Olin mennä-kesänä AM-kisoissa juoksemassa 60-sarjassa, kun eräs hiukan yli 10-vuotias poika lähestyi ja kysyi yllättäen: "Anteeksi, olisiko siitä kovasti vaivaa jos näyttäisitte minulle missä ollaan...?"
Kun sitten tökkäsin kompassin kulmalla pojan karttaa ja totesin, että " tuossa noin", niin poika jatkoi vielä yhtä kohteliaasti: "Voisitteko vielä kertoa mihin päin minun sitten täytyy mennä...?"
Vielä jälkeenpäinkin olen miettinyt, että siinä sitä vasta oli kohtelias nuorimies, jo yksistään teitittely antoi sen vaikutelman. Toivottavasti kaveri jatkaa tämän mukavan lajin parissa edelleenkin.
Kun sitten tökkäsin kompassin kulmalla pojan karttaa ja totesin, että " tuossa noin", niin poika jatkoi vielä yhtä kohteliaasti: "Voisitteko vielä kertoa mihin päin minun sitten täytyy mennä...?"
Vielä jälkeenpäinkin olen miettinyt, että siinä sitä vasta oli kohtelias nuorimies, jo yksistään teitittely antoi sen vaikutelman. Toivottavasti kaveri jatkaa tämän mukavan lajin parissa edelleenkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuostapa tulikin mieleeni tapahtuma n. kolmen kymmenen vuoden takaa: Iltarastit olivat hankalassa, pienipiirteisessä maastossa ja 1:20 000 kartalla. Sunnistusvaikeuksia oli itse kullakin. Olin tuolloin n. 12-vuotias aloittelija, kun aikuinen mies tuli maastossa vastaan hirveällä tohinalla: "Voitko näyttää missä ollaan?" Näytin paikan, ja varsin keskinkertaisena suunnistajana tunnettu, lähes naapurissa asuva mies paineli menemään kiitosta sanomatta. Eipä aikaakaan jo saman iltana katosin itse suppaviidakkoon, eikä toinen toistaan muistuttavista lampareista ja kumpareista enää ottanut mitään tolkkua.
Mutta kun hätä oli suurin, oli apukin lähellä: Juuri vartti siten auttamani mies juoksi omaa reittiään näköetäisyydelle. Hihkaisin, että "Hei, näytäkö missä ollaan, kun putosin kartalta."
"Ei ehdi." sanoi mies ja häipyi pusikkoon.
Kyllä se kuuluu sääntöihin, että kaveria autetaan. Itsekin uhrasin minuutin verran sekunteja, kun kerroin eräälle herrasmiehelle missä ollaan ja varmistin, että mies tietää minne lähteä.
Menetin aikaa, mutta sain hyvän mielen ja kaverin taas kartalle.
Kyllä minäkin olen pysähtynyt näyttämään kartalta sijainnin, jos joku on sitä kysynyt. Jopa Jukolan Viestin 1990 viitos-osuudella joku tuli ja kysyi hengästyneenä sijaintia.
Viime kesänä olin kuntosuunnistuksissa Kouvolan Utin lähellä. Lähtöpaikka (kolmiolla karttaan merkitty) oli ison pellon reunassa. Eräs mies tuli siihen pikkupojan kanssa ja kysyi että missäs sitä ollaan.
- Tässä lähtöpaikallahan me ollaan, vastasin
Mies katsoi karttaansa. Lähtöpaikan pellosta jatkui maasto metsäisen aukeana, ja sen takana oli pelto (metsän suojassa, noin 300 m x 300 m).
Mies kysyi että tuollako muka pitäisi olla pelto.
Kyllähän siellä on, vastasin.
Näinköhän tuolla on, totesi mies, ja lähti kävelemään pojan kanssa kohti peltoa.