Alumiinifolio ja radioaallot

Kerron muutaman ajatuksen radio ja kännykkäkentistä tai aalloista, millä nimellä kutsuukin. Näistä käydään keskustelua kyllä. Ajatus on se että hermosolujen toiminta liittyy jollain lailla sähköön, eli jos radio, teevee tai kännykkä reagoi radio yms. aaltoihin, miksi ei avisolut reagoisi? En väitä että haittaa olisi. Mutta osaako joku selittää miksi Tampereelle on jo rakennettu kerrostaloihin suojattuja asuntoja. materiaalista en tiedä mtta alumiinifolio ainakin estää radioaaltojen kulun. Kokeile vaikka vuorata puhelin ja soittaa. Ei ota yhteyttä.

Joten sekin vielä että eräs alan ammattilainen oli sitä mieltä että meitä ympäröivä melkoisen voimakas radioaaltojen sekamelska ei ole hyväksi. Esim. kerrostalo jossa on vaikka kuinka paljon televisioita, tarvitsee katolle antennivahvistimen, jonka lähelle en haluaisi mennä. Talossa on kaapeli, ei onneksi antennitalous ole.
241724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minulla on mikroaaltomittari jolla mitataan mikroaltouunin säteilyvuotoja mittari reagoi myös kännykään kun siihen soitetaan

Äänestä

Alumiinifoliosta tehtyä hattua kannattaa pitää päässä jo ihan senkin takia, ettei kukaan voi lukea ajatuksiasi. Kokemuksesta voin kertoa, että hattu on varsin hiostava, mutta tähän auttaa, kun siihen tekee pieniä reikiä. En ole huomannut, että pienet reiät oleellisesti heikentäisivät suojaustehoa, tai siis, ajatukseni ovat pysyneet edelleen ominani.

Äänestä
  • Alumiinifoliopitää rypistää kokonaan ja oikaista sitten rypppyisenä foliohattuun, niin ei muodostu polttopisteitä pään sisälle ja vaimentaa mikroaallot!

    Äänestä

  • ttkkl kirjoitti:

    Alumiinifoliopitää rypistää kokonaan ja oikaista sitten rypppyisenä foliohattuun, niin ei muodostu polttopisteitä pään sisälle ja vaimentaa mikroaallot!

    Vesivaippa suojaa säteilyltä. Pahvisten viinipakkauksien sisällä olevia foliosäiliöitä yhteen liimaamalla voi askarrella vedellä täytettävän säteilysuojahatun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vesivaippa suojaa säteilyltä. Pahvisten viinipakkauksien sisällä olevia foliosäiliöitä yhteen liimaamalla voi askarrella vedellä täytettävän säteilysuojahatun.

    Miksi viinisäiliö täytettäisiin vedellä?
    Onko tarkoitus tehdä jotain raamatulliskemiallisia kokeita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi viinisäiliö täytettäisiin vedellä?
    Onko tarkoitus tehdä jotain raamatulliskemiallisia kokeita?

    Mitä paksumpi vesihattu, sitä parempi säteilysuoja.

    Äänestä

Foliohatun radioaaltojen vaimennus on noin 90db elikkä varsin tehokas väline.

Äänestä

Alumiinifooliohattuun kannattaa liittää myös 2,5 neliömillinen kuparikaapeli,päällystetty tai päällystämätön.Sen pituus tulisi olla vähintään 3,5 m pitkä ns maadotuskaapeli.Koska ihminen on kulkevainen niin sitähän ei voi maan alle kaivaa,kuten maadoitus yleensä tehdään.Siksipä mukana pitäisi olla kottikärryt puolillaan hyvin sähköä johtavaa maata.Hiekka ei paras mahdollinen.
Ja eiku menoksi.Ainakin 85,7 % säteilystä ei kiusaa pientä taapertajaa tämän jälkeen.

Äänestä
  • Kottikärryn kumirengas tuhoaa maadoituksen. Itse vedän maadoitusjohdon huomaamattomasti vaatteiden alta kahtena haarana kummankin kengänpohjan alle. Pysyy hyvin jeesusteipillä kiinni, pitää vain muistaa jättää riittävä pätkä johtoa paljaaksi. Käytännössä toinen jalka on kuitenkin aina maassa.

    Äänestä

  • Voiko kottikärrymaadoitusta kutsua kelluvaksi?

    Jos niin, kelluuko kottikärry?

    Jalka on ongelma, koska jalkojen välille syntyy potentiaaliero. Ehdotan, että ilmastotintiteipillä jalkojen väliin asetetaan metrin pätkä 2x4:sta, jotta jalat eivät osu maahan samanaikaisesti.

    Äänestä

  • foliohattu kirjoitti:

    Kottikärryn kumirengas tuhoaa maadoituksen. Itse vedän maadoitusjohdon huomaamattomasti vaatteiden alta kahtena haarana kummankin kengänpohjan alle. Pysyy hyvin jeesusteipillä kiinni, pitää vain muistaa jättää riittävä pätkä johtoa paljaaksi. Käytännössä toinen jalka on kuitenkin aina maassa.

    Kannattaa muistaa propellihattu. Se takaa suojan magneettisilta monopoleilta.

    Äänestä

  • tractor kirjoitti:

    Kannattaa muistaa propellihattu. Se takaa suojan magneettisilta monopoleilta.

    Jos haluaa olla varma, on syytä valmistaa sähköä johtavasta kankaasta nigab, jonka helmat viistävät maata. Näin koko keho on suojattu ikäänkuin Faradayn-häkillä. Pelkällä foliopipolla suojautuessa maasta heijastuvat radioaallot tunkeutuvat kuuppaan altapäin. Ja pitäähän muutkin kehonosat suojata.

    Äänestä

  • foliohattu kirjoitti:

    Kottikärryn kumirengas tuhoaa maadoituksen. Itse vedän maadoitusjohdon huomaamattomasti vaatteiden alta kahtena haarana kummankin kengänpohjan alle. Pysyy hyvin jeesusteipillä kiinni, pitää vain muistaa jättää riittävä pätkä johtoa paljaaksi. Käytännössä toinen jalka on kuitenkin aina maassa.

    jos hitsaat kottikärryä kantsii kuparilla maadoittaa kottikärryn pyöränpultti ja toinen pää kuparista kiertää persvaon kautta hitsauskoneen lankarullaan. Itse hitsauskoneen maadoitus leuka pistetään kiinni pakaraan.

    Hammaslääkäriliitto kiittää ja daegg.

    Äänestä

Parasta foliohatussa on, että saa bussissa tai junassa kokonaisen penkin itselleen.

Äänestä

Joo se on pelottava kapistus se antenni. Mutta voit huoletta mennä sen lähelle kun kumoat ne pahat aallot lähettämällä antennia kohti vaikka ääniaaltoja. Eli aina kun menet antennien ohi niin kajautat kuuluvalla äänellä vaikka että "Poppaloora, puhuva auto!" niin ongelma ratkeaa.

Äänestä

Sanoisin ,että lähetinantenni säteilee eikä vastaanotin härveli.

Äänestä

Kyll se vastaanotinhärvelikin voi säteillä. Sehän sieppaa aaltoja ilmasta ja syöttää ne sinne kaapelin päässä olevalle näköradiolle. Mut jos se toosa ei ole päällä niin se ei voi syödä niitä aaltoja ja kaapeli täyttyy pian. Kaapelin ollessa täynnä antennin vastaanottama säteily ei enää pääse mihinkään, joten sen on säteiltävä poies.

Äänestä

Foliohatuissa pitäisi käyttää rypistettyä alumiinifoliota, ettei muodostuisi polttopisteitä kehoon.

Äänestä

Mitä ihmettä. Testasin äsken - alumiinifolio ei suojaa radioaalloilta! Laitoin puhelimen alumiinipussukan sisään ja soitin siihen toisella puhelimella, otti yhteyden ihan normaalisti.

Äänestä
  • Foliohatun toimivuutta joskus mitattiin. Kännykkätaajuuksilla toimi resonaattorina eli radiotaajuista kenttää oli sen sisällä enemmän kuin mitä samassa paikassa löytyi ilman hattua.

    ;=)

    Äänestä

  • Varmaan kannattaa viedä kännykkä kauemmaksi siitä johon soitetaan. :)

    Äänestä

Sähkömagneettista säteilyä kulkee lävitsemme jatkuvasti vaikkei radiolähetyksiä, kännyköitä ja TV:tä olisi edes keskitty. Radioaallot ovat vain tietty taajuus siinä säteilyssä, ja auringonvalokin on vain tietty taajuus siinä säteilyssä.

Äänestä
  • Joskus pn kameroissa käytetty salamavaloa. Mihihinkä kohtaan spektriä tuo osuu? Entä luuvalo?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KukaAjatteleeMitäkin kirjoitti:

Kerron muutaman ajatuksen radio ja kännykkäkentistä tai aalloista, millä nimellä kutsuukin. Näistä käydään keskustelua kyllä. Ajatus on se että hermosolujen toiminta liittyy jollain lailla sähköön, eli jos radio, teevee tai kännykkä reagoi radio yms. aaltoihin, miksi ei avisolut reagoisi? En väitä että haittaa olisi. Mutta osaako joku selittää miksi Tampereelle on jo rakennettu kerrostaloihin suojattuja asuntoja. materiaalista en tiedä mtta alumiinifolio ainakin estää radioaaltojen kulun. Kokeile vaikka vuorata puhelin ja soittaa. Ei ota yhteyttä.

Joten sekin vielä että eräs alan ammattilainen oli sitä mieltä että meitä ympäröivä melkoisen voimakas radioaaltojen sekamelska ei ole hyväksi. Esim. kerrostalo jossa on vaikka kuinka paljon televisioita, tarvitsee katolle antennivahvistimen, jonka lähelle en haluaisi mennä. Talossa on kaapeli, ei onneksi antennitalous ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu