(Siionin keväästä 12/85, osa kertomuksesta: Tiennäyttäjä)
- Hän, Tapani oli aina ollut luokkansa vilkkain, poikajoukon johtaja ja kujeiden keksijä. Koulutoverit olivat totelleet ja ihailleet Tapania.
Oli kuitenkin yksi erilainen poika, joka vetäytyi erilleen muista eikä yhtynyt pilkalliseen leikinlaskuun ja tottelemattomuuksiin.
Tuo poika, Matti, vihastutti Tapania ja niinpä useat Tapanin keksimät kujeet kohdistuivatkin häneen. Matin käyttäytyminen oli Tapanille ihmetyksen aihe. Poika hymähteli, kun muut kiusasivat. Levollisesti hän irrotti selkäänsä teipatut, kirjoituksin varustetut paperilaput ja rauhallisesti tyhjensi pulpettinsa. Hän ei kielinyt opettajille ja oli kaikesta huolimatta tovereilleen ystävällinen ja rehti.
Isä, Tapani, muisteli sitä aamua, jolloin opettaja oli tullut luokkaan ja ilmoittanut Matin joutuneen auto-onnettomuuteen ja makaamaan sairaalassa vaikeasti loukkaantuneena. Tapani oli pelästynyt. Koko päivän hän oli käynyt mielessään hiljaista kamppailua ja kamppailun tuloksena oli sitten vierailutunnin aikaan seissyt Matin sairaalavuoteen vieressä.
Poika oli maannut kääreisiin sidottuna. Silmät olivat ilahtuneet kun oli huomannut Tapanin. Paljoa ei sillä kerralla puhuttu, mutta Tapani tuli uudelleen. Koko Matin sairaalassaoloajan Tapani kävi häntä uskollisesti katsomassa ja pian huomasi saaneensa Matista hyvän ja ymmärtävän ystävän.
Heti ystävyyden alkuaikoina Matti oli kertonut Tapanille, että hän oli uskovainen. Olihan Tapani tiennytkin sen. Aluksi häntä oudoksutti, kun Matti rauhaisaan tapaan puheli uskostaan. Hiljalleen hän alkoi ymmärtää, miten Matti oli jaksanut olla ystävällinen ja rauhallinen silloinkin, kun häntä kiusattiin ja ahdisteltiin. - En kai minä omin voimin olisi jaksanut, oli Matti sanonut. – Jumala antoi voimia.
Ja sitten, kuukausien kuluttua, kun Matti oli jo aivan terve, lähti Tapani Matin mukaan seuroihin. Siellä puhuttu sana kosketti nuorta pojan sydäntä. Tapani oli käynyt seuroissa toisen kerran, kolmannen ja neljännenkin, ennekuin hän oli jaksanut nöyrtyä parannukseen. Tapani halusi uskoa syntinsä ja epäuskonsa anteeksi ja ne saarnattiin hänelle anteeksi. Tapanista tuli Jumalan lapsi, uskovainen nuori.
- Hän, Tapani oli aina ollut luokkansa vilkkain, poikajoukon johtaja ja kujeiden keksijä. Koulutoverit olivat totelleet ja ihailleet Tapania.
Oli kuitenkin yksi erilainen poika, joka vetäytyi erilleen muista eikä yhtynyt pilkalliseen leikinlaskuun ja tottelemattomuuksiin.
Tuo poika, Matti, vihastutti Tapania ja niinpä useat Tapanin keksimät kujeet kohdistuivatkin häneen. Matin käyttäytyminen oli Tapanille ihmetyksen aihe. Poika hymähteli, kun muut kiusasivat. Levollisesti hän irrotti selkäänsä teipatut, kirjoituksin varustetut paperilaput ja rauhallisesti tyhjensi pulpettinsa. Hän ei kielinyt opettajille ja oli kaikesta huolimatta tovereilleen ystävällinen ja rehti.
Isä, Tapani, muisteli sitä aamua, jolloin opettaja oli tullut luokkaan ja ilmoittanut Matin joutuneen auto-onnettomuuteen ja makaamaan sairaalassa vaikeasti loukkaantuneena. Tapani oli pelästynyt. Koko päivän hän oli käynyt mielessään hiljaista kamppailua ja kamppailun tuloksena oli sitten vierailutunnin aikaan seissyt Matin sairaalavuoteen vieressä.
Poika oli maannut kääreisiin sidottuna. Silmät olivat ilahtuneet kun oli huomannut Tapanin. Paljoa ei sillä kerralla puhuttu, mutta Tapani tuli uudelleen. Koko Matin sairaalassaoloajan Tapani kävi häntä uskollisesti katsomassa ja pian huomasi saaneensa Matista hyvän ja ymmärtävän ystävän.
Heti ystävyyden alkuaikoina Matti oli kertonut Tapanille, että hän oli uskovainen. Olihan Tapani tiennytkin sen. Aluksi häntä oudoksutti, kun Matti rauhaisaan tapaan puheli uskostaan. Hiljalleen hän alkoi ymmärtää, miten Matti oli jaksanut olla ystävällinen ja rauhallinen silloinkin, kun häntä kiusattiin ja ahdisteltiin. - En kai minä omin voimin olisi jaksanut, oli Matti sanonut. – Jumala antoi voimia.
Ja sitten, kuukausien kuluttua, kun Matti oli jo aivan terve, lähti Tapani Matin mukaan seuroihin. Siellä puhuttu sana kosketti nuorta pojan sydäntä. Tapani oli käynyt seuroissa toisen kerran, kolmannen ja neljännenkin, ennekuin hän oli jaksanut nöyrtyä parannukseen. Tapani halusi uskoa syntinsä ja epäuskonsa anteeksi ja ne saarnattiin hänelle anteeksi. Tapanista tuli Jumalan lapsi, uskovainen nuori.
Vastaukset 1
Vanhimmat
voi tulla autuaaksi, nuorempi tai vanhempi, muuta tietä ei ole tänäkään päivänä.