nosto ovi on niin heikkotekoinen että se ei pidä ryhtiään että sekuri ikkuna kestäisi, viides lasi ole karkaistu pleksi joka pysyi paikallaan vaihtoon asti

    Äänestä

Sitä sattuu. Minä tiedän tapaukset, joissa Hondalla ja BMW:llä on sattunut vastaavasti. Liimalasissa oleva pienikin kolhu saa sen joskus halkeamaan olemattomasta rasituksesta tai lämmön muutoksesta.
Mitä taas tulee löysään koriin, niin tiedän ainakin yhden auton, jota ei kannattanut jättää parkkiin siten, että paino lepää epätasaisesti pyörillä. Nimittäin kuskin ovea ei saanut auki. Kyseessä oli eräs aito japsivalmiste.

Äänestä

halkes lasi talvella ja oli ihan tasasella.Et mikä lie rikkonut kun ei ollut ees sitä "vääntöä".

Äänestä

Farmari C5 vm 2008 räsähti takalasi satasen vauhdissa tasaisella nelostiellä viimesyksynä. Syyskuussa meni tuulilasi säröille ja vaihtoon, nyt lasissa jälleen uusi särö...Korjaamon kanssa sovittu, että seurataan tilannetta. Ellei Citroen osallistu kustannuksiin merkki vaihtuu melko varmasti syys-talven aikana...350 000 kilometriä kahdella sitikalla on tullut jo taivallettuakin.

Äänestä

Haa, voi teitä. Eikö vois olla pellempää porukkaa. Te ikinä mitään sitikkaa oo ees omistaneet. Herätkää sieltä volkkareiden ajatusmaailmasta!

Äänestä

Joo ne paukkuu itestään, jos on ollut vaikka vähän rankempi kuoppa tms.
Jos autoa on esim. hinattu, ne paukkuu rikki.
Ja, joskus lämpötilaerot rikkoo niitä.
Varsinkin ensiasennustuulilasi on C5 mallissa todella ohut.

Äänestä

Ei liian kuumaa ilmaa tuulilasille pakkasella, pitää antaa tasasesti lämmetä ohjaamo!

Äänestä

Jos peilin liimat pettää ja putoaa irti niin sitä ei kannata liimata millään loctitella kiinni naan käyttää siihen tarkoitettua liimaa ja verkko väliin, saattaapi muuten lasi paukahtaa palasiksi.

Äänestä

Työkaverin toyotasta hajosi tuulilasi luultavasti koska laittoi lämmöt täysille suoraan tuulilasille.Kannattaa laittaa sivusuuttimiin ja jalkatilaan aluksi kovilla pakkasilla vaikka se hieman hidastaa lähtöä.

Äänestä

talkkarin käly oli serkultaan kuullut että citikka purski kaikki öljynsä mäjelle.tampereen motarille oli julistettu hätätila.karmea susi koko sitikka

Äänestä

Ketju tosin vanha mutta laitan kommenttia kuitenkin , on sen verran ikävä juttu.
Subaru Forester 2022 seisoi tasaisesella pihalla puuhasin askareita 10 m päässä kun kuului kuin pienoiskiväärin laukaus , riensin äänen suuntaan autolle ja näin että tuulilasi on hajonnut. Molemmista alakulmista 12 senttiä 60 asteen kulmassa kohti peruutuspeiliä. Toinen vaaka halkeama 10 senttiä lasin alalaidasta kulmasta kulmaan jääden 60 asteen halkeamasta 3 senttiä ehjäksi.
Tekniikkaa tuntevantavana kyse ei voi olla korin vääntymisestä vaan lämmön aiheuttamasta halkeamisesta.
Jos halkeamisen tapahtuisi ajon aikana niin pamaus on niin voimakas että auton hallinta kyllä herpaantuu ja liikenne vaarantuu ellei kokonaan aja päin vastaantulevaa ajoneuvoa.
Ihmeellistä on että lasi on muuten virheetön, ei mitään naarmuja eikä kolhuja.
Autot ovat arvaamattomia.

Äänestä

Hauskoja juttuja. Jos tuo itsellään hajoaminen johtuisi lämmöstä ja auton epätasaiselle pysäköinnistä, niin niitä paukkuisi uskomattomia määriä lämpöisissä maissa, mutta on niitä paukkunut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jukka K.. kirjoitti:

Citikkastani C5 -12 hajosi räsähtäen tuulilasi. Auto seisoi itsekseen paikallaan ja rupesin tutkimaan lähemmin tapahtunutta ja huomasin, että auto oli lievästi kaltevilla pinnoilla .Siis etupää kallistui oikealle ja takapää vasemmalle. Tuulilasi hajosi koska Citikan kori on niin lerppu ettei kestä vääntöä käytännössä juuri ollenkaan. Kori vääntyi mutkalle hyvin pienestä rasituksesta.
Onko muille sattunut vastaavaa. Duunikaveri kertoi myös kuulleensa vastaavasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu